Kategoria: Testit

Testit senioreille – verenpaine

Testit senioreille – verenpaine

Verenpaineen tarkistus seniori-ikäisillä on hyvä tehdä aika ajoin, koska noin kahdella miljoonalla suomalaisella aikuisella on korkea verenpaine. Ja usein heidän tietämättään. Ja korkeaa verenpainetta on tärkeä pyrkiä laskemaan.

  • Mittaa verenpaine ei-hallitsevasta eli oikeakätisillä vasemmasta kädestä ja vasenkätisillä oikeasta kädestä. Laita mansetti käsivarteen ja aseta käsi lepäämään esimerkiksi pöydälle siten, että kyynärpää ja kyynärvarsi ovat sydämen tasalla.
  • Istu aloillasi selkä tuettuna 5 minuuttia.
  • Aloita mittaus. Vältä puhumista ja liikettä mittauksen aikana. Älä seuraa mittarin lukemia.
  • Toista mittaus 1–2 minuutin kuluttua.
Verenpaineen vertailutaulukko.

Testit senioreille – liikkuvuus

Testit senioreille – liikkuvuus

Iän myötä hartiaseudun ja yläraajojen liikkuvuus vähenee. Tästä syystä olemme ottaneet mukaan hartiaseudun liikkuvuuden testin.

Asiakkaan ohjeistus

  • seiso selkä seinää vasten.
  • aseta jalat kengänmitan päähän seinästä
  • nosta kädet yhtäkaikaa etukautta suorina ylös kämmenselät seinään päin käännettynä.
  • alaselän tulee pysyä kiinni seinässä.

Tulokset

Hartiaseudun liikkuvuuden tulokset, miehet ja naiset. Lähde: Sovellettu versio julkaisemattomasta Terveyskunnon mittaus -oppaasta. Kirjallinen tiedonanto Pauliina Husu 9.9.2021.

Testit senioreille – 6 minuutin kävely

Testit senioreille – 6 minuutin kävely

6 minuutin kävelytesti on erinomainen ja helppo testi sydämen ja verenkiertolimistön suoristuskyvyn eli kestyvyyskunnon arviointiin. Samalla sillä voi seurata yleistä liikkumiskykyä.

Suoritusohjeet

Olemme keränneet tähän yksinkertaiset ohjeet yleisterveitä, aktiivisia, testattavia ja esimerkiksi ryhmätestejä varten. Jos aikaa on runsaasti käytettävävissä, tai testattavat vaativat tarkempaa seurantaa, niin tarkemman kävelytestin suoritusohjeet löytyvät Toimia-tietokannasta täältä.

  • Suorituspaikaksi tarvitaan 15 metrin mittainen tasainen alue, jolla on turvallista kävellä reipasta tahtia edestakaisin
  • aseta kaksi kartiota 15 metrin päähän toisistaan
  • Kierrokset lasketaan aloituspäädystä.

Asiakkaan ohjeistus

  • ”Kävele rataa edestakaisin mahdollisimman ripeällä tahdilla kuuden minuutin ajan, hölkätä tai juosta ei saa. Voit hidastaa kävelyä tai pysähtyä ja levätä hetken, jos siltä tuntuu.”

Kävelytestiä ei tule suorittaa, jos:

  • testattavalla on epästabiili rasitusrintakipu ja sydäninfarkti viimeisen kuukauden aikana tai tiedossa oleva muu vakava sydän- tai verenkiertoelimistön ongelma
  • leposyke yli 120
  • systolinen verenpaine >180 mmHg, diastolinen verenpaine >100 mmHg

Tulokset

Huom. Alla olevat tulostaulukot ovat suuntaa-antavia. 6 minuutin kävelytesteihin on olemassa myös tarkkoja tulostaulukoita, joissa huomioidaan kävelijän ikä, sukupuoli, pituus ja paino.

Tarkempia tietoja testauksen suorituksesta Toimia-tietokannasta.


Harjoittelu

Sopivia harjoitteita puristusvoiman harjoittamiseen löytyy täältä.


Testit senioreille – tuolilta ylösnousu

Testit senioreille – tuolilta ylösnousu

Tuolilta ylösnousu -testissä mitataan alaraajojen ja vartalon lihasvoimaa, tasapainoa sekä koordinaatiota. Testi on helppo toteuttaa myös kotioloissa. 

Suoristusohjeet

  • Aseta kyynärnojaton tukeva penkki selkänoja seinään päin mutta 10 cm irti seinästä
  • Istu ryhdikkäästi penkillä jalat tukevasti maassa kädet vartalon sivuilla
  • Pyri olemaan ottamatta tukea käsillä lähtiessäsi nousemaan
  • Nouse ylös jalat suoristuen ja istu takaisin penkille
  • Tee ylösnousu viisi kertaa
  • Mittaa suoritukseen käytetty aika
  • Ajanotto alkaa istuma-asennosta ja päättyy seisoma-asentoon viidennen ylösnousun jälkeen.

Ennen mittausta näytä mallisuoritus

Asiakkaan ohjeistus

  • ”Nouskaa tuolilta viisi kertaa ylös niin nopeasti kuin mahdollista. Seisoma- asennossa polvien on ojennuttava täysin ja istuma-asennossa selän on kosketettava selkänojaan. Ajanotto alkaa, valmiina – NYT!”

Tulokset

Tuolilta ylösnousu, tulokset naiset. Lähde: Terveys 2011.
Tuolilta ylösnousu, tulokset miehet. Lähde: Terveys 2011.

Harjoittelu

Sopivia harjoitteita tuolilta ylösnousun sekä jalkavoimien harjoitteluun löydät täältä.


Testit senioreille – puristusvoima

Testit senioreille – puristusvoima

Puristusvoimatestissä mitataan käden puristusvoimaa, joka yleensä kuvaa hyvin myös yleistä lihasvoimaa. Lihasvoima on yhteydessä liikkumiskykyyn ja päivittäisistä toimista selviytymiseen. Käytä mittauksessa virallista puristusvoimamittaria.

Suoritusohjeet

  • Istu ryhdikkäästi tukevalla tuolilla jalat tukevasti maassa.
  • Mitattavan käden olkavarsi kevyesti kiinni kyljessä
  • Kyynärpää 90-asteen kulmassa
  • Mittari osoittaa eteenpäin ja peukalo on kohden kattoa (ns. kättelyasento)
  • Toinen käsi lepää sylissä

Ennen mittausta näytä mallisuoritus.

Asiakkaan ohjeistus

  • ”Nyt mittaamme puristusvoimaanne. Tarkoituksena on, että puristatte kahvasta niin voimakkaasti kuin pystytte muutaman sekunnin ajan, kunnes sanon, että riittää. Oletteko valmis?
    Jos kyllä:
  • ”Valmiina – NYT! PURISTA – PURISTA – PURISTA! Ja riittää. Voitte irrottaa käden kahvasta ja rentouttaa sitä hieman.”

Tulokset

Puristusvoimamittauksen tulokset, naiset yli 60-vuotta. Lähde: Toimia-tietokanta.
Puristusvoimamittauksen tulokset, miehet yli 60-vuotta. Lähde: Toimia-tietokanta.

Tarkemmat ohjeet mittaukseen löytyy Toimia-tietokannasta.


Harjoittelu

Sopivia harjoitteita puristusvoiman harjoittamiseen löytyy täältä.