Kuukausi: toukokuu 2020

Vesistöhaaste

Vesistöhaaste

Vesien äärellä oleskelulla on todettu olevan useita terveyshyötyjä. Meijän polun Vesistöhaasteessa lähdetään keräämään näitä hyötyjä hakeutumalla vesistöjen äärelle. Suomessa tämä on kohtuullisen helppoa, sillä vähintään puolen hehtaarin kokoisia vesistöalueita on yhteensä lähes 170 000 kappaletta pienemmistä lammista puhumattakaan. Keski-Suomessa yli hehtaarin kokoisia järviä on reilut 3 700. Yksi hehtaari vastaa kooltaan noin puoltatoista jalkapallokenttää. 

Vesistöhaasteessa tavoitteena on päästä veden läheisyyteen ja viettää siellä vähintään puoli tuntia kerrallaan. Voit istuskella rantakivellä, kävellä rantapoluilla tai -hietikolla, onkia, valokuvata, soudella tai meloa. Pääasia on että olet veden äärellä, rauhoitut ja nautit olostasi. Kuten muutkin luonnon hyvinvointivaikutukset, myös veden äärellä olon vaikutukset kasvavat ajan lisääntyessä, eli pidemmätkin ajanjaksot veden äärellä sopivat mainiosti.

Muistathan aurinkoisilla ilmoilla suojata itseäsi liialta auringonvalolta suojavoiteella tai oleskelemalla välillä varjossa. Ja lämpimillä ilmoilla juo riittävästi vettä ja voit pulahtaa välillä uimaankin. Hyvinvoinnin lisäämisestä ei saa tulla pahaa oloa.

Yllä mallina täytettyä päiväkirjaa. Huomioihin voi kirjailla vaikka mielipaikkojaan vesistöjen äärellä tai muita muistamisen arvoisia asioita.

Voit tulostaa Vesistöhaasteen haastepäiväkirjan täältä.

Ideoita vesien äärellä oleskeluun

  • Voit istua alas veden äärelle ja sulkea silmät. Kuuntele virtaavan veden ääniä tai laineiden liplatusta. Voit kuunnella myös tuulen suhinaa lähipuissa tai rantakasvustossa.
  • Veden liikettä voi seurata myös katselemalla. Tarkkaile veden värejä ja liikkuvan veden muuttuvia muotoja.
  • Voit myös tarkkailla hyönteisten elämää rannan kasvistossa ja veden äärellä. Vesimittareiden liikkeitä voi seurata veden pinnalla tai rantahämähäkin kiipeilyä rantakasveissa.
  • Matalassa rannassa voit seurailla parhaimmillaan myös kalojen ja kalaparvien liikkeitä. Myös vesilintujen elämää on mukava seurailla läpi kesäkauden.
  • Virtaavat vedet ovat tarjonneet ihmisille kummasteltavaa aikojen alusta saakka. Jos sinun lempivesistösi on koski, joki tai vaikkapa purokin, niin pääset ihmettelemään veden jatkuvaa muuttumista.
  • tutustu rantojen kasvistoon! Meijän polun blogista voit lukea yhdestä innostavasta tavasta tutustua kasveihin.
  • Rantojen siistiminen on myös mainio tapa liikkua ja viettää aikaa rannoilla. Lisää tietoa Siisti Biitsi -kampanjasta.

Kesä

Kesä

Tervetuloa Vuosikellon kesäosuuteen!

Vuosikellon kesäosuudessa lähdemme keräämään veden ja kasvien äärellä oleskelun tuomia hyvinvointi- ja terveyshyötyjä. Lähdemme myös keräämään kilometrejä suomalaisia pyöräilyreitistöjä silmällä pitäen. Kesän kruunaa Lukuhaaste, jossa nautimme kesäpäivistä uppoutuen tarinoiden maailmaan. Hyvinvoiva kesä tulossa!



Mitä muuta voi kesällä tehdä? Tässä muutama haaste, joita voi ottaa myös mukaan kesän viettoon. Jos kuumuus aiheuttaa sinulle ongelmia, niin tee fyysiset aktiviteetit, kuten liikuntaharjoitteet varhain aamulla, jolloin lämpötila ei ole vielä noussut liikaa. Muista myös juoda tarpeeksi sekä liikkuessa, että paikoillaankin ollessa.

Sauvakävely on erinomainen yleiskunnon ylläpitäjä ja kehittäjä myös kesäisin.
Tasapainoa voi harjoitella aina. Kesäaikaan harjoitteita voi tehdä myös paljasjaloin nurmikolla tai vaikkapa uimarannalla.
Metsistä löytää varjoisia ja viileämpiä paikkoja kesähelteillä. Lähde siis metsän siimekseen.
Jos haluat kesäaikaan pitää yleistä aktiivisuutta yllä, niin Miljoonan askeleen haaste on juuri sinulle!

Iäkkäiden tasapainoharjoittelu, taso 3

Iäkkäiden tasapainoharjoittelu, taso 3

Tasolle 3. olemme keränneet harjoitusvideoita sekä ohjeita, joita voit harjoitella kotona ja ulkona. Osassa harjoitteissa käytetään harjoittelun apuna tuolia. Jos tason 3. harjoitteet tuntuvat liian vaikeilta, voit katsoa tason 2. harjoitteet.


  • Voimaa ja tasapainoa kehittävä jumppa sisältää 6 liikettä. Videolla esitellään liikkeet, jotka voit toteuttaa itsenäisesti omaan tahtiin. Jumpan ohjeet löytyvät myös tulostettavaksi tai esimerkiksi pädiltä katsottavaksi KKI:n Eläkevuodet edessä -oppaan sivulta 9.
  • Mukaan tarvitset: Tyynyjä 
  • Tuoli tueksi, mikäli tarvitset 
  • Jumppamatto, mikäli haluat

  • 30 minuutin selkokielellä puhuttu ja tekstitetty voima- ja tasapainojumppa, joka sisältää 11 liikettä.
  • Mukaan tarvitset Jumppakuminauha tai huivi 
  • Tuoli 
  • Jumppamatto

  • Hyppyharjoitteet ovat erinomainen tapa harjoitella tasapainoa, jos perusharjoitteet yllä sujuvat helposti.
  • Muista lähteä liikkeelle rauhassa ja pienellä liikkeellä ja lisätä liikettä hiljalleen kuukausien mittaan.
  • Muista lämmitellä kehosi ennen hyppyharjoittelua esim reippaalla kävelyllä ja kevyellä venyttelyllä.

Ikäinstituutin Luontoelämyspolun teemakorteista löytyy mainioita liikkeitä ulkona luonnossa tehtäviin tasapaino- ja lihaskuntoharjoitteisiin. Jo pelkästään metsäpoluilla kävely on oiva harjoitus itsessään.


Tasapainohaaste sisältää muutamia seisomatasapainoa kehittäviä liikkeitä, joissa kehittymistä voi seurata tulostettavan harjoituspäiväkirjan avulla. Aloita silmät auki tehtävistä liikkeistä ja muista pitää tuki tarvittaessa lähellä.


Jos kaipaat ideoita liikkumisen lisäämiseen, voit tutustua Meijän polun Vuosikelloon. Vuosikellosta löytyy eri vuodenaikoihin sopivia liikunta-aktiviteetteja ja hyvinvointihaasteita. Haasteet sopii kaiken ikäisille.


Iäkkäiden tasapainoharjoittelu, taso 2

Iäkkäiden tasapainoharjoittelu, taso 2

Tasolle 2. olemme keränneet harjoitusvideoita sekä ohjeita, joita voit harjoitella kotona. Näitä harjoitteita tehdään sekä tuolin kanssa että ilman. Jos käytyt tuolia, varmista aina, että käyttämäsi tuki pysyy hyvin paikoillaan ja pystyssä. Jos tason 2. harjoitteet tuntuvat liian helpoilta, voit katsoa tason 3. harjoitteet. Jos tason 2. harjoitteet tuntuvat haastavilta, niin voit tehdä jonkin aikaa tason 1. harjoitteita ja siirtyä tämän jälkeen takaisin tasolle 2.


  • 27 minuutin selkokielellä puhuttu ja tekstitetty voima- ja tasapainojumppa, joka sisältää 9 liikettä. 
  • Mukaan tarvitset: 
    • Tuoli 
    • Pieni pallo tai sukkakäärö 
    • Halutessasi voit haastaa itsesi ottamalla mukaan 1-3 kilon nilkkapainot

  • Tasapainoa, voimaa ja liikkuvuutta monipuolisesti haastava jumppa, joka sisältää 7 liikettä. Pari minuuttia kestävällä videolla esitellään kaikki liikkeet, jotka voi toteuttaa itsenäisesti omaan tahtiin. Jumpan ohjeet löytyvät myös tulostettavan KKI:n Eläkevuodet edessä -oppaan sivulta 7.
  • Mukaan tarvitset: 
    • Keppi (noin 1,5m)
    • Tuoli 
    • Jumppamatto halutessasi

  • Jokaisella muutaman minuutin kestävällä Ikäinstituutin jumppavideolla käydään läpi aina yksi liike, joka haastaa voimaa tai tasapainoa. Suurin osa liikkeistä on tehtävissä ilman välineitä, mutta muista ottaa tuki, mikäli sitä tarvitset.
  • Ohjeet löytyy myös ohjekirjasta.

Tämän linkin takaa löydät Luustoliiton kotona tehtävä luuliikuntaohjelma, jossa on myös hyviä tasapainoharjoitteita kotona tehtäväksi.


Tasapainohaaste sisältää muutamia seisomatasapainoa kehittäviä liikkeitä, joissa kehittymistä voi seurata tulostettavan harjoituspäiväkirjan avulla. Aloita silmät auki tehtävistä liikkeistä ja muista pitää tuki tarvittaessa lähellä. Siirry haastavampiin liikkeisiin vasta, kun se on turvallista.


Jos kaipaat ideoita liikkumisen lisäämiseen, voit tutustua Meijän polun Vuosikelloon. Vuosikellosta löytyy eri vuodenaikoihin sopivia liikunta-aktiviteetteja ja hyvinvointihaasteita. Haasteet sopii kaiken ikäisille.


Iäkkäiden tasapainoharjoittelu, taso 1

Iäkkäiden tasapainoharjoittelu, taso 1

Tasolle 1. olemme keränneet harjoitusvideoita sekä ohjeita, joita voit harjoitella kotona. Näissä harjoitteissa käytetään harjoittelun apuna tuolia tai vastaavaa tukea. Varmista aina, että käyttämäsi tuki pysyy hyvin paikoillaan ja pystyssä. Jos tason 1. harjoitteet tuntuvat liian helpoilta, voit katsoa tason 2. harjoitteet.


  • 30 minuutin selkokielellä puhuttu ja tekstitetty voimaa ja tasapainoa kehittävä jumppa, jossa 9 liikettä tehdään tuolilla istuen tai siitä tukea ottaen. Jumppaohjeet voi tulostaa myös tiivistettynä versiona paperille.
  • Mukaan tarvitset: Tuoli 

  • 23 minuutin selkokielellä puhuttu ja tekstitetty voima ja tasapaino jumppa, jossa 9 liikettä tehdään pääosin tuolilla istuen tai siitä tukea ottaen. 
  • Mukaan tarvitset: Tuoli 
  • Halutessasi voit haastaa itseäsi ottamalla mukaan 1-3 kilon nilkkapainot

Tasapainohaaste sisältää muutamia seisomatasapainoa kehittäviä liikkeitä, joissa kehittymistä voi seurata tulostettavan harjoituspäiväkirjan avulla. Aloita silmät auki tehtävistä liikkeistä ja muista pitää tuki tarvittaessa lähellä. Siirry haastavampiin liikkeisiin vasta, kun se on turvallista.


Jos kaipaat ideoita liikkumisen lisäämiseen, voit tutustua Meijän polun Vuosikelloon. Vuosikellosta löytyy eri vuodenaikoihin sopivia liikunta-aktiviteetteja ja hyvinvointihaasteita. Haasteet sopivat kaiken ikäisille. 


”Männikkömetsät ja rantojen raidat… täällä on kaikki, mi kallista on”

”Männikkömetsät ja rantojen raidat… täällä on kaikki, mi kallista on”

Keski-Suomen luonto on poikkeuksellisen upea. Harvaan asuttua maaseutua, harjanteita ja tasamaata, suomaita ja metsämantuja. Maakunnassa on yli 3 700 järveä ja lukuisia pienvesialueita. Lisäksi meillä on vielä neljä vuodenaikaa, valoa ja pimeyttä. Maakunnan vahvuudet ja vetovoimatekijät perustuvat pitkälti luontoon, metsiin ja järviin.

…mitä monimuotoisempi metsäluonto on, sitä laajemmin luonto mahdollistaa myös ihmiselle moninaisia hyvinvointivaikutuksia.

JAMKin asiantuntijat yhdessä Metsähallituksen kanssa selvittävät LEKSA-hankkeen puitteissa keskisuomalaisen luonnon ekosysteemipalveluita; mitä ainutlaatuista luontomme tarjoaa, ja kuinka näitä elementtejä voidaan hyödyntää esimerkiksi biotalouden uusina vahvuuksina? Tietoja voidaan hyödyntää myös muun muassa maakuntaohjelman, hyvinvointitalouden ja matkailun kärkihankkeissa.

Luonnon kokonaisvaltaiset hyvinvointivaikutukset ovat jo monille tuttuja ja uutta tutkimustietoa kertyy tasaisesti. Kiteyttäen voidaan sanoa, että mitä monimuotoisempi metsäluonto on, sitä laajemmin luonto mahdollistaa myös ihmiselle moninaisia hyvinvointivaikutuksia. Tämän monimuotoisuuden tukemiseksi ympäristöministeriö on julkistanut juuri Kunta-Helmi -avustuksen, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden tilan parantamisen ohella edistää ekosysteemipalveluja.

Mitä ainutlaatuisia luontokohteita teidän kunnassanne on, ja olisiko teillä tarvetta hoitotoimille?

Janne Laitinen
biologi, LEKSA-hanke janne.laitinen(a)jamk.fi
—-
LEKSA-hankkeen tuloksia esitellään laajemmin syksyllä 2020.


Metsien ekosysteemipalveluja ovat:

Tuotantopalvelut

  • Puutavara
  • Marjat, sienet, ja muut keräilytuotteet, riista
  • Puhdas vesi

Sääntelypalvelut

  • Ilmastomuutoksen torjunta, hiilen sidonta
  • Hengitettävä ilma
  • Tulvien, myrskytuhojen, eroosion ehkäisy
  • Maaperän tuottokyvyn ylläpito
  • Melun torjunta
  • Pölytyspalvelut, eliölajien kantojen säätely
  • Tautien ja tuholaisten torjunta

Kulttuuripalvelut

  • Maisema
  • Ulkoilu ja virkistys
  • Koulutus- ja kasvatusarvot
  • Metsien merkitys taiteessa, kulttuuriperintö

 Tukipalvelut  

  • Fotosynteesi
  • Ravinteiden, hiilen ja veden kierto

lähde: Metsähallitus https://www.metsa.fi/ekosysteemipalvelut