Luontovuosi – Meijän polku

Luonto hyvinvoinnin välineenä – vai hyvinvoinnin ehtona?

Luontohyvinvoinnin politiikka, perustarpeet ja luonnon representaatio

Luontohyvinvoinnista on tulossa Suomessa nopeasti vakiintunut osa sosiaali‑ ja terveyspalveluja, kasvatusta ja ympäristöpolitiikkaa. Luonnon hyvinvointivaikutuksiin vedotaan hankkeissa, ohjelmissa ja strategioissa, joissa luonto näyttäytyy ratkaisuna muun muassa stressiin, mielenterveysongelmiin ja elämänhallinnan haasteisiin. Kehitys on monella tapaa myönteinen, mutta samalla se kätkee sisäänsä vakavan kysymyksen: millaisena luonto näissä malleissa esitetään, ja mitä tästä seuraa?

Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus edistää luonnon elinvoimaa myös sellaisten lajien ja ekosysteemien osalta, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmiselle.

Terapeuttinen luonto on kesytetty luonto

”Luontoa käytetään helpottamaan, vahvistamaan tai nopeuttamaan intervention terapeuttisia, kuntouttavia tai ohjauksellisia tavoitteita” (Soini ym. 2021). Luontohyvinvointiin kehitetyissä toimintamalleissa (interventio) luonto esitetään tyypillisesti:

rauhoittavana ja tasapainoisena
ihmisen tarpeisiin mukautuvana
lähtökohtaisesti hyvää tuottavana
helposti lähestyttävänä

Luontohyvinvoinnin toimintamalleissa luonto esitetään usein terapeuttisena tilana, jonka tehtävä on palauttaa ihminen toimintakykyiseksi. Tämä tapa, jolla luonto esitetään (representaatio) ei ole väärä, mutta se on äärimmäisen valikoiva. Lorimer (2015) huomauttaa, että tällaiset esitykset tuottavat helposti mielikuvan hyvinvoivasta luonnosta samalla kun todellinen, monilajinen ja haavoittuva luonto jää näkymättömäksi. Tämä tuottaa representaation, jota kutsutaan kesytetyksi luonnoksi: luonto on aina valmiina palvelemaan, luonto ei vaadi mitään, eikä aseta meille rajoja. Luonto muuttuu hyvinvointimaisemaksi, taustaksi, jossa luonnolla on vain kulissirooli. Se suodattaa pois luonnon monimuotoisuuden, arvaamattomuuden ja moraalisen vaativuuden, sekä myös ihmisen roolin luontoympäristöjen hyvinvoinnin vaarantamisessa.

Val Plumwood (2002) kutsuu tätä välineelliseksi (instrumentaaliseksi) luontosuhteeksi, jossa luonto yksinkertaistetaan (redusoidaan) välineeksi ihmisen projektissa. Vaikka puhe on pehmeää ja myötätuntoista, taustalla vaikuttaa sama peruslogiikka kuin taloudellisessa luonnon hyödyntämisessä: luonto saa merkityksensä siitä, mitä se tekee ihmiselle. Kuten Cronon (1996) klassisesti osoittaa, tällaiset esitykset eivät ole viattomia, sillä näin määritellään, millainen luonto koetaan arvokkaana.

Tällainen tapa esittää luontoa (representaatio) on ongelmallinen kahdesta syystä. Se häivyttää luonnon itseisarvon ja muiden eliöiden merkityksen, sekä ohjaa luontosuhdetta suuntaan, jossa luontoa opitaan käyttämään, ei havainnoimaan ja ymmärtämään. Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus edistää luonnon elinvoimaa myös sellaisten lajien ja ekosysteemien osalta, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmiselle (Callicott, 1981).

Hyvinvointipalvelu tekee luonnosta tietynlaisen

Kun luontoa käytetään ihmisen hyvinvoinnin työkaluna, samalla hyvinvointitoimijat kertovat asiakkailleen tarinaa siitä, millainen luonto heidän mielestään on. Interventiopohjaiset luontohyvinvointimallit eivät ole vain käytännön menetelmiä, ne luovat myös representaatioita luonnosta. Ympäristömaantieteen ja ympäristöhumanistisen tutkimuksen keskeinen havainto on, että luonto ei ole politiikassa ja tieteessä koskaan ”vain luonto”, vaan aina kielellisesti, käsitteellisesti ja institutionaalisesti tuotettu kokonaisuus (Castree, 2005; Braun, 2002).

Luonto ei ole vain jotain, mitä käytämme – se on se maailma, jossa elämme.

Psykologinen perustarveteoria paljastaa representaation ongelman

Baxterin ja Pelletier’n (2018) meta‑analyysi luontosuhteesta psykologisena perustarpeena asettaa interventiopohjaisen luontohyvinvoinnin esitystavan perustavanlaatuiseen ristiriitaan. Jos luontosuhde on tarve ehtona (need as requirement), sitä ei voi ymmärtää vain yksilön hyvinvointia tuottavana resurssina. Luontosuhde olisi näin oma perustarve.

Ryanin ja Decin (2000) perustarveteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta: omaehtoisuus, kyvykkyys, yhteenkuuluvuus. Näiden tarpeiden tyydyttäminen tukee hyvinvointia, motivaatiota ja psyykkistä kasvua. Kun luonto ja luontosuhde esitetään interventioissa välineenä ja toiminnan tavoitteena, luonnon rooli perustarpeena katoaa. Luonnossa ihminen ei saa tehdä mitä vaan, täten ”luonto vastustaa” ihmisen omaehtoisuutta ja kyvykkyyksiä. Aidosti moraalisesti vaativa yhteenkuuluvuus käsittää ihmisen omien tekojen vaikutusten ymmärtämisen, velvollisuuden ja huolenpidon. Kaikkia ihmisen psykologisia tarpeita ei ole oikeutettua tyydyttää rajattomasti.

Ihmisten luontosuhdetta pitää rakentaa ja luonnossa liikkumista lisätä hyvinvoinnin kohentamiseksi. Ihmisten kokeman luontovajeen tulkinta psykologisten perustarpeiden puutteena yksilöllistää ja psykologisoi ekologisen kriisin, jolloin luonto kehystyy hyvinvoinnin välineeksi. Luontovaje näyttäytyy yksilön haasteena sen sijaan, että se tunnistettaisiin yhteiskunnallisena ja ekologisena kriisinä.

Tässä mielessä luontohyvinvoinnin representaatiot eivät ole vain tietoteoreettinen (epistemologinen) ongelma, vaan paljon laajempi, sillä ne siirtävät huomion pois luontokadosta, elinympäristöjen häviämisestä ja planetaarisista rajoista (IPBES, 2022).

Luontohyvinvoinnin representaatiot eivät ole vain tietoteoreettinen ongelma, vaan paljon laajempi, sillä ne siirtävät huomion pois luontokadosta, elinympäristöjen häviämisestä ja planetaarisista rajoista.

Pohdinta

Viimeaikaisissa kaupunkisuunnittelun ja mielenterveystutkimuksen keskusteluissa luontoympäristöjä on yhä useammin käsitteellistetty ihmisen mielenterveyden edistämisen välineinä. Luontopohjaiset ratkaisut (Nature Based Solutions) esitetään terapeuttisina interventioina, joiden arvo perustellaan ensisijaisesti mitattavilla hyvinvointivaikutuksilla. Luontoterapiakeskusteluissa ihmisen ja luonnon välinen suhde yksinkertaistetaan palauttamalla luonto instrumentaaliseksi resurssiksi ihmisen hyvinvoinnille. Luonto ei tällöin näyttäydy elettynä maailmana, monimerkityksellisenä elinympäristönä tai itseisarvoisena kokonaisuutena, vaan funktionaalisena keinona ulkoisten hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseksi. Fenomenologinen luontosuhdekritiikki kuitenkin osoittaa, että ihmisen kokemus ei synny yksittäisten ympäristöärsykkeiden vaikutuksesta, vaan ihmisen ja ympäristön kokonaisvaltaisesta suhteesta, olemassaolosta maailmassa (Ingold, 2000).

Kestävä luontosuhde mielenterveyden kontekstissa edellyttää käsitteellistä pidättyväisyyttä – luonnon arvoa ei tule oikeuttaa vain ihmisen hyödyllä. Luonto ei ole hoitomuoto, vaan yhteisen maailmamme perusta. Luonto ei ole vain jotain, mitä käytämme – se on se maailma, jossa elämme.

Janne Laitinen
Biologi, Meijän polku, lähiLUMO-hanke, Jamk
Kuvat Juho Jäppinen

Lähteet

Baxter, D. E., & Pelletier, L. G. (2018). Is nature relatedness a basic human psychological need? A critical examination of the extant literature. Canadian Psychology, 60(1), 21–34. https://doi.org/10.1037/cap0000145
Braun, B. (2002). The intemperate rainforest: Nature, culture, and power on Canada’s west coast. University of Minnesota Press. ISBN: 9780816634002.
Callicott, J. B. (1981). The Ethics of Respect for Nature. Environmental Ethics, 3(3), 197–218.
Castree, N. (2005). Nature. Routledge. ISBN: 9780415339056
Cronon, W. (1996). The trouble with wilderness: Or, getting back to the wrong nature. Environmental History, 1(1), 7–28. https://doi.org/10.2307/3985059
Ingold, T. (2000). The perception of the environment: Essays on livelihood, dwelling and skill. Routledge.
IPBES. (2022). The methodological assessment report on the diverse values and valuation of nature. IPBES Secretariat. https://files.ipbes.net/ipbes-web-prod-public-files/2022-12/Values_CBD%20COP%2015_Science%20Day_6%20December.pdf
Lorimer, J. (2015). Wildlife in the Anthropocene: Conservation after nature. University of Minnesota Press. ISBN: 9780816681082
Plumwood, V. (2002). Environmental culture: The ecological crisis of reason. Routledge. ISBN: 9780415178785
Ryan, R.M. & Deci, E.L. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development, and well-being. American Psychologist, 55(1), 68-78. doi:10.1037//0003-066x.55.1.68
Renhe, L. de S. & Olszewska‑Guizzo, A. (2026). The labelling–evidence mismatch in mental health promoting Nature‑Based Solutions: A global review of case studies. Journal of Urban Design and Mental Health, Vol. 10(1). https://doi.org/10.5281/zenodo.19343605
Soini, K., Ilmarinen, K., Yli-Viikari, A. & Kirveennummi, A. (2011). Green care sosiaalisena innovaationa suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yhteiskuntapolitiikka-YP 76: 3, s. 320-331https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/2d58d476-5ff0-4958-9427-f91f3bb68d39/content

Ulos-Ut-Out -tapahtumassa kartoitetaan Tampereen kaupunkiluontoa

Meijän polku ja lähiLUMO-hanke ovat mukana kartoittamassa Tampereen lähiluonnon monimuotoisuutta Ulos-Ut-Out -tapahtumassa kesäkuun toisella viikolla.

Muunlajisten havainnointi onnistuu tapahtumapäivien aikana iNaturalist-lajintunnistussovelluksen avulla. Havainnon lisääminen sovelluksella kestää noin minuutin. Tämän minuutin ajalle lupaamme sinulle luonnossa vietetyn ajan suomia hyvinvointihyötyjä sekä kasvavaa ymmärrystä elinympäristöistämme ja monilajisista seuralaisistamme. Ehkäpä tapahtumapäivien antia ovat myös uudet muunlajiset tuttavuudet…

iNaturalist-sovellusta käyttäessä osallistutaan samalla kansalaistieteen tekemiseen ja elinympäristöjemme monimuotoisuuden havainnointiin. Samalla osallistujat voivat saada ideoita, miten innostaa omia oppilaita tai opiskelijoita lähiluontoa tutkimaan.

Tervetuloa mukaan tekemään kansalaistiedettä ja keräämään ihan villisti tietoa tapahtumaympäristöstämme! Toivomme saavamme monilajisesta Tampereesta tapahtumapäivien aikana todisteen, jota kelpaa esitellä enemmänkin.

Lisätietoa haasteesta Ulos-Ut-Out tapahtuman sivuilta: https://ulosutout.fi/fi/monilajinen-ulos-ut-out/

Lajitunnistushaasteen on laittanut liikkeelle Ulos-Ut-Out, LYKE-verkosto, Meijän polku sekä lähiLUMO-hanke Luontovuoden 2026 kunniaksi.

Toukokuun lopulla Meijän polku ja lähiLUMO-hanke laittoivat liikkeelle lajientunistushaasteen myös kaikille Keski-Suomen kunnille.

Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -lajientunnistushaaste

Luontovuoden 2026 kunniaksi lähiLUMO-hanke ja Meijän polku yhteistyössä Keski-Suomen liiton kanssa haastavat kaikki keskisuomalaiset havainnoimaan omaa lähiluontoaan. Kysymmekin näin kesän kynnyksellä, että missä Keski-Suomen kunnassa kertyy eniten lajihavaintoja syyskuun 2026 loppuun mennessä?

Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa

“Outoin uusien kasvien etsintä-matkat ahoilla, nurmilla, kedoilla, laaksoissa, mäillä, vuorilla ja tuntureilla, soissa, rämeissä ja korpiloissa saattaa myös ruumiille kyllä terveellistä liikuntaa (…) Eikä se aika, mikä semmoisiin matkustuksiin kuluu, tule juuri mihinkään lukuun, sillä istua ihminen ei muutenkaan aina jaksa (…).”

Elias Lönnrot (1802–1884) laittoi sanoiksi vuonna 1860 ajatuksen, joka kantaa tähän päivään saakka – lähiluonnossa liikkuminen ja luonnon havainnointi ovat parasta lääkettä sekä mielelle, että keholle. Ja näiden tärkeys on kasvanut merkittävästi Lönnrotin päivistä elämäntapojemme ja elinympäristöjemme muutosten myötä.

Ensimmäisen suomalaisen kasvioppaan, Flora Fennican, alkusanoissa Lönnrot ohjaakin suomalaisia ulos lähiluontoon liikkumaan ja monimuotoisesta luonnostamme innostumaan ja sen lajistoa havainnoimaan ja opettelemaan. Nyt, 165 vuotta myöhemmin, innostamme kansallisen luontovuoden nimissä kaikkia keskisuomalaisia lähiluontoon kasveja tunnistamaan ja kansalaistiedettä tekemään. Samalla pääsemme keräämään hyvinvointimme kannalta merkityksellistä luontoaikaa ja fyysistä aktiivisuutta.

Lönnrotilla oli myös vahvat juuret Keski-Suomessa. Hän toimi muun muassa kotiopettajana Keuruulla 1820-luvulla.

Keskisuomalaiset kansalaistieteen tekijöiksi!

Lajintunnistussovellukset Seek by iNaturalist ja iNaturalist Suomi mahdollistavat kaikille osallistumisen kansalaistieteen tekoon. Sovellukset mahdollistavat lajien tunnistuksen vaikka tietämys kasveista, linnuista tai hyönteisistä ei olisikaan Lönnrotin tasolla, sillä enää kaikkia lajeja ei tarvitse ulkomuistista osata. Sovelluksia käyttäessä kasvit alkavat kuitenkin hiljalleen jäädä myös mieleen, ja oma lähiluonto muuttuu tutummaksi, sekä myös kiinnostavammaksi – alamme kiinnittämään huomiota luontoympäristöihimme aivan uudella tavalla.

Lönnrot keräsi aikoinaan 900 kasvilajia retkillään. Kuinka moneen sinä pääset kesän 2026 aikana?

Lajihavainnot keskittyvät yleensä alueille, jossa ihmiset liikkuvat, eli esimerkiksi asuinalueiden läheisyyteen. Toukokuussa 2026 tulleita havaintoja on suurimmassa osaa Keski-Suomea vielä vain yksittäisiä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Jyväskylä lähialueineen, ja oikeanpuoleisessa Viitasaaren aluetta 25.5. otetusssa kuvakaappauksessa. *Kartta löytyy iNaturalistin sivulta.*

Miten osallistun keskisuomalaisen luonnon havainnointiin?

Monimuotoisen lähiluonnon havainnointi onnistuu helpoimmillaan moniaistisesti, eli katselemalla, kuuntelemalla, ihmettelemällä ja oivaltelemalla. Tässä haasteessa otamme kuitenkin askeleen lähemmäksi kansalaistiedettä, ja lähdemme kasvattamaan luonto-osaamistamme puhelinsovellusten avulla. Voit ladata puhelimellesi Seek by iNaturalist sekä iNaturalist Suomi -sovellukset. Ladattuasi sovellukset sovelluskaupasta, ja luotuasi iNaturalist -tilin, tehtäväsi on lähteä nauttimaan luonnosta oleskelusta ja liikkumisesta.

Seek by iNaturalist Google Play

Seek by iNaturalist App Store

iNaturalist Google Play

iNaturalist App Store

Keskisuomalaiset kunnat mukaan!

Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -haaste tarjoaa keskisuomalaisille kunnille mahdollisuuden innostaa asukkaita ja mikseipä vaikkapa kesämökkiläisiä alueen monimuotoista luontoa tutkimaan ja kartoittamaan. Ja samalla hyötymään luonnossa liikkumisen hyvinvointi- ja terveyshyödyistä! Luonnossa oleskelun ja liikkumisen runsas lisääminen voisi mahdollistaa kunnille myös mittavia säästöjä terveyden lisääntymisen kautta.

Haasteen nimissä kysytäänkin, että missä keskisuomalaisessa kunnassa tehdään eniten luontohavaintoja kesän 2026 aikana?

Toukokuussa 2026 Keski-Suomessa oli tehty 2 576 havaintoa 174 havainnoijan voimin. Haasteen tavoitteena on lisätä Keski-Suomessa sekä kansalaistieteen tekijöiden (havainnoitsijoiden) että havaintojen määrää merkittävästi kesän 2026 aikana.

TIETOLAATIKKO
Seek ja iNaturalist ovat kaksi samaa taustatietokantaa hyödyntävää sovellusta. Yhteistyö toimii siten, että Seek toimii hauskana ja helppona tunnistustyökaluna, jonka voit yhdistää iNaturalist-tiliisi. Kun lähetät Seek-havainnon iNaturalistiin, teet arvokasta kansalaistiedettä.
Yhteistyön logiikka ja hyödyt avautuvat seuraavasti:
1. Tunnistaminen Seek-sovelluksella.
• Avaa sovelluksen kamera ja osoita sillä esimerkiksi kasvia tai hyönteistä. Seekin tekoäly lukee ympäristöä ja kertoo heti reaaliajassa, mikä laji on kyseessä.
• Seek ei kerää tai tallenna henkilötietojasi, joten se on turvallinen myös perheen pienimmille.
2. Havainnon lähettäminen iNaturalist-tilille.
• Voit kirjautua Seek-sovellukseen omilla iNaturalist-tunnuksillasi.
• Kun olet tunnistanut lajin Seekillä, voit yhdellä napin painalluksella lähettää havainnon valokuvineen ja paikkatietoineen iNaturalistiin.
3. Miksi tämä on kansalaistiedettä?
• iNaturalistiin tallennetut havainnot eivät jää vain sinun omaan profiiliisi, vaan ne siirtyvät avoimiin luonnontietokantoihin. Suomessa nämä tiedot menevät Suomen Lajitietokeskukseen (Laji.fi).
• Tutkijat ja viranomaiset käyttävät kerättyä tietoa esimerkiksi lajien levinneisyyden seurantaan, ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimiseen ja vieraslajien torjuntaan.

Haaste on toteutettu yhdessä lähiLUMO-hankkeen ja Meijän polku -asiantuntijaverkoston kanssa. Haaste on osa Luontovuotta 2026, jonka tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset nauttimaan luonnon virkistyskäytön monista mahdollisuuksista sekä nostaa esille luonnon hyvinvointi- ja terveyshyötyjä kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Haasteen ovat suunnitelleet Juho Jäppinen ja Anniina Tölli.

Metsä lataa aivoja – uudistava (luonto)liikunta aivoterveyden alkupisteenä

Luonto edistää terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Arjessa moni kokee luonnossa ja suomalaisessa kontekstissa erityisesti metsässä oleskelun rentouttavana ja palauttavana kokemuksena. Yksittäisen luonnossa käynnin tiedetään myös edistävän tarkkaavaisuutta, vähentävän stressiä ja edistävän positiivista mielenterveyttä. Nämä arkikokemukseen ja tutkimusnäyttöön perustuvat havainnot kuvaavat erilaisia luonnon myönteisiä vaikutuksia mielentiloihin ja tiedollisiin toimintoihin. Luonto voi toimia myös aivojen latauspisteenä ja tukea aivojen rakenteellista ja toiminnallista hyvinvointia.

Tutkimusten mukaan luontoaltistus muovaa aivojen rakenteita ja toimintaa. Se esimerkiksi rauhoittaa stressiin liittyvien hermoverkkojen yliaktiivisuutta ja tehostaa tarkkaavaisuuteen liittyvien verkostojen toimintaa. Vaikka luontoympäristöjen katselu valokuvina tai videoina voi lisätä muun muassa rentoutumiseen, keskittymiseen ja laskeneeseen virittyneisyyteen liittyvää aivojen aktiivisuutta, oikeissa luontoympäristöissä oleskelun vaikutukset näyttävät olevan suurempia ja laaja-alaisempia kuin kuvien tai videoiden katselu.

Luonnossa liikkuminen voi olla erityisen hyödyllistä aivoterveyden parantamisessa. Luonnossa liikkuminen näyttäisi vähentävän aktivaatiota aivojen alueilla, jotka liittyvät asioiden märehtimiseen. Säännöllinen luontoliikunta saattaa myös kasvattaa toiminnanohjaukseen ja työmuistiin liittyviä aivorakenteita. Luontoaltistus näyttäisi tehostavan myös liikunnan positiivisia mielenterveysvaikutuksia.

Luonnon merkityksen tunnistaminen aivojen hyvinvoinnin ja terveyden lähteenä tulisikin olla yhä kiinteämpi osa kuntien ja hyvinvointialueiden eri sektorien sekä teollisuuden, kuten metsä- ja kaivosteollisuuden, toimintaa. Aivoterveyden haasteet yleistyvät väestön ikääntyessä ja muistisairauksien lisäksi erilaiset lievemmät tiedonkäsittelyn ongelmat ovat yleisiä. Lisäksi on viitteitä lasten ja nuorten aivoterveyden positiivisen kehittymisen hidastumisesta ja jopa heikkenemistä. Lähes joka viides suomalaisista työntekijöistä kärsii stressioireista, ja yhä useampi lapsi ja nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa. Mielenterveyden ongelmat ovat myös suomalaisten yleisin peruste sairauspäivärahalla korvatuille pitkille sairauspissaoloille.

*Kuvat viestintätoimisto VALOA, Jarno Elo.*

Luonto uudistaa aivoja, mutta siitä pitää huolehtia

Vanhojen ja uusien metsien sekä lähiluonnon säilyttäminen ja sen lisääminen sekä luonnossa liikkumisen tukeminen voivat parantaa aivoterveyttä koko elämänkulun ajan. Luonnon suotuisat terveysvaikutukset on nyt tunnistettu, joten esimerkiksi kaavoitus- ja rakennussuunnitelmien tulisi olla luontolähtöisiä ja päätösten perustua tutkittuun näyttöön luontoympäristöjen terveyshyödyistä.

Tässä kohtaa on kuitenkin syytä pysähtyä tosiasioiden äärelle. Luonnon terveyshyödyt karisevat, jos luonto itse rapautuu. Ilmastonmuutos muuttaa luontoa radikaalisti ja nämä muutokset heikentävät luontoympäristöjen eheyttä ja vetovoimaa. Luontokadon seurauksena monimuotoinen, aisteja stimuloiva luontoympäristö, joka tutkimusten mukaan uudistaa ja elvyttää aivoja tehokkaimmin, on uhattuna. Yksipuolistunut, sairas tai kadonnut lähiluonto ei tarjoa samoja hyötyjä kuin elinvoimainen. Ilmastonmuutoksen torjunnassa, luontokadon ehkäisyssä ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ei ole kyse vain pienen alueen merkityksettömästä toiminnasta vaan mitä suurimmassa määrin kansanterveyden ja väestön hyvinvoinnin sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuden edistämisestä. Ilmastonmuutokset torjunta ja luonnon monimuotisuuden edistäminen eivät ole vain tämän sukupolven terveyden tae, vaan erityisesti tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kulmakivi.

Lähiluonto on aivoterveyden infrastruktuuria

Kun rakennetaan uusia asuinalueita tai vanhoja uudistetaan, teitä levennetään tai lähiviheralueita kaavoitetaan rakentamiselle, tehdään samalla päätöksiä asukkaiden aivoterveydestä. Luonnon terveysvaikutuksista kertovan tutkimusnäytön sivuuttamista näiden suunnitelmien teossa on vaikea perustella. Lähiluonnon säilyttäminen ja lisääminen ja metsien suojelu ei ole vain kosmeettinen asia vaan investointi, joka maksaa itsensä takaisin vähentyneenä sairastavuutena, parempana oppimisena kouluissa ja parempana toimintakykynä ja pidempinä työurina. Luontolähtöinen kaavoitus, metsäiset koulupihat, viherkäytävät kaupungeissa ja luontopolut ovat käytännön keinoja, joilla päättäjät voivat edistää aivoja uudistavaa liikuntaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on lanseerannut 3–30–300-säännön. Sen mukaan terveessä elinympäristössä ikkunasta näkyy vähintään 3 puuta, alue, jossa yksilö pääsääntöisesti oleskelee, on latvuspeittävyydeltään vähintään 30 % ja lähimpään metsäalueeseen on korkeintaan 300 metriä matkaa. Suomalaiset kunnat voisivat ottaa tämän säännön toteutumisen kilpailuvaltikseen uusia kuntalaisia kosiskellessaan. Kyseisen säännön omaava ympäristö lienee asukkaalle miellyttävämpi kuin betoninen kaupunkikeskusta tai puuton pellolle kaavoitettu pientaloalue.

Uudistava liikunta lisää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Suomen kokonaisturvallisuuden toimenpidesuosituksissa korostetaan henkisen kriisinkestävyyden parantamisen työkaluina psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistämistä. Yhteiskunnan innovointikyky ja kyvykkyys löytää ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin on osin riippuvainen aivoterveydestä ja mielen hyvinvoinnista ja fyysinen kriisinkestävyys puolestaan väestön liikunta-aktiivisuuden ja sitä kautta fyysisen kunnon tasosta.

Yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkittäviä muutoksia voidaan saavuttaa jo pienillä arjen muutoksilla. WHO:n 3–30–300 sääntö on innoittanut suomalaista luontosuositusta, jossa suositellaan luonnossa olemista vähintään kolmesti viikossa, vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja kokonaisuudessaan viettämään luontoympäristöissä 300 minuuttia viikossa. Luontosuositus antaa siten konkreettisen tavoitteen luonnossa olemiselle. Puolen tunnin kävelyllä lähimetsässä on mitattavia vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on myös erilaisia ulkokuntosaleja ja vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa myös useita mahdollisuuksia lihaskuntoa parantavaan luontoliikuntaan. Luonnossa on siten mahdollista saavuttaa liikunnan monipuolisuus ja liikuntasuositusten mukainen kokonaisvaltaista terveyttä ja toimintakykyä edistävä liikunta-annos.

Ilmastonmuutoksen sopeutumisessa myös Suomessa joudutaan miettimään erityisesti kaupunkiympäristöjen lämpösaarekkeiden terveysvaikutuksia. Puuttomissa kaupunkikeskustoissa lämpötilat voivat nousta merkittävästikin kesähelteillä. Tällä voi olla tutkimusten mukaan haitallisia vaikutuksia erityisesti sairaiden, lasten ja vanhusväestön terveydelle. Lämpösaarekkeiden kuumuutta voidaan ehkäistä viherryttämällä myös kaupunkiympäristöjä. Tämä tarkoittaa vähintäänkin jo olemassa olevien viheralueiden säilyttämistä, mutta myös niiden lisäämistä.

Luonnossa liikkuminen ja luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioiminen ei tulisi olla luksusta nyt eikä tulevaisuudessa. Luonto tulisi nähdä ihmisen perustarpeena ja yhteiskuntien kukoistuksen lähteenä yhä useammin kaikilla sektoreilla.

Eero A. Haapala
Kati Kiehinen
Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa, ja se julkaistaan kansallisen Luontotyöpäiväviikon kunniaksi.

Keski-Suomen liitto haastaa maakunnat Luontovuoden viettoon!

Keski-Suomen liitto on laittanut liikkeelle luontohyvinvointia lisäävän haasteen, ja haastaa kaikki Suomen maakunnat mukaan Luontovuoden 2026 viettoon näyttämään, miten lähiluonto on osa hyvää arkea eri puolilla Suomea!

Haasteessa Keski-Suomen liitto innostaa tekemään lähiluonnosta näkyvämmän osan arkea, työpäiviä ja alueiden elinvoimaa, sillä lähiluonto tarjoaa tilaa palautumiselle, uusille ajatuksille, liikkeelle ja kohtaamisille.

Myös luonotyöpäivien teemat nousevat haasteessa esille näin Luontotyöpäiväviikon kunniaksi. Keski-Suomen liiton viestintäpäällikkö Jenni Isopahkala muituttaakin haasteessa, että yllättävän monen asian voi tehdä toisin kuin mihin olemme tottuneet. Palaveri voi onnistua kävellen, ideointi voi lähteä liikkeelle puistonpenkiltä ja tauko voi löytyä lähimetsästä.

Kuulkaa Keski-Suomen kutsu ja lähtekää mukaan nostamaan lähiluontoa ja sen monia mahdollisuuksia alueenne valtiksi.

Kasvientunnistushaaste Luontotyöpäiväviikolle

Luontotyöpäiväviikko, Pieni kaupunkikasvio ja Luontovuosi 2026 kutsuvat kaikki työmatkarönsyilemään, kävelykokouksia ja ulkoilmatoimistoja pitämään sekä samalla tutustumaan oman lähiluonnon kasvilajeihin.

Olemme valinneet viikolle viisi kasvia, joita löytyy kaupunkiympäristöistä eri puolilta Suomea, ja joita on tarkoitus viikon mittaan bongata omista luontotyöympäristöistä. Eli käyttäkää työviikkonne ulkonaliikkumis- ja oleskelumahdollisuudet hyödyksenne ja tutustukaa monimuotoiseen lähiluontoon!

Tunnistettavat kasvit löytyvät kuvina alta, mutta ne löytyvät myös haasteen järjestäjien (@luontotyopaiva @meijanpolku @luontovuosi2026 @pienikaupunkikasvio) Instagram-seiniltä.

Luontotyöpäiväviikolla töitäsi ulkoiluttaessa käytä tägejä #luontotyöpäiväviikko #luontovuosi2026 #outdoorofficeday #outdoorofficeweek, niin jaamme työympäristöjen luonnollistamisen ilosanomaa eteenpäin.

Tunnistettavat kasvit

KETO-ORVOKKI (natiivi)
Viola tricolor
Orvokkikasvit (Violaceae)

Kasvupaikka: kedot, kalliot, joutomaat, pientareet, puutarhat, tienvieret.

LUTUKKA (muinaistulokas)
Capsella bursa-pastoris
Ristikukkaiskasvit (Brassicaceae)

Kasvupaikka: viljelymaat, pihat, polut, kadut, tienvieret, joutomaat

PIHATÄHTIMÖ (muinaistulokas)
Stellaria media
Kohokkikasvit (Caryonphyllaceae)

Kasvupaikka: pihat, puistot, viljely- ja joutomaat, kadut, polut, tienvieret, rannat

PUNA-AILAKKI (natiivi)
Silene dioica
Kohokkikasvit (Caryonphyllaceae)

Kasvupaikka: lehdot, rantalepikot, metsänreunat, pihat, pientareet, niityt, joutomaat; myös koristekasvi.

VOIKUKKA (muinaistulokas)
Taraxacum spp.
Asterikasvit (Asteraceae)

Kasvupaikka: jouto- ja viljelymaat, pihat, kadut, niityt, pientareet, rannat.

Pieni kaupunkikasvio

Rönsyilevä kasviopas keskittyy kaupungeissa tavattaviin kukkiviin luonnonkasveihin – niihin, jotka kiireessä usein ohitetaan mutta jotka sitkeästi nostavat lehtensä kohti aurinkoa, vaikka läpi harmaan kiven.

Villi luonto löytyy läheltä. Nykyihminen kohtaa luontoa kasvavassa määrin juuri kaupungeissa, joissa elää ihmisen rinnalla tuhansia muita lajeja. Kaupunkikasvillisuus yllättää rikkaudellaan: kantakaupungistakin voi tavata 100–200 kasvilajia.

Pieni kaupunkikasvio peilaa kasvien kautta muuttuvaa luontosuhdettamme sekä nähdyksi tulemisen tärkeyttä. Se tarjoaa uudenlaisen näköalan arkeen ja kannustaa hidastamisen ohella myös luovuuteen ja vastavuoroisuuteen. Luontoyhteyden vahvistaminen on mahdollista myös kivikaupungissa. Jos maltamme pysähtyä ja katsoa tarkkaan, kadunraosta voi löytyä odottamatonta, kenties ylevääkin kauneutta.

Milja Laine: Pieni kaupunkikasvio (Vastapaino, 2026)

Pieni kaupunkikasvio | Vastapaino

Milja Laine on helsinkiläinen luontoaiheisiin erikoistunut kuvittaja, jolla on tausta ympäristökasvatuksen parissa. Hänellä on ekologin ja kuvataiteilijan koulutukset.

www.miljalaine.com

Finland invites the world to take work outside

During Finnish Outdoor Office Day Week, May 18–22, 2026, Finland is calling organizations, teams and individuals everywhere to move their work toward more natural environments.

The idea is simple: work doesn’t have to happen within four walls. Parks, forests, backyards, balconies and city streets can all become places for focused thinking, collaboration and creativity.

Outdoor Office Day Week is a global invitation to try working differently—even just for a moment. A change of environment can support better thinking, better energy, better work and better health.

This week also serves as a warm-up for International Outdoor Office Day on June 11, 2026—a shared global moment to rethink where and how work happens.

Wherever you are, start outside.
Make work environments more natural.
Join the movement.

52 luontoretkeä kesän aikana!

Kesäaika innostaa yhä useamman suomalaisen lähiluontoon liikkumaan ja nauttimaan. Tätä innostusta edistääksemme haastamme kaikki suomalaiset Luontovuoden 2026 kuluessa retkeilemään kesäkauden aikana viisikymmentäkaksi kertaa kukin omissa lähiluontoympäristöissään.

Retkien ideoiden pohjaksi voi ottaa vuoden 2026 Retkihaasteen retkilistan, mutta myös omia syitä lähteä luontoretkille voi keksiä itse lisää. Retkihaasteen retkilistan muutamat talviaiheiset retket voi myös korvata itse keksimillä kesäisemmillä syillä lähteä luontoon liikkumaan.

Yksi ohittamaton syy on aktiivisen liikkumisen ja luonnossa oloajan lisääminen ovat niiden tuomat hyvinvointi- ja terveyshyödyt! Käydessäsi viidelläkymmennelläkahdella retkellä kesäkuukausien aikana, saat kerättyä myös Luontosuosituksen suositteleman luonnossaoloajan samalla talteen. Luontosuositushan suosittelee käymään luontoympäristöissä vähintään kolmesti viikossa ja vähintään kolmekymmentä minuuttia kerrallaan. Nämä suositukset saa helposti kerättyä Retkihaasteen retkistä nauttien!

Luonnon puolella – nyt ja tulevaisuudessa

Luonto on kaiken elämän edellytys. Se tarjoaa meille ihmisille ja muunlajisille ravintoa, turvaa ja hyvinvointia. Luontopositiivinen tulevaisuus ei kuitenkaan toteudu itsestään. Kirkas ja myönteinen visio huomisesta motivoi meitä toimimaan luontoa kunnioittaen.

Millaista on hyvä keskiluokkainen elämä vuonna 2040? Entä miten sinne päästään? Olin maaliskuussa järjestämässä Jyväskylässä työpajaa, jossa suuntasimme uteliaina katseet tulevaisuuteen. Illan aikana visioimme toiveikkaita tulevaisuuskuvia, joissa luonto on monella tapaa läsnä – nykyistä vahvempana ja elinvoimaisempana.

Hypätään siis pienelle aikamatkalle reilun 10 vuoden päähän!

Aurinko helottaa lempeästi sinivalkoiselta taivaalta ja lämmittää poskipäitä. Kevät on jälleen puhkeamassa loistoonsa. Ilma on raikasta hengittää – niin puhdasta, että sitä tekisi mieli purkittaa. Kirkkaat vedet tarjoavat terveen elinympäristön lukuisille eliöille. Liikenteen melu on kaikonnut. Tilalla sirkuttavat linnut ja humisevat puiden latvat.

Luonto on lähellä. Luonto voi hyvin.

Kaupungin keskusta ei ole pelkkää yksitoikkoista betonimaisemaa, vaan luonto on olennainen osa kaupunkikuvaa. Viherseinät koristavat katuja, ja kattoviljelmät lisäävät koko ajan suosiotaan. Monimuotoisuutta arvostetaan aidosti: lajien kirjo kasvaa kohisten niin kaupunkimiljöössä kuin luonnontilaisissa ympäristöissä.

*Vuonna 2040 kaupunkien merkitys muodostuu niiden mahdollistamien monilajisten elinympäristöjen kautta.*

Koska luonto ei voi puolustaa itseään, se on ihmisen tehtävä. Olemme ottaneet huiman harppauksen kohti luontopositiivista yhteiskuntaa. Luontorikkomuksille ja luonnon tuhoamiselle on määrätty kunnon hintalappu. Yli 30 prosenttia luonnosta on suojeltu ja yli puolet luontoympäristöistä on ennallistettu. Monimuotoinen luonto on kaikkien etu.

Luonto elpyy vauhdilla, kun muunlajisia kunnioitetaan ihmisen kanssa tasaveroisina elollisina. Lajituntemus on huipussaan. Luontokato on jäänyt menneisyyteen, koska luontoa ei enää haluta kontrolloida ja riistää surutta.

Ihminen on vihdoin tunnistanut ja tunnustanut olevansa osa luontoa. Emme puhu luontosuhteesta vaan luontoykseydestä. Luonnosta on tullut meille todellinen hyvinvoinnin lähde ja jopa välttämättömyys – niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Luonto yhdistää ihmiset toisiinsa kuin sienirihmasto, joka kurottelee maan pinnan alla kohti kaikkea elävää. Olemme läsnä itsellemme ja toisillemme. Luonnon läsnäoleva voima on opettanut meitä kohtaamaan toisemme inhimillisinä ja tuntevina olentoina. Avoin ja empaattinen keskustelukulttuuri on häivyttänyt polarisaation.

Olemme oivaltaneet, että jokaisen valinnoilla on merkitystä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Yksilöt ovat ymmärtäneet oman roolinsa kestävyysmurroksessa, ja positiivinen muutos vyöryy nyt voimalla eteenpäin lumipalloefektin lailla. Harkitsemme tietoisesti, miten elämme. Vaikutamme ja äänestämme aktiivisesti.

Luonto tarjoaa meille puhdasta ja aitoa ravintoa, kun varmistamme sen elinvoiman. Tiedämme, mistä ruoka tulee ja mitä sen kasvattaminen vaatii. Kasvipainotteinen ruokavalio on peitonnut lihaisan ruokakulttuurin, koska kasvipohjaista ruoantuotantoa tuetaan ja arvostetaan. Teholihatuotanto on lopetettu, mutta lähituotanto menestyy.

*Vuonna 2040 luonnossa liikkuminen on lisääntynyt merkittävästi suojelualueiden ja laadukkaiden luontoreitistöjen lisääntyessä kaupunkien läheisyydessä.*

Elämä planetaarisissa rajoissa on lisännyt valtavasti ihmisten elämänmyönteisyyttä ja tyytyväisyyttä. Koemme vahvaa merkityksellisyyttä – etenkin luonnon helmassa. Hidastaminen ja kohtuullistaminen on arkipäivää. Hermosto ei laukkaa enää turhan päiten ylikierroksilla. Arki tuntuu maadoittavalta, rauhalliselta ja turvalliselta.

Luonnon äärellä meillä ihmisillä on aikaa pysähtyä, olla ja ajatella. Luotamme tulevaan, jossa luonnon monimuotoisuus saa kukoistaa. Luonto pitää meistä huolen jatkossakin, kunhan me pidämme huolen siitä.

Millaiselta sinun luonnonläheinen elämäsi näyttää ja tuntuu vuonna 2040? Piipahda vaikka Luontovuoden kunniaksi mielikuvamatkalla tulevaisuudessa ja nappaa sieltä mukaasi sinua inspiroivia eväitä osaksi arkeasi!

Nelli Leppänen,
Murrosmedian viestintäyrittäjä

Kiitos tulevaisuustyöpajasta Linkkarikapina, Keskiluokkakapina, Green Care -keskus Könkkölän Yhdessä kohti planetaarista kansalaisuutta -hanke sekä työpajan osallistujat. Teksti pohjautuu työpajan antiin.

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Niittyhaaste kouluille julkaistu

Luontovuoden 2026 kunniaksi julkaistaan Niittyhaaste kouluille. Haasteen tavoitteena on innostaa kouluja muuttamaan oppimisympäristöjään yhä enemmän luonnon monimuotoisuutta tukeviksi ja mahdollistaviksi. Haasteessa jätetään koulun piha-alueita kesän ajaksi hoitamatta. Esimerkiksi osa nurmialueista voidaan jättää leikkaamatta kesän ajaksi. Tämä mahdollistaa kasvillisuuden ja hyönteiskantojen monimuotoistumisen kouluympäristöissä. Alueita voidaan käyttää myös oivalluksia ja oppimista mahdollistavina ympäristöinä, joissa oppilaat voivat todistaa elinympäristöjen muutoksen ja huomata kuinka pienillä teoilla voidaan tehdä isoja muutoksia elinympäristöissä.

Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Oivalluksia oppimisympäristöissä -hanke Jyväskylän steinerkoululla. Luontovuonna 2026 haastetta lähtee viemään eteenpäin myös Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto LYKE. Haaste löytyy Mappa.fi -palvelusta sekä siellä olevasta Luontovuosi 2026 -teemarepusta.

Kategoria: Luontovuosi