Kategoria: Blogi

Elinvoimaa lähiluonnosta

Elinvoimaa lähiluonnosta

Asukkaiden hyvinvointi on entistä suoremmin sidoksissa siihen, millaiseksi elinympäristömme rakennamme ja millaista luontoa onnistumme säilyttämään. Luonnon ennallistamisesta puhutaan usein ekologisena velvoitteena, mutta tuoreet tutkimukset osoittavat, että kyse on paljon enemmästä. Ennallistaminen on myös kuntien tehokasta terveyspolitiikkaa ja tulevaisuuden elinvoiman rakentamista.

Pienet teot

On yllättävää, miten paljon positiivista saadaan aikaan pienillä viherryttämistoimilla, kuten tyhjien tonttien muuttamisella lähivihreäksi. Tällaiset toimenpiteet rauhoittavat ympäristöä, vähentävät koettua stressiä ja tekevät taajama-alueista viihtyisämpiä. Myös puiden ja puiden latvojen muodostaman latvuspeitteen merkitys nousee esille tutkimuksissa toistuvasti. Taajamien ja keskusta-alueiden ”kaupunkipuut” eivät ole vain maisemaelementtejä, vaan osa terveydenhuollon “vihreää infrastruktuuria”. Kaupungit, joissa puiden muodostama latvuspeite kasvaa, saavat tutkimuksien mukaan suoria hyötyjä väestön fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Kun puustoa lisätään ja puiden latvusten varjostavat alueet lisääntyvät, asukkaiden koettu elämäntyytyväisyys paranee, sydän- ja verisuonisairauksien riski pienenee, jopa kuolleisuus vähenee. Nämä ovat harvinaisen selkeitä, tutkitusti mitattavia vaikutuksia, joita yksikään muu suurkaupunkien terveysinvestointi ei tuota näin laajalla skaalalla. 

Toinen esimerkki kauaskantoisista terveysinvestoinneista on koulupihojen muuttaminen vihreämmiksi. Tämä lisää lasten liikkumista ja tukee heidän sosiaalista kehitystään. Nämä ovat vaikutuksia, joilla on pitkäkestoisia seurauksia koko väestön hyvinvointiin. Kunnat, jotka panostavat vihreisiin koulupihoihin, rakentavat tulevaisuuden hyvinvointia ruohonjuuritasolta.

Lähivihreän merkitys

Yksittäiset käynnit lähiluonnossa lisäävät arkiliikkumista ja kohentavat kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. Metsäluonnossa liikkuminen helpottaa stressiä ja nostaa mielialaa lähes ympäristöstä riippumatta, mutta vanhat metsät elvyttävät meitä nuoria talousmetsiä voimakkaammin. Tämä viittaa siihen, että kaupunkien ja kuntien kannattaisi suhtautua jäljellä oleviin vanhoihin metsäalueisiin strategisena voimavarana. Ne tarjoavat väestölle sellaista palautumista, jota nuoret istutusmetsät eivät pysty samanlaisina tarjoamaan.

Kaiken tämän perusteella kaupunkien kannattaa nähdä ennallistaminen ja viherrakenteen vahvistaminen strategisena välineenä, ei pelkkänä kulueränä. Kyse on investoinneista, jotka maksavat itsensä takaisin terveysmenoissa, elinvoimassa ja asukkaiden hyvinvoinnissa. Parempi ilmasto- ja ympäristönsuunnittelu kulkee käsi kädessä paremman arjen kanssa. Kysymys kuuluu, kuinka nopeasti haluamme tarttua näihin mahdollisuuksiin. Kunnat, jotka toimivat nyt, rakentavat tulevaisuutta, jossa luonto ei ole vain mainoslause. Luonto on elinvoimaisen ja vetovoimaisen kunnan strateginen valinta.

Janne Laitinen
Biologi, lähiLUMO-hanke

Lähteet
Keskisuomalainen 19.3.2026. Pääkirjoitus. Virkistysarvo huomioitava metsähakkuissa.
Pasanen, T. & Täubel, M. 2026. Luonnon ennallistamistoimien terveys- ja hyvinvointivaikutukset – katsaus tutkimuskirjallisuuteen. THL – Työpaperi 8/2026 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-659-2

 Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa. 
Terveyden edistämättömyys käy kalliiksi

Terveyden edistämättömyys käy kalliiksi

UKK-instituutti on arvioinut, että Suomessa paikallaanolon ja liikkumattomuuden hinta on vähintään 4,7 miljardia euroa vuodessa.[1,2] Hinnan on arvioitu nousevan tulevina vuosina väestön ikääntyessä ja sairauksien lisääntyessä. Paikallaanolo ja liikkumattomuus ovat tarttumattomien tautien yksi merkittävä taustatekijä muiden elintapojen ja elinympäristöjen ohella. Tarttumattomia tauteja ovat esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, tyypin 2 diabetes, syöpäsairaudet sekä mielenterveysongelmat.

Euroopan tasolla on arvioitu, että tarttumattomien tautien osuus terveydenhuollon kuluista on noin 60 prosentin luokkaa.[3] Suomessa tämä 60 prosenttia terveydenhuollon kuluista tarkoittaisi vuodessa noin 15 miljardia euroa. 

Pelkästään lihavuuden (BMI yli 30) hoitokuluihin (terveyspalvelut ja reseptilääkkeet) on arvioitu kuluvan Suomessa noin 8 miljardia euroa vuodessa, jos nykyinen lihavuuden lisääntymisen trendi jatkuu.[4] Lihavuus on yksi tarttumattomien tautien riskitekijöistä. Näistä taudeista merkittäviä kuluja aiheuttavat muun muassa tyypin 2 diabetes, jonka hoitokulut ovat 2,5 miljardia euroa vuodessa[5], Sydän- ja verisuonisairaudet (3,5 miljardia euroa vuodessa[6]), tuki- ja liikuntaelinvaivat (2 miljardia euroa vuodessa), sekä mielenterveyden ongelmat, joista psykiatrisen hoidon kustannukset olivat vuonna 2020 2,2 miljardia euroa[7]. 

Edellä mainitut luvut ovat terveydenhuollon suoria kuluja. Esimerkiksi mielenterveyden osalta suurin osa kuluista yhteiskunnalle tulee työpoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspäivärahojen muodossa. Pelkästään mielenterveyden ongelmien aiheuttamien kokonaiskulujen on arvioitu olevan Suomessa noin 11 miljardia euroa vuodessa[8] ja tuki- ja liikuntaelinvaivojen noin 4 miljardia euroa. Näin ollen myös muiden sairauksien kokonaiskulut voitaisiin arvioida olevan merkittävästi isommat hoitokuluihin verrattuna.

Tarttumattomien tautien sekä näiden taustasyiden, kuten lihavuuden hoitokuluista kertyy merkittävä osa terveydenhuollon kuluista. Terveydenhuollon kulujen lisäksi vähintään vastaavat kulut tulevat näiden tautien aiheuttamista muista kuluista yhteiskunnalle. Kuvat Juho Jäppinen.

Tarttumattomien tautien ennaltaehkäisy sekä terveyden edistäminen Suomessa

On arvioitu, että Euroopan tasolla terveyden edistäminen ja sairauksien ennaltaehkäisy voisivat vähentää tarttumattomien tautien tautitaakkaa jopa 70 prosenttia.[9] 

On arvioitu myös, että noin 60 prosenttia tarttumattomien tautien terveydenhoitokuluista voitaisiin säästää terveellisimmillä elintavoilla, sekä tautien taustasyihin vaikuttamalla. Taustasyitä ovat siis esimerkiksi lihavuus, korkea kolesteroli, korkea verensokeri ja korkea verenpaine. 60 prosenttia edellä mainitusta 15 miljardista eurosta merkitsisi 9 miljardin euron vuosittaista säästöä terveydenhoitokuluissa, eli 1 607 euroa jokaista suomalaista kohden.

Terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn valtavasta potentiaalista huolimatta Suomessa käytettiin vuonna 2024 noin 2 euroa per asukas terveydenhuollon terveyden edistämisen toimiin.[10] Liikunnan edistämiseen Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) jakaa vuosittain noin 40 miljoonaa euroa, eli 7,1 euroa asukasta kohden yleisavustuksina liikuntaa edistäville järjestöille.[11] Suomi liikkeelle -ohjelman aikana käytetään vuosittain noin 20 miljoonaa euroa suomalaisten liikkumisen edistämiseen. [12] Tämä on noin 3,6 euroa jokaista suomalaista kohden vuodessa. Kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen valtio käyttää vuonna 2026 0,54 euroa per asukas. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerrointa, eli HYTE-kerrointa, maksetaan hyvinvointialueille vuonna 2026 396 miljoonaaeuroa, eli noin 70 euroa jokaista suomalaista kohden. HYTE-kertoimen tarkoituksena on kannustaa ja tukea hyvinvointialueita toteuttamaan monipuolisia ja suunnitelmallisia toimia, jotka kohdistuisivat erityisesti kansansairauksien ehkäisyyn, ikääntyvän väestön toimintakyvyn edistämiseen ja tapaturmien vähentämiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn sekä sosiaalisen hyvinvoinnin ja työllistymisen edistämiseen.[13]

Luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutusten edistämiseen, eli monimuotoisen luonnon suojelemiseen sekä ennallistamiseen, sekä näissä ympäristöissä liikkumisen mahdollistamiseen Suomen valtio käyttää Metsähallituksen retkeilyalueiden, mukaan lukien kansallispuistot, ylläpitoon ja kunnostukseen vuositasolla noin 15 miljoonaa euroa, eli 2,7 euroa per asukas. Helmi-elinympäristöohjelman kautta luonnonsuojeluun käytetty rahoitus oli vuonna 2025 21,5 miljoonaa euroa, eli 3,8 euroa jokaista suomalaista kohden.[14]

Käytämme valtion tasolla noin 90 euroa vuodessa jokaisen suomalaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, aktiivisen liikkumisen lisäämiseen sekä hyvinvointia mahdollistavien luontoympäristöjen suojeluun erinäisin ohjelmin ja toimenpitein. Samaan aikaan käytämme pelkkinä hoitokuluina 2 680 euroa jokaista suomalaista kohden pitkälti elintavoista ja -ympäristöistä johtuvien tautien ja vaivojen hoitoon. Ja vähintään saman verran muina näistä taudeista yhteiskunnalle koituvina kuluina. 

Me suomalaiset sijoitamme tarttumattomien tautien sekä niiden taustasyiden, esim lihavuuden, hoitokuluihin noin 2 680 euroa vuodessa jokaista suomalaista kohden. Vähintään vastaavan summan käytämme näiden tautien aiheuttamiin sivukuluihin esimerkiksi työpoissaolojen ja sairauspäivärahojen muodossa. Samanaikaisesti näiden tautien ennaltaehkäisyyn aktiivisten elintapojen mahdollistamiseen ja terveyttä edistävien elinympäristöjen kohentamiseen käytämme valtion tasolla noin 90 euroa vuodessa jokaista suomalaista kohden. 

Seuraavassa blogitekstissä katsahdamme terveyttä ylläpitäviin ja mahdollistaviin ratkaisuihin ja elinympäristöihin. Ja millaisin kustannuksin sellaisia voisi toteuttaa. 

Juho Jäppinen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä, fysioterapeutti
Meijän polku

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa. 
Lumisen metsän keskellä – liikettä ja voimaa ympäri vuoden!

Lumisen metsän keskellä – liikettä ja voimaa ympäri vuoden!

Talvi tuo mukanaan kirpeän ilman, lumiset maisemat ja usein myös ajatuksen siitä, että liikkuminen siirtyy sisätiloihin. Silti yhä useampi suomalainen suuntaa treenaamaan ulos, myös silloin, kun mittari painuu reilusti pakkasen puolelle. Ulkoliikunnan hyödyt eivät nimittäin katoa talvella, päinvastoin.

Monet ulkokuntosalit sijaitsevat paikoissa, joihin muutenkin hakeudutaan hengittämään ja palautumaan: puistoissa, harjuilla, rantojen läheisyydessä ja metsäreittien varrella. Liikunta ei ole pelkkä suoritus, vaan osa laajempaa luontokokemusta. Talvella tämä korostuu entisestään; lumen vaimentama äänimaailma, puiden oksilla lepäävä kuura ja avara maisema tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Kotimaisen ulkokuntosalilaitteita valmistavan Omnigymin näkökulmasta on ollut ilo seurata, kuinka ulkokuntosalit palvelevat käyttäjiä ympärivuotisesti. Hyvä esimerkki tästä löytyy Jyväskylästä.

Jyväskylän Harjun ulkokuntosali sijaitsee upeassa lähiluontoympäristössä. Vuodenajat ja säät tuovat vaihtelua kuntoilumaisemiin. Kuvat Juho Jäppinen.

Harjun ulkokuntosali on suosittu myös sydäntalvella

Jyväskylän Harjulla sijaitseva ulkokuntosali on erinomainen esimerkki liikuntapaikasta, jossa kaupunkiluonto ja harjoittelu kohtaavat. Harju itsessään on kaupunkilaisten rakastama ulkoilualue, metsäinen selänne aivan keskustan tuntumassa. Kuntosalille saavutaan usein kävely- tai juoksulenkin yhteydessä, ja treeni on luonteva osa ulkoilureittiä. Harjun ulkokuntosali sijaitsee myös Jyväskylän ydinkeskustan kiertävän vihervyöhykkeen, Kehä Vihreän, varrella.  

Käyttöluvut osoittavat, että myös talvella Harjulla ja Harjun ulkokuntosalilla liikutaan aktiivisesti:

  • Joulukuussa 2025 salilla kirjattiin 1 330 treenaajaa
  • Tammikuussa 2026 kävijöitä oli 906 (tammikuussa 2026 vuorokauden keskilämpötila Jyväskylässä oli -11.7 °C)

Luvut kertovat selkeää kieltä: vaikka keli on kylmä ja päivät lyhyitä, ulkotreeni houkuttelee. Talvella ulkoliikunta tarjoaakin jotain, mitä sisätiloissa ei voi täysin jäljitellä: raikasta ilmaa, luonnon rauhaa ja piristystä keskelle pimeintä vuodenaikaa.

Miksi luontoympäristö vahvistaa liikunnan vaikutuksia?

Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen tehostaa liikunnan psyykkisiä hyötyjä. Kun harjoittelu tapahtuu metsäisessä tai puistomaisessa ympäristössä: 

  • stressitasot laskevat tehokkaammin
  • keskittymiskyky paranee
  • mieliala kohenee nopeammin
  • palautuminen arjen kuormituksesta tehostuu

Ulkokuntosali luonnon helmassa yhdistää lihaskuntoharjoittelun ja luontoliikunnan parhaat puolet. Samalla treeniin tulee vaihtelua: vuodenaikojen vaihtelu, erilaiset sääolosuhteet ja ympäristön äänet tekevät jokaisesta harjoituksesta hieman erilaisen. 

Ulkokuntosaleilla voi nauttia paitsi monipuolisesta liikunnasta, usein myös monimuotoisen luonnon tuomista terveyshyödyistä.

Lihaskuntoharjoittelu kuuluu kaikille, myös pakkasella

Harjun ulkokuntosalin käyttödata kertoo myös siitä, millainen harjoittelu talvella kiinnostaa. Suosituin laite on ollut ylävetolaite ja heti perässä penkkipunnerruslaite. Tämä kertoo vahvasti siitä, että ihmiset haluavat kehittää voimaa, ylläpitää toimintakykyä ja tukea arjen jaksamista ympäri vuoden. 

Lihaskuntoharjoittelu:

  • ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja
  • tukee aineenvaihduntaa
  • parantaa tasapainoa ja kehonhallintaa
  • auttaa säilyttämään toimintakyvyn eri ikävaiheissa

Kun laitteet on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön ja turvallisuus huomioitu myös talviolosuhteissa, kynnys lähteä ulos madaltuu merkittävästi. 

Ylävetolaite on yksi suosituimista Jyväskylän Harjun salin laitteista. Ylävartalon lihasten voimistaminen monipuolistaakin talven kävelyvoittoista ulkoilua.

Ulkokuntosalit osana ympärivuotista liikuntakulttuuria

Suomessa liikuntapaikkojen saavutettavuus on keskeinen osa kansanterveyttä. Maksuttomat ja avoimet ulkokuntosalit madaltavat kynnystä liikkua myös silloin, kun kuntosalikortti on tauolla tai arki kiireinen.

Talvikäyttö osoittaa, että ulkokuntosalit eivät ole vain kesäisiä kohtaamispaikkoja, vaan pysyvä osa kaupunkien ja kuntien liikuntaympäristöä. Kun ympäristö kutsuu liikkumaan ympäri vuoden, myös liikkumisen tottumukset muuttuvat pysyviksi.

Liikuntapääkaupunki Jyväskylä innostaa asukkaita kokeilemaan ja käyttämään ulkokuntosaleja.

Talvi ei siis ole este, se on mahdollisuus. Raikas ilma, kevyt huurre laitteissa ja hengityksen höyry pakkasessa tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Meri Nurmilaukas
Omnigym

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Kansallinen kaupunkipuisto Keski-Suomeen!

Kansallinen kaupunkipuisto Keski-Suomeen!

Saarijärven Paavot tekivät vastikään esityksen, että Saarijärvelle perustettaisiin kansallinen kaupunkipuisto. Suomessa on kansallisia kaupunkipuistoja yksitoista, joista Keski-Suomea lähinnä sijaitsevat ovat Heinolassa ja Kuopiossa.

Saarijärven mahdollisen kansallisen kaupunkipuiston sijainti merkitty kartalle muiden kaupunkipuistojen verkostoon. Saarijärven kaupunkipuisto täydentäisi näin keskisuomalaisin silmin mainiosti kaupunkipuistoverkostoa. Karttappohja: kansallisetkaupunkipuistot.fi.

Suomesta löytyy erilaisia arvokkaita ja suojeltuja ympäristöjä, aina erämaisten luonnonpuistojen hiljaisuudesta kaupunkipuistojen vilkkaisiin, kulttuuria huokuviin maisemiin. Näiden ohella löytyy vuosisataisen rinnakkaiselon kautta syntyneet perinnemaisemat, niityt, kedot ja hakamaat. Ne kaikki kertovat osaltaan tarinaa suomalaisesta luonnosta ja siitä, miten sitä on suojeltu, hyödynnetty ja arvostettu eri aikoina. 

Monenkirjavia puistoja

Luonnonpuistot on perustettu ensisijaisesti luonnontilan säilyttämiseen ja tieteelliseen tutkimukseen, ja ne ovat Suomen tiukimmin suojeltuja luontoalueita. Lakiin perustuvien määräysten mukaan luonnonpuistot pidetään mahdollisimman koskemattomina ja liikkuminen vaatii usein kirjallisen luvan. Käytännössä luonnonpuistot ovat yleisöltä suljettuja. Näin varmistetaan, että tutkijat voivat seurata luonnon kehitystä ilman ihmisen aiheuttamia häiriöitä. Keski-Suomessa Salamajärven kansallispuistossa löytyy pieni luonnonpuisto.

Kansallispuistojen tehtävä on turvata maamme arvokkaimmat luonnonpiirteet ja tarjota mahdollisuus luonnon kokemiseen kestävästi. Kansallispuistot ovat monille suomalaisille tuttuja retkikohteita, viime vuonna 41 kansallispuistossa käyntikertoja oli 3,5 miljoonaa. Ne ovat silti luonnonsuojelualueita, joiden perustamisesta säädetään aina omalla lailla. Kansallispuistot ovat siis eräänlainen kompromissi luonnonsuojelun ja virkistyksen välillä, ne suojelevat ekosysteemejä, mutta tarjoavat samalla opastettuja reittejä, tulipaikkoja ja palveluita luonnossa liikkumiseen.

Perinnemaisemat ja perinnebiotoopit ovat luonnon ja kulttuurin yhteinen perintö. Ne ovat syntyneet ihmisen ja luonnon rinnakkaiselon tuloksena, perinteisen maa- ja metsätaloustoiminnan tuloksena. Niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia ylläpitävät laiduntavat eläimet ja niitto, ja siksi niiden monimuotoisuus on suoraan riippuvainen jatkuvasta hoidosta. Ilman niittoa ja laidunnusta ne kasvavat umpeen ja muuttuvat muiksi elinympäristöiksi. Perinnebiotoopit ovat Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä, ja suurin osa niistä on arvioitu jopa äärimmäisen uhanalaisiksi. Ne ovat myös lajistoltaan hyvin rikkaita, sillä monet uhanalaiset hyönteis- ja kasvilajit elävät juuri näissä ihmisen hoitamissa ympäristöissä.

Kansalliset kaupunkipuistot ovat uudenlainen tapa yhdistää luonto ja rakennettu ympäristö. Ne sijaitsevat kaupungeissa ja muodostavat laajoja kokonaisuuksia, jotka yhdistävät kaupunkiluontoa, viherympäristöjä ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskantaa. Kaupunkipuistojen tarkoitus on turvata kaupunkien kulttuuri- ja luonnonmaisemien säilyminen ja tukea kaupunkilaisten hyvinvointia. Toisin kuin luonnon- ja kansallispuistot, kaupunkipuistot eivät ole luonnonsuojelualueita, vaan osa maankäytön suunnittelua. Kaupunkipuistot ovat kaupungin sitoumus vaalia arvokkaita alueita osana kaupunkirakennetta.

Ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen mahdollistaminen

Kun tarkastelemme Suomen luonnonpuistoja, kansallispuistoja, kaupunkipuistoja ja perinnebiotooppeja yhdessä, niistä piirtyy kuva monikerroksisesta luontokokonaisuudesta. Yhdessä nämä puistot ja luontotyypit muodostavat Suomen luonnon ja kulttuurimaiseman kerroksellisen kokonaisuuden, jossa luonnontilainen, hoidettu ja kaupunkimainen ympäristö täydentävät toisiaan. Samalla ne tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia luontokokemuksiin, sillä myös hoidetut kulttuuriympäristöt ja kaupunkipuistot vahvistavat viherympäristöjen saavutettavuutta.

Saarijärven Mannilan alueesta ideoidaan Suomen 12. kansallista kaupunkipuistoa. Kuva syksyltä 2024, jolloin alueella työpajailtiin Meijän metsien ja alueellisten terveysmetsien merkeissä. Kuva Juho Jäppinen.

Keski-Suomen alueelta kansallinen kaupunkipuisto vielä uupuu ja Saarijärvelle ideoitu puisto täydentäisi hienosti keskisuomalaisen luonnon moninaisia kokemispaikkoja ja luonnonalueiden arvostuksen kasvattamista. Puiston selvityksen käynnistäminen olisi myös upea keskisuomalainen luontoteko Luontovuodelle 2026, ja Saarijärveltä vastaus Vantaan kaupungin esittämään haasteeseen Suomen kunnille.

Janne Laitinen
Biologi, lähiLUMO-hanke

Lähteet
https://ym.fi/kansallis-ja-luonnonpuistot
https://www.metsa.fi/tiedotteet/kayntimaarat-2025-luontokohteilla-kokonaiskayntimaarat-kasvoivat-kansallispuistojen-kayntimaarissa-hieman-laskua/
https://ym.fi/kansallis-ja-luonnonpuistot
https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/luontotyyppien-monimuotoisuus/luontotyyppien-uhanalaisuus/perinnebiotoopit
https://ym.fi/kansalliset-kaupunkipuistot

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Keskisuomalaisista mahdollisuuksista luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja ihmisten luonnossa liikkumismahdollisuuksien parantamamiseksi on kirjoitettu aiemmin Meijän polulla muun muassa mahdollisen uuden kansallispuiston merkeissä. Myös alueellisen luonnonsuojelun merkitys sekä luontosanaston köyhtyminen ovat olleet agendalla. Nämä kaikki ovat osa matkaamme kohden luontopositiivista Keski-Suomea.
Kun Suomi putos puusta

Kun Suomi putos puusta

Suomalaisessa populaarikulttuurissa luonto ja vuodenajat ovat olleet keskeisessä osassa, eivät vain symbolisena taustana. Sadat kesät, Keurusselän sinet, syksyn sävelet, myrskyn jälkeiset ajat ja talven hiljaisuus ovat muodostaneet puitteet tarinoille rakkaudesta, yksinäisyydestä, elämästä ja kaipuusta. Luonto on tarjonnut sanoitusta tunteille, joita ei muuten ehkä ole osattu ilmaista. Ihminen on ollut pieni, mutta kokonainen, ja ihmiselo suhteutunut johonkin itseä suurempaan.

Mitä sanoo tutkimukset?

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että luontoon liittyvä kieli ja mielikuvitus ovat heikentyneet länsimaissa jo 1900-luvun puolivälistä lähtien. Kesebirit (2017) toteavat, että kulttuuriproduktiot eivät vain heijasta luontosuhdetta, vaan muokkaavat sitä. Kun musiikissa, kirjallisuudessa ja lauluissa luonto on läsnä, lapset ja nuoret oppivat huomaamaan luonnon merkityksellisenä ja arvokkaana – vaikka he eivät sitä tietoisesti opettelisi. Kun sanasto köyhtyy, katoaa myös kyky havainnoida ja arvostaa luonnon monimuotoisuutta.

’Ötökkä’, ’leppäpirkko’, ’leppäkerttu’ vaiko ’seitsenpistepirkko’? Luontosanaston köyhtyessä myös kykymme sanoittaa ja ymmärtää ympäröivää luontoa heikkenee. Eri hyönteislajeja, eli ’ötökkälajeja’, on Suomessa tavattu reilut 24 000. Suomen kansallishyönteinen seitsenpistepirkko on näistä yksi.

Kielen köyhtyminen on jatkunut pitkään. Viittaukset luontoon ovat vähentyneet tasaisesti kaunokirjallisuudessa, laululyriikoissa ja elokuvien tarinoissa. Miles Richardson (2024) analysoi tutkimuksessaan Google Books -aineistoa ja havaitsi, että englanninkielisessä kirjallisuudessa luontoon liittyvä sanasto on vähentynyt noin 60 prosenttia 1800-luvulta nykypäivään. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä kokemusperäisen tiedon sukupuutto (experience extinction). Vuonna 2007 Oxford Junior Dictionary poisti nuortensanakirjastaan lukuisia luontosanoja kuten tammenterho (acorn) ja sinikello (bluebell) korvaten ne digiajan termeillä kuten blog ja chatroom. Päätös herätti laajaa kritiikkiä, mutta sanakirjan toimittajat perustelivat linjauksia lasten muuttuneella kielenkäytöllä; ne ovat sanoja, joita ei enää tarvita, koska ne eivät ole lasten arjessa läsnä. Kehitys on linjassa sen kanssa, että sisätiloissa ja virtuaalisesti tapahtuva vapaa-ajanvietto on lisääntynyt, eikä se selity yksinomaan kaupungistumisella. (Kesebir & Kesebir, 2017). 

Putosiko Suomi puusta?

Kyllä. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) julkaisi juuri vuoden 2025 uudet sanapoiminnot. Ne osoittavat, että luontoon liittyvä uusi sanasto Suomessa muodostuu pääasiassa tieteellisistä ja hallinnollisista käsitteistä, kuten ympäristökriisien kaksoisajuri, luontokato, AMOC ja hiilinieluvelka. Luonto on yhä useammin keskustelun kohde, järjestelmä tai riski, ei koettu ympäristö. Uudet sanat ovat tässä ajassa tärkeitä ja välttämättömiä, mutta ne eivät kanna mukanaan samaa kokemuksellista, aistillista tai tunteellista ulottuvuutta. Suomessa sanat katoavat usein hiljaisesti, käytön hiipuessa, ei niinkään virallisen poiston kautta; kuvaileva ja kokemusperäinen sanasto ei siirry sukupolvelta toiselle.

Ekologinen kielitiede tutkii, miten luonnonkokeminen ja kielen katoaminen kulkevat käsi kädessä. Kun paikalliset murresanat ja lajien nimet unohtuvat, katoaa myös kulttuurinen ja ekologinen tieto (Luthin, 2020). Richardson (2024) toteaa, ettei tämä ole vain kielellinen muutos, vaan kulttuurinen käänne. Luontosuhteen heikkeneminen ei johdu ensisijaisesti yksilön elämän aikana koettujen luontokokemusten vähentymisestä, vaan siitä, ettei luontosuhde enää siirry sukupolvelta toiselle. Kun luonto katoaa lauluista, tarinoista ja arjen kielestä, katoaa myös se hiljainen perintö, joka tekee luonnosta meille merkityksellisen ilman selityksiä.

Janne Laitinen
Kirjoittaja toimii lähiLUMO-hankkeessa, jossa tutussa lähiluonnossa havaitaan osin unohdettuja asioita. Jotta muistaisimme paremmin.

Lähteet:
Kesebir, S. & Kesebir, P. (2017). A Growing Disconnection From Nature Is Evident in Cultural Products. Perspectives on Psychological Science 2017, Vol. 12(2) 258–269. https://doi:10.1177/1745691616662473  
Luthin, M. C. (2020). Loss for Words: An Investigation of the English Nature Vocabulary. University of Montana Press. https://scholarworks.umt.edu/utpp/294/ 
Kotimaisten kielten keskus. (2025). Vuoden sanapoiminnot 2025.
https://www.kotus.fi/ajankohtaista/vuoden-sanapoiminnot/vuoden-sanapoiminnot-2025 
Richardson, M. (2024). Decline of nature language and experience extinction in Western societies. Earth Journal. Earth 2025, 6(3),82. https://doi.org/10.3390/earth6030082

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa. Luontovuoden tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset oleskelemaan ja liikkumaan enemmän luonnossa. Liikkeelle voi lähteä vaikka tutustumalla yllä olevien vihreiden laatikoiden luontosanoihin. Ne kertovat metsistä, puista ja lumesta.
Kymmenes vuosi Retkihaasteen parissa

Kymmenes vuosi Retkihaasteen parissa

Uudenvuoden yönä vuonna 2016 saatu idea on vienyt meitä luontoretkille viikosta ja vuodesta toiseen. Kymmenes Retkihaaste-lista tuntuukin jo varsin juhlavalta.

Vuoden 2017 ja vuoden 2026 Retkihaasteiden väliin mahtuu noin 500 retkeä suomalaiseen luontoon.

Retkihaasteessa on ideana tehdä keskimäärin yksi retki viikossa, mikä tarkoittaa vuoden aikana 52 retkeä. Meillä luovuus pääsee valloilleen aina loppuvuodesta, kun ideoimme seuraavan vuoden listan valmiiksi. Aluksi ilmoille heitellään mahdollisimman paljon erilaisia haastekohtia, ilman että niitä arvioidaan sen kummemmin. Sen jälkeen karsitaan ja kehitellään haastekohtia eteenpäin. Retkihaasteen on tarkoitus kannustaa retkeilemään ympäri vuoden, joten suunnittelussa otamme huomioon koko vuoden kierron niin, että jokaiselle vuodenajalle löytyy sopivia haasteita.

Hyviä teemoja putkahtelee toki esille pitkin vuotta ja niitä on aina jonkin verran kirjattuna ylös ennen varsinaista loppurutistusta. Osa ideoista tulee mieleen retkiä tehdessä, esimerkkinä tämän vuoden haastekohta pienten sienten retki. Kuvaukselliset pienet sienet, ovatkin jääneet meille aika tuntemattomiksi, joten tästä syystä halusimme nostaa sen yhdeksi teemaksi, johon on mielenkiintoista perehtyä enemmän.

Listan tekoa helpottaa se, että meillä on ollut muutamia haastekohtia, jotka toistuvat vuodesta toiseen, kuten retki kansallispuistoon ja roskaretki. Roskaretki on erityisen tärkeää pitää mukana, jotta muistaisimme kaikki pitää luonnosta hyvää huolta. Välillä on hyvä napata poluilta matkaan muidenkin roskia.

Retkihaasteissa on aina myös ympäristömme hyvinvointia lisääviä haasteita, kuten roskaretki, jolloin poimitaan retkeillessä roskia luonnosta.

Olemme myös tietoisesti nostaneet esiin meille tärkeitä teemoja. Tänä vuonna mukana on retki harvinaisen äärellä, johon aiomme merkitä sellaisen retken, jossa näemme uhanalaisen lajin tai luontoympäristön.

Nyt on toinen vuosi, kun tuomme esiin tärkeitä teemoja yhteistyön avulla. Viime vuonna saimme kaksi kohtaa Retkihaasteeseen Rammat retkeilijät yhdistykseltä. Vaikka yhteistyö päättyi, niin pidämme esteettömyyttä esillä myös tämän vuoden listassa. Olemmekin pyrkineet luomaan haasteiden kohdat siten, että niitä olisi mahdollisimman helppo soveltaa kaikkien retkeilijöiden käyttöön.

Tämän vuoden Retkihaasteeseen saimme kaksi tärkeää haastekohtaa Meijän polku -asiantuntijaverkostolta liittyen heidän Luontovuosi 2026 -teemavuoteen, jossa korostuu lähiluonnon merkitys. Luontovuosi kannustaa liikkumaan lähiluonnossa ja sitä myöten saavuttamaan terveyshyötyjä. Hyvinvointia lähiluonnosta on meillekin tärkeä teema, jota haluamme pitää esillä. Luonnossa oleilun ja rauhallisen kuljeskelun lisäksi tämän vuoden listassa on omat haastekohdat myös luonnossa voimailulle ja kunnon kohottamiselle, palautumista kuitenkaan unohtamatta.

Uuden listan julkaisu on aina jännittävää ja onkin ollut ilo huomata, että yhä uudet ihmiset löytävät tiensä Retkihaasteen pariin. Mieletöntä on myös se, että osa Retkihaasteen seuraajista on ollut mukana alusta saakka. Kiitos mukana kulkemisesta ja mukavia juhlavuoden retkihetkiä vuodelle 2026!

Henni Mustakorpi ja Elina Kynsijärvi

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Luontoreitit 360° kuvina Google Street View:ssä Jyväskylässä

Luontoreitit 360° kuvina Google Street View:ssä Jyväskylässä

IkiOma Ikä ry:n IkiOma 360-Luonto – paikalliset luontokohteet ikääntyvien hyvinvoinnin tukena -hanke on tuonut Jyväskylän luontoreittejä kaikkien ulottuville Google Mapsiin. Hankkeen aikana kuvattiin yhteensä 22 Jyväskylän luontokohdetta 360-kameralla ja ne on ladattu Google Maps Street View -näkymään kaikkien katseltavaksi.

Street View -näkymästä löytyvät luontoreitit ovat saanut innostuneen vastaanoton niin luontopoluilla kulkijoilta kuin infotilaisuuksiin osallistuneilta. Uusi 360°-kuvamateriaali tarjoaa saavutettavan ja turvallisen tavan tutustua luontokohteisiin etukäteen, innostaa kohteisiin liikkumaan – ja toivottavasti rohkaisee samalla muitakin tuottamaan vastaavaa sisältöä.

Street View -kuvaa Oravivuoren luontopolulta. Reittikuvaukset on toteuttanut hanketyöntekijä Sini Lehtinen IkiOma Ikä ry:stä.

360-kuvien avulla luontokohteita voi tarkastella uudella tavalla

  • Turvallisuus ja saavutettavuus: Reittejä voi tutkia etukäteen ja arvioida niiden sopivuutta eri toimintakyvyille.
  • Suunnittelun tuki: Kartalta näkyvät Street View -näkymän siniset viivat auttavat hahmottamaan polkujen reitin ja antaa mahdollisuuden myös tarkistaa oman sijainnin luontopolulla.
  • Luonnon elämyksellisyys: 360°kuvissa voi pyörittää näkymää joka suuntaan, kulkea reitillä ja saada käsityksen kohteen ympäristöstä ja tunnelmasta. Tämä voi madaltaa kynnystä lähteä myös tutustumaan itse reittiin paikan päälle.
Street View -kuvaa Sallaajärven luontopolulta.
Sallaajärven Luontopolun esittely Street View -palvelussa. Lähtöpisteestä pääsee kiertämään vaikka koko reitin etänä.

Opas luontoreittien 360-kuvaamisesta kiinnostuneille

Hankkeen aikana saatiin arvokasta käytännön kokemusta 360-kuvauksesta ja materiaalin lataamisesta Street View Studioon. Prosessi osoittautui sujuvaksi, vaikka aiempaa kokemusta ei vastaavasta toiminnasta ollut. Hankkeessa tuotettiin myös digiopas, joka tarjoaa selkeät ohjeet 360-kuvauksen aloittamiseen ja Street View -kuvamateriaalin tuottamiseen. Oppaasta löytyy lisäksi luettelo kaikista hankkeen aikana kuvatusta kahdestakymmenestäkahdesta luontokohteesta. Opas on ladattavissa IkiOma Ikä ry:n kotisivuilta.

Itse kuvaaminen tapahtuu 360-kameralla. Vinkkejä kameran ja Street View:n käyttöön löytyy hankkeessa toteutetusta oppaasta.

Haluaisitko sinä kuvata lisää luontoreittejä Street View -näkymään?

Toiveenamme on, että luontoreittejä innostutaan kuvaamaan lisää Street View -näkymään. Keski-Suomessa vapaaehtoisilla on helppo tapa osallistua: Jyväskylässä sijaitsevaa 360-kameraa ja muita kuvaamiseen tarpeellisia välineitä voi lainata IkiOma Ikä ry:ltä. Lisätietoja kuvatuista kohteista sekä laitteiden lainaamisesta löytyy täältä.

Sini Lehtinen
projektiasiantuntija,
IkiOma 360-Luonto -hanke

Tammikuussa käynnistyvä Luontovuosi 2026 toimii innokkeena lähteä madaltamaan kynnystä lähiluonnossa oleskelulle ja liikkumiselle. 360-kuvaus toimii yhtenä tapana madaltaa kynnystä lähteä luontoympäristöihin ja innostaa ihmisiä tutustumaan lähialueen luontokohteisiin.

Kohden lähiluontoa – Ti på topp ja lähiLUMO

Kohden lähiluontoa – Ti på topp ja lähiLUMO

Norjalaisia innostetaan luontoon liikkumaan Ti på topp -kampanjan avulla. Myös matkailijat pääsevät nauttimaan samoista ulkoilukohteista ja -vinkeistä. Kuvat Janne Laitinen.

Miten saada ihmiset liikkumaan enemmän lähiluonnossa? Norjassa yhtenä keinona on paikallisesti toteutettuja Ti på topp -kampanjoita, joiden myötä kymmenet tuhannet ihmiset ovat lisänneet luonnossa liikkumistaan. Vuonna 2024 Ti på topp -sovellukseen kirjattiinkin 377 000 patikointiretkeä. Kampanjan idea on yksinkertainen – rohkaistaan ihmisiä löytämään liikkumisen ilo ja kokemaan lähiluonto yhdessä toisten kanssa. Kävin työmatkalla Bodøssa tutustumassa tähän sovellukseen ja alueen luontoretkeilymahdollisuuksiin. 

Monimuotoinen lähiluonto kutsuu liikkumaan ja oppimaan ympäri vuoden

Ti på topp -toimintatapa on selkeä: valitse kohde, lähde liikkeelle ja kerää luontokokemuksia. Kun astut ulos ovesta ja suuntaat luontoon, niin jokainen askel on mahdollisuus nähdä, kokea, oppia ja lisätä hyvinvointia – monimuotoinen lähiluonto houkuttelee kulkijaa pysähtymään, ihailemaan maisemia ja hengittämään syvään. Luonnossa oleskelu innostaa meitä liikkumaan, haastaa havainnoimaan sekä opettaa arvostamaan luonnon aineettomia kulttuuripalveluita. 

Kehtokuusi – lahoava kuusenrunko – on oiva kasvualusta muun muassa uusille kuusen taimille.

Lähiluonto ei ole kuitenkaan vain näiden aineettomien ekosysteemipalveluiden tuottaja, vaan myös kulttuurinen voimavara. Se tarjoaa mahdollisuuksia hiljaisuuteen ja rauhaan, jotka tukevat ihmisen hyvinvointia, maisemiin ja tarinoihin, jotka vahvistavat paikallisidentiteettiä, sekä vuodenaikojen vaihteluun, joka tekee jokaisesta retkestä ainutlaatuisen. Kun luonnon monimuotoisuus vahvistuu, nämä luonnon kulttuuripalvelut rikastuvat entisestään. Syksyn monivärinen ruska ja talven hiljainen metsä ja keväiset lintukonsertot ovat elämyksiä, jotka syntyvät luonnon monimuotoisuuden mahdollistamana.

Yhteinen kutsu – liiku, havainnoi, arvosta

Tässä piilee myös keskisuomalaisen lähiLUMO-hankkeen idea luonnon monimuotoisuuden ymmärtämiseksi – luonto itsessään herättää kulkijan uteliaisuuden. Kun kuljemme luonnossa ja havainnoimme kaikessa rauhassa, huomaamme mielenkiintoisia yksityiskohtia, tunnistamme kasveja ja huomaamme esimerkiksi, miten lahopuu toimii monimuotoisen ja -lajisen elämän lähteenä. 

Sovellukset voivat auttaa ensimmäisten luontoaskelten ottamisessa, mutta myös tuoda iloa ja ymmärrystä kokeneemmalle liikkujalle.

Ti på topp ja lähiLUMO kutsuvatkin kaikki osallistumaan: lähde liikkeelle, tutustu oman alueesi luontokohteisiin ja opi tunnistamaan oman elinympäristösi lajeja. Suomessa kohdeoppaana toimii Metsähallituksen uudistettu Luontoon -sovellus, ja jokainen voi tutustua myös lajintunnistussovelluksiin. Multialla lähiLUMO-retkellä kokeiltiin SEEK-sovelluksen ja Google Lensin toimivuutta. Paikkatietoon perustuvat SEEK oli selvästi ”viisaampi” lajintunnistuksessa. Kannattaa tutustua myös iNaturalist-sovellukseen.

LähiLUMO-hanke järjestää Keski-Suomen kunnissa yhteisöllisiä luontotapahtumia. Kivijärvellä toteutimme kukkaniityn perustustöitä yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Monimuotoisen luonnon edistäminen edistää myös yhteisöllisyyttä. Ja samalla asukkaiden arvostus lähiluontoa kohtaan kasvaa. 

Kohden luontopositiivista Keski-Suomea!

Ti på topp, lähiLUMO ja Meijän polku jakavat kaikki saman filosofian – luonto ja luonnossa liikkuminen kuuluu kaikille. Monimuotoinen luonto on elinehtomme ja aktiivinen luonnossa liikkuminen on paras investointi omaan hyvinvointiimme. Yhdistämällä nämä ajatukset voimme luoda polkuja myös luontopositiivisen Keski-Suomeen, jossa luonto yhdistää meitä ihmisiä, tuo iloa ja terveyttä arkeemme ja innostaa meitä liikkumaan!

Janne Laitinen
Biologi, LähiLUMO-hanke (Jamk), Meijän polku

Tutustukaa myös 3–30–300 -luontosuositukseen alueellisen luonnossa liikkumisen innostamiseksi.
Maakuntauran kutsu

Maakuntauran kutsu

Keski-Suomen maakuntaura on kiehtonut mieltäni aina lapsesta lähtien. Muistan, kuinka ihmettelin aina hiihtolenkeillä Ladun Majan pihassa edelleen nököttäviä retkeilyreitistöjen viittoja. Etenkin Jämsä 74 ja Keuruu 80 -kyltit kummastuttivat mieltäni kovasti: ”Kuka hullu tuommoiselle matkalle lähtee?” 

Nykyään tiedän useitakin etenkin tuota ensimmäistä väliä huvikseen harppovia, ja polte pidemmän retken tekoon kasvaa itselläkin koko ajan. Viime vuoden marraskuussa fillaroimmekin pienellä porukalla Ladun Majan kautta Korpilahdelle ja kesällä tuli kartoitettua Petäjäveden ja Multian välimaasto hellekelistä nautiskellen. Muutoin tutustuminen reitistöön on tapahtunut pieninä palasina ja osana jotain muuta aktiviteettia.

Olen itse liian nuori muistaakseni vuonna 1978 käyttöön vihityn reitistön kulta-aikaa, sillä sen ylläpito alkoi hiipumaan jo ennen oman koulutaipaleeni alkua. Urat ovat hiljalleen metsittyneet, jääneet avohakkuiden jalkoihin tai metsäteiden pohjiksi, mutta merkkejä maakuntaa yhdistäneestä polkuverkostosta on edelleen monin paikoin havaittavissa.

Ura on paikoitellen itseasiassa hyvinkin kuljettavissa mm. nykyisen Metsoreitin muodossa, Saarijärveltä Pyhä-Häkkiin ulottuvalla osuudella, sekä Keuruu-Multia -välillä. Toisaalta vähintään yhtä monet osuudet ovat kuitenkin kadonneet niin kartalta kuin maastostakin. Tästä huolimatta etsivä voi edelleen löytää vanhoja retkirakenteita, reittimerkkejä ja kuntarajojen kylttejä metsien keskeltä, mutta selkeää polkua ei perille aina kuitenkaan ole tarjolla. Tätä suolaa olen nyt alkanut retkieväideni päälle pala kerrallaan metsästämään.

Maakuntauraa voi napostella kuljettavaksi oman maun mukaan ja parhaassa tapauksessa pätkä sen historiaa huokuvaa jälkeä voi osua osaksi omaa iltalenkkiäkin. Esimerkiksi Ladun Majan latu- ja polkuverkostoon liittyvät päähaarat ovat tulleet tutuksi jo lapsena, kun taas Levonmäen laitaa kulkeva Muuramen haara kuuluu nykyisiin maastopyörälenkkien suosikkipätkiin. Moksin Särkijärven ympäristössä taas on vietetty retkiöiden lisäksi myös talvisia nuotiohetkiä.

Petäjävedeltä Keuruulle kuljettaessa on tarjolla pitkä pätkä käytännössä uratonta baanaa, jota on puissa edelleen näkyvien merkintöjen ansiosta kuitenkin hämmästyttävän helppo seurata. Myös pienen kosteikon reunassa seisova Petäjävesi-Keuruu -rajakyltti on veikeä näky umpitaipaleen keskellä. Toinen rajapyykkisuosikeistani on eräältä reitiltä löytyvä Korpilahden aikaa selvästi nähnyt kuntavaakuna.

En toki ole kiinnostukseni kanssa yksin ja tutkimusretkillä onkin havaittavissa yllättävän paljon viitteitä myös muista kulkijoista. Lisäksi Ladun Majan eteläpuolisia osuuksia on parin viime vuoden aikana merkitty ja uudelleenlinjattu yksityisten aktiivien toimesta, mikä varmasti houkuttelee lisää käyttäjiä vanhojen reittien äärelle. Paikoin reittilinjausta on kuitenkin hieman sovellettava yksityisten piha-alueiden rauhan takaamiseksi, tai kenkäparin kuivana pitämisen varmistamiseksi.

Reitistö tarjoilee parhaimmillaan upeiden kuusikoiden läpi pujottelevia neulaspolkuja, avokallioita ylittäviä osuuksia ja kauniiden vesistöjen rantamaisemia. Myös monet laavurakennelmat odottavat edelleen kulkijoita lepotaukoa pitämään. Syrjäisemmillä osuuksilla on kuitenkin syytä varautua välillä pitkiltäkin tuntuviin hiekka- tai metsäautotieosuuksiin, avohakkuun läpi tarpomiseen ja umpinaisen pajukon tai kosteikon kanssa taistelemiseen. Mikäli kiinnostus reitistöstä jatkaa orastavaa kasvuaan, selkeyttää lisäkulkijoiden vaikutus hiljalleen umpinaisempienkin osuuksien uria.

Osa hiipuneen reitistön taiasta piilenee siinä, mitä se on joskus aikanaan ollut ja mitä siitä on tänä päivänä jäljellä. Rehti uteliaisuus lienee itsellänikin se vahvin ajuri tutkia uraverkoston saloja erinäisten retkien lomassa.

Vinkkejä aiheesta kiinnostuneille

Valtaosa maakuntauran aktiivisista ja uudelleenmerkatuista osuuksista löytyy Jyväskylän yliopiston LIPAS-palvelusta sekä Luontoon.fi-reittikartalta. Paras keino virittäytyä tunnelmaan on tutustua karttapalveluiden ohella Upe Nykäsen hyvin dokumentoituihin tutkimusmatkoihin maakuntauran eri haaroilla. Näistä läpikäynneistä minunkin kipinä sai sen lopullisen roihunsa.

Juha-Pekka Jylhä
Reitistöviikon virallinen lähiluonnon kirjeenvaihtaja ja polkukuiskaaja. J-P on kirjoittanut aiemmin Meijän poluille Riippumattomasta nautinnosta, Kinkomaan lähiretkimahdollisuuksista, hämäräpolkujen kutsusta sekä virran varrelle kulkemisesta.
Instagram-tili (@insinoorinmies) toimii retki- ja ulkoilupäiväkirjana.

Vuoden 2025 Reitistöviikon blogisarjassa on julkaistu aiemmin Rakastunut rönsyilyyn sekä Hirvaan kierroksen vaellushaaste.
Rakastunut rönsyilyyn

Rakastunut rönsyilyyn

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Rakastan sanoja, joissa on paljon yytä, äätä ja öötä. #työmatkarönsyily oli heti minun sanani. Salamarakastuin myös siihen, että aloin työmatkoja pyöräillessäni ajella vähän mutkien kautta. Työtehtäviä minulla on välillä ympäri kaupunkia ja yleensä kuljenkin aina pyörällä. Välillä rönsyilen vain yhden risteyksen verran, toisinaan taas pyöräni vie minut täysin eri suuntaan, missä määränpääni on. Kilometrit rullaavat ja kaikenlaista nähtävää tulee silmieni eteen. Kotikaupunki näyttäytyy aivan uudella tavalla.

Kesäisin voin valita menopelikseni joko jommankumman sähköpyöristäni tai esikoisen vanhan, punaisen perintöpyörän. Talvisin rönsyilen vanhalla vaihteettomalla, nastarenkain varustetulla violetilla, eläkeikää lähestyvällä pyörälläni.

Tavalliselta reitiltä poikkeaminen antaa paljon elämyksiä. Ensimmäisenä haluan mainita lähiluonnon. Hyvän sään aikana tekee mieli silloin tällöin poiketa esimerkiksi Haukanniemen luontopolulle, Lumopolulle, Ladun Majalle, Tourujoelle, Korkeakoskelle tai Mäyrämäen alppiruusupuistoon. Keväisin rönsyilen lintutorneille tai etsimään vakiopaikoista ensimmäisiä leskenlehtiä. Yliopiston alueella pääsee rönsyillen näkemään kasvitieteellisen puutarhan vuoden kulkua ja Ruusupuistossa eri ruusulajien kukintaa keväästä pitkälle syksyyn. Kehä vihreän varrelta keskustan lähiluonto esittäytyy monipuolisena, voi poiketa esimerkiksi Harjulla tai satamassa. Lähiluonnosta on rönsyillen helppo päästä nauttimaan vaikka pieninä annoksina työpisteitä vaihtaessa tai kotimatkalla. Jos rönsyni yltävät pidemmälle, voin käydä kiertämässä Jyväsjärven, Tuomiojärven tai Palokkajärven. Mukavia työmatkarönsyilyreittejä riittää.

En osaa nimetä yhtä huippuhetkeä tai kohokohtaa yli muiden, mutta maalaus, veistos, maamerkki ja omena kerrallaan kotikaupunki on muuttunut tutummaksi.

Toisinaan mietin jo valmiiksi, miten voin päiväni aikana rönsyillä. Nappaan pyöräkoriini eväät, joogamaton tai luistimet ja valitsen reittini työpaikalta niin, että voin jatkaa harrastuksiini suoraa töistä rönsyillen. Eikä harrastuksen jälkeenkään toki tarvitse valita suorinta tietä tai lyhintä reittiä, vaan matkalla voi koukata katsomaan vaikka muraaleja, graffiteja tai veistoksia. Kaupunki on taidetta täynnä. Niihinkin on tullut kiinnitettyä enemmän huomiota ja uusia kohteita tulee pyöräiltyä katsomaan aina ihan tuoreeltaan.

Hyvin mielelläni sovin myös tapaamisia niin, että voin töiden jälkeen rönsyillä kotikaupungin lukuisiin, mukaviin kahviloihin, jäähallille tai pesäpallostadionille. Moni peli olisi jäänyt näkemättä ilman työmatkarönsyilyä. Myös joku kaupungin kirjastoista, kirppareista tai keskustan kirjakauppa osuvat usein reitilleni. Eli paljon arjen elämyksiä.

En osaa nimetä yhtä huippuhetkeä tai kohokohtaa yli muiden, mutta maalaus, veistos, maamerkki ja omena kerrallaan kotikaupunki on muuttunut tutummaksi. Ja jatkaa muuttumista, sillä työmatkarönsyilyni jatkuu. Suosittelen ihan jokaiselle. Tämä on kivaa. Tällä hetkellä taidan olla työmatkarönsyilyn Suomen mestari, sillä olen luultavasti ahkerin rönsyilijä. Ja ehkä myös maailmanmestari, sillä ei tätä ehkä muualla maailmassa harrasteta. Vielä.

Riitta H-K
Työmatkarönsyilyn epävirallinen maailmanmerstari

Rakastunut rönsyilyyn -blogi on osa vuoden 2025 Reitistöviikon blogisarjaa.

Yhteystiedot
Yleistietoa
Yhteistyössä