Kuukausi: marraskuu 2026

Pimeys kuuluu luontoon

Pimeys kuuluu luontoon

Pidämme luontoa tärkeänä. Haluamme säilyttää metsät, puhtaat vesistöt ja luonnon monimuotoisuuden. Luonnon tilasta ja monimuotoisuudesta keskusteltaessa unohtuu usein, että myös pimeys on osa luontoa.

Suomessa suuri osa ulkoilu- ja retkeilykaudesta sijoittuu aikaan, jolloin luonnossa liikutaan hämärässä tai pimeässä. Valo lisää turvallisuutta ja mahdollistaa liikkumisen, mutta samalla se muuttaa ympäristöä tavoilla, joiden vaikutuksia emme aina tunnista.

Pimeys ei ole vain valon puutetta. Se on luonnon ominaisuus, johon kasvit, eläimet ja ihmiset ovat sopeutuneet miljoonien vuosien ajan. Pimeys tukee palautumista, vuorokausirytmiä ja luonnon monimuotoisuutta. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden kokea ja havainnoida ympäristöä tavalla, joka jää kirkkaassa valaistuksessa huomaamatta.

Tähtitaivas. Kuva Janne E. Sievinen.
Kuva Janne E. Sievinen.

Myös oma piha on lähiluontoa

Kun puhumme luonnon valaisemisesta, ajatukset suuntautuvat helposti luontopoluille ja virkistysalueille. Arjessa lähiluonto sijaitsee asutuksen yhteydessä. Näin myös oma piha on lähiluontoa.

Pihavalaisimet, julkisivuvalaistus, terassien tunnelmavalot ja ikkunoista ulos heijastuva valo vaikuttavat siihen, millainen yöympäristö ympärillemme muodostuu. Jokainen sytytetty valaisin vähentää pimeyttä omassa ympäristössään ja vaikuttaa samalla siihen, miten luonto alueella toimii.

Tämä koskee myös vesiympäristöjä, joita Suomessa on kaikkialla. Harva tiedostaa, että järvet, lammet, purot, ojat ja kosteikot tarvitsevat pimeyttä. Keinovalo häiritsee vesiluonnon luonnollisia vuorokausirytmejä sekä lajien ravinnonhankintaa, käyttäytymistä ja lisääntymistä. Siksi vesialueiden valaisemista tulisi välttää. Pimeys on vesiluonnolle yhtä tärkeä luonnonvara kuin puhdas vesi.

Öinen vesistö. Kuva Janne E. Sievinen.
Kuva Janne E. Sievinen.

Pimeys ei ole näkemisen puutetta

Merkityksellinen kokemukseni pimeästä liittyy vuosituhannen vaihteeseen. Olin uudenvuodenyönä vuonna 2000 Keski-Suomessa ratsastamassa. En juuri osannut ratsastaa, joten harjoittelu päätettiin aloittaa pimeässä metsässä. Opin nopeasti luottamaan hevoseen ja sen kykyyn liikkua pimeässä.

Epävarmuuden muuttuessa luottamukseksi aloin kiinnittämän huomiota hevosen käyttäytymiseen, ympäröiviin ääniin ja metsän tunnelmaan. Pimeys ei ollutkaan näkemisen puutetta, vaan erilainen tapa kokea ympäristö.

Tätä ajatusta tukee myös tanskalaisen arkkitehdin ja tutkijan Mette Hvassin tutkimus. Hän on havainnut, että valaistuksen himmentäminen ei välttämättä heikennä turvallisuuden tunnetta. Joissakin tapauksissa ihmiset kokivat ympäristön jopa miellyttävämmäksi, rauhallisemmaksi ja turvallisemmaksi, kun valaistustasoja laskettiin ja voimakkaita kirkkauseroja vähennettiin. Hvass on tutkinut ihmisten kokemuksia pimeydestä luonnonympäristöissä. Tutkimus haastaa ajatuksen siitä, että enemmän valoa tarkoittaisi automaattisesti enemmän turvallisuutta. Suuret kirkkauserot voivat vaikeuttaa ympäristön hahmottamista. Kysymys ei siis aina ole valon määrästä, vaan siitä, miten valo ja pimeys ovat tasapainossa.

Pimeän kokemista tarkastellaan uudella tavalla myös Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön apulaisprofessori Henrika Pihlajaniemen johtamassa kansainvälisessä Art of Darkness -hankkeessa, jonka osana kehitetään Pikisaaren rantareittiä Oulussa. Pikisaaressa tutkitaan, miten pimeys voi tukea alueen luonnon, maiseman ja kulttuuriperinnön kokemista samalla, kun liikkuminen alueella säilyy sujuvana. Aiemmin valaisemattomalla, metsäisessä ympäristössä ja veden äärellä kulkevalla reitillä on tutkittu yhdessä käyttäjien kanssa, millaiset ratkaisut tukevat liikkumista pimeään aikaan ilman, että paikan ominaispiirteet ja pimeän tunnelma kärsivät. Käyttäjät pitivät tärkeänä mahdollisuutta havaita reitin ympäristöä, rauhoittua luonnossa ja kokea pimeän tunnelma valaistuksesta huolimatta.

Pikisaaren rantareitillä Oulussa kokeillaan ihmisten liikkumista helpottavia, mutta ympäristölle mahdollisimman vähähaittaisia valaisuratkaisuja. Kuva Aapo Mäntykangas.

Sekä omat kokemukseni että tutkimukset viittaavat samaan asiaan: hyvän valaistuksen tavoitteena ei ole poistaa pimeyttä, vaan löytää valon ja pimeyden tasapaino. Kun ympäristöä on mahdollista hahmottaa ja omaan liikkumiseen voi luottaa, pimeys voi säilyä osana paikan kokemusta ja yhteys ympäristöön voi vahvistua.

Luonnossa liikkujan vaihtoehto

Luonnossa liikkuja voi tukea omaa pimeänäköään myös valon valinnalla. Lämminsävyinen valo häiritsee silmän pimeään sopeutumista vähemmän kuin kylmänsävyinen valo, ja monet retkeilijät sekä tähtitaivaan tarkkailijat suosivatkin punasävyistä valoa tilanteissa, joissa voimakasta valkoista valoa ei tarvita. Sama periaate sopii myös lähiluonnon valaistukseen: valaistuksen tavoitteena ei aina tarvitse olla mahdollisimman kirkas ympäristö, vaan ympäristön hahmottaminen siten, että pimeys säilyy osana luonnon kokemusta.

Pimeys on luonnon voimavara

Pimeys on osa maisemaa, luonnon toimintaa ja ihmisen kokemusta. Aivan kuten arvostamme puhtaita vesistöjä, hiljaisuutta ja luonnon monimuotoisuutta, voimme oppia arvostamaan myös pimeyttä.

Öinen maisema.  Kuva Janne E. Sievinen.
Kuva Janne E. Sievinen.

Kun ymmärrämme paremmin valon ja pimeyden tasapainoa, voimme tehdä parempia valintoja omissa pihoissamme, ulkoilureiteillä ja tulevaisuuden ympäristöjä suunniteltaessa.

Pimeys ei ole ongelma, joka pitäisi poistaa, vaan luonnon ominaisuus, jota meidän kannattaa oppia käyttämään, kokemaan ja suojelemaan. Kun ymmärrämme valon ja pimeyden tasapainoa paremmin, voimme tukea sekä ihmisten hyvinvointia että luonnon monimuotoisuutta. Ympäristöissä tarvitaan valon lisäksi myös pimeyttä.


Päivi Charpentier

Valon, valaistusten ja valaisimien suunnittelija


Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.