Kuukausi: kesäkuu 2025

Kaupunkipeli, ohjeet

Kaupunkipeli, ohjeet

Tervetuloa kaupunkirönsyilemään Tampereelle ja juhlistamaan World Wide Wander -tapahtumaa! Tällä sivulla on perustietoa pelin etenemisestä. Huomioikaa, että jokainen pelaaja on vastuussa itsestään, ja kaupunkiympäristöissä tulee aina huomioida turvallisuus sekä muut liikkujat.

Pelin eteneminen

  • Peliaika on 1,5 tuntia.
  • tavoitteena on liikkua peliaika kaupungissa nopan ohjaamana (ohjeet alla)
  • Jos mahdollista, taltioikaa kulkemanne reitti esimerkiksi Sports Trackerin tai Google Mapsin avulla.
  • Peli päättyy klo 12:30 siellä mihin olette päätyneet nopan ohjaamana. Voitte halutessanne jatkaa kaupunkiympäristössä liikkumista, tai palata kotiin.
  • Pelin voi myös keskeyttää, jos pelkää esimerkiksi eksyvänsä. Mutta jos kaupunki on tutumpi, niin antakaa nopan ohjata myös alueille, jossa ei ole aiemmin vieraillut.
  • Jos onnetar (noppa) laittaa teidät kiertämään samaa korttelia, niin ehkä tälle on jokin tarkoitus… Hidastakaa vauhtia ja ihmetelkää ympäristöänne tarkemmin.
  • Jos olitte liikkeellä kaverin kanssa tai porukalla, niin pelin jälkeen on kiva kokoontua vaikkapa kahville keskustelemaan havainnoista sekä oivalluksista mitä matkan varrella tuli.

Liikkuminen

Liikkeelle lähdön jälkeen jokaisessa eteentulevassa risteyksessä tai esimerkiksi polkujen risteämässä suunta valitaan nopan silmälukujen mukaan. 1. tai 2. vievät vasemmalle; 3. tai 4. eteenpäin ja 5. tai 6. oikealle. 

Heittäkää noppaa turvallisessa kohdassa, älkää pyöräväylän tai autotien välittömässä läheisyydessä. Samoin, jos risteyksessä on paljon jalankulkijoita, etsikää hiljaisempi kohta läheltä, jossa voitte heittää noppaa. Käyttäkää vain virallisia liikkumisväyliä ja polkuja – älkää tehkö omia, älkääkä kulkeko yksityisten piha-alueiden lävitse. Ylittäkää tiet suojateiden tai liikennevalojen kohdalta.

Suunnan voi valita myös kivi-paperi-sakset -pelin avulla kaverin kanssa. Voittaessaan kivi vie vasemmalle, paperi eteenpäin ja sakset oikealle.

Moniaistinen kaupunkiympäristö ja rauhassa kulkeminen

Pelin ajatuksena on tutustua rauhassa ympäröivään kaupunkiin. Liiku rauhallisesti, pysähtele tutkimaan yksityiskohtia ja ihmettelemään ympäristöä. Mitä näet ja kuulet ympärilläsi? Millaisia tuoksuja reitillesi osuu? Millaista julkista taidetta ympärilläsi on? Entäs tarroja, mainoksia, logoja ja kylttejä? Mitä sanoja ja ajatuksia ympäristö viestii? Jos näet kiinnostavia värejä, muotoja, materiaaleja, kasveja tai muuta kiehtovaa, voit kerätä muistoja kameralla talteen tai kirjoittaa muistiinpanoina ylös.

Pelin jälkeen

Jos olette taltioineet oman reittinne esim Sports Trackerin tai Google Mapsin avulla, niin laittakaa kuvakaappaus reitistä sähköpostilla osoitteella meijanpolku@gmail.com. Laittakaa myös huomioita, oivalluksia, ajatuksia ja mahdollisia kuvia matkalta. Löysittekö jotain uutta ja kiinnostavaa kotikaupungistanne, tai saitteko uusia ideoita tai ajatuksia? Päivän annista kootaan blogia, ja karttoja sekä kuvia voidaan käyttää osana blogia.

Antoisaa kaupunkiseikkailua!

Juhlistamme World Wide Wander -tapahtumaa Tampereella 28.6.

Juhlistamme World Wide Wander -tapahtumaa Tampereella 28.6.

Mitä tutusta kaupungista löytyy, kun sitä lähestyy sattuman, tai useampien sattumien kautta?

Tätä lähdetään selvittämään Tampereella lauantaina 28.6. klo 11.

Kansainvälisen World Wide Wander -tapahtuman kunniaksi Tampereella rönsyillään kaupunkiympäristöissä lauantaina 28.6. klo 11.–12:30. Lähtöpaikkana toimii Hämeenpuisto Hallituskadun kohdalla.

Liikkeelle voi lähteä itsekseen, kaverin kanssa tai vaikkapa pienellä porukalla.

Mukaan tarvitset vain nopan, sään mukaisen pukeutusmisen sekä iloista seikkailumieltä. Jos lähdet kaverin kanssa liikkeelle, niin nopan voi korvata myös kivi-paperi-sakset -pelin välineillä (eli kädet). Jos mahdollista, niin mukaan voi ottaa myös puhelimen, ja liikkumisen seurantaan soveltuvan sovelluksen, esim Sports Trackerin, tai Google Mapsin.

Reissuun voi napata myös termoksen, ja pitää taukoa kahvien merkeissä kaupunkiluontoympäristössä. Tai piipahtaa matkan varrelle mahdollisesti osuvaan kahvilaan…

Tapahtumaan osallistuvia ei ole vakuutettu, mutta kaupunkilaisjärjellä pärjää. Tarkemmat ohjeet pelin kulkuun saat lähtöpaikalta klo 11. Huom. ole ajoissa paikalla, sillä pelin käynnistymisen jälkeen lähtöpaikalle ei jää ketään.

Pelin ohjaa Juho Jäppinen, jonka kaupunki- ja luontoaktivismin juuret ovat kasvaneet Äkkigallerian ja Meijän polun ravinteikkaissa mullissa.


 What can you find in a familiar city when you approach it by chance, or by several chances?

We will find out in Tampere on Saturday, June 28th at 11 am.

In honor of the World Wide Wander event, we will be wandering around the city on Saturday, June 28th at 11 am–12:30 pm. The starting point is Hämeenpuisto near Hallituskatu.

You can participate on your own, with a friend or even with a small group.

All you need is a dice, clothing suitable for the weather and a happy sense of adventure. If you are going with a friend, you can also replace the dice with the tools of the rock-paper-scissors game (i.e. your hands). If possible, you can also bring a phone and an application suitable for tracking your movements, such as Sports Tracker or Google Maps.

You can also grab a thermos for your trip and take a coffee break in the urban nature environment. Or stop by a café along the way.

Participants in the event are not insured. You will receive more detailed instructions for the game at the starting point at 11 am. Note: be there on time, as no one will be left at the starting point after the game starts.

The game will be directed by Juho Jäppinen. He is a nature and urban activist whose roots have grown in the activities of Äkkigalleria and Meijän polku.

Suomalaiset mukaan World Wide Wander -tapahtumaan!

Suomalaiset mukaan World Wide Wander -tapahtumaan!

Kesäkuun 27.–28. päivä pääsee taas rönsyilemään, tai vaeltelemaan, omaan elinympäristöönsä osana kansainvälistä World Wide Wander -tapahtumapäivää! Tapahtumapäivän ajatuksena on vaellella omassa kotiympäristössään uusia reittejä pitkin, ja yllättyä sekä inspiroitua oman kotiseudun monista mahdollisuuksista sekä luonnon suomista hyvinvointi- ja terveysmahdollisuuksista. Kannustammekin suomalaisia vaeltelemaan kotikulmillaan ja -konnuillaan tapahtumapäivien aikana entistä innokkaammin ja uteliaammin! – Oletko käynyt aiemmin tuolla? Ai et? No sinne sitten!

Kansainvälisessä tapahtumassa on myös mielenkiintoinen ohjelma, jonka osuuksiin voi osallistua myös etänä. Lisätietoa tapahtuman sivuilta.

Vaeltelemaan ja rönsyilemään itsekseen tai isommalla porukalla. Reitistöjä löytyy silmänkantamattomiin ja takaisin!

Suosittelemme osallistumista, jos haluat esimerkiksi

  • viritellä omaa yhteyttä luontoon
  • tuntea itsesi luonnollisemmaksi (ja jopa hieman eläimellisemmäksi!)
  • inspiroitua upeista ihmisistä ja tarinoista
  • liikkua enemmän oman terveyden ja onnellisuuden edistämiseksi
  • syventää synnynnäistä uteliaisuutta ja ihmettelytaitoja
  • nauttia luontoympäristöistä
  • ja tulla entistä luovemmaksi!

Luontosuosituksella liikkeelle!

3–30–300 -luontosuosituksen suositusten mukaan rönsyilemään luontoympäristöihin kannattaa lähteä vähintään 30 minuutin ajaksi. Jos reitistöt ovat kohdillaan, niin kaksipäiväisen World Wide Wander -tapahtuman aikana ehtii keräämään vaikka koko 300 minuutin viikottaisen luontoaltistuksen.

World Wide Wander -tapahtuma toimii myös mainiona pohjustuksena syyskuussa järjestettävälle Reitistöviikolle, jolloin koko Suomi rönsyilee alueellisilla reitistöillä.

Ja jos olet kesäkuun lopulla vielä töissä, niin sitten suositteluna työmatkarönsyily kaikessa ihanuudessaan. Luonnosta voi nauttia, vaikka polku kuljettaisi sisätiloihin!


Mossy Mind Syndrome poster updated

Mossy Mind Syndrome poster updated

In honor of the International Outdoor Office Day 2025, we are publishing an updated version of the English-language Mossy Mind Syndrome poster. The purpose of the poster is to remind us all of the many well-being and health problems that come with being indoors and sitting still.

For the prevention of the Mossy Mind Syndrome we recommend

  • At least 30 minutes of outdoor activity in natural environments per day (active commuting, walking meetings, telephone meetings and remote meetings on foot)
  • Aim for 300 minutes of contact with nature per week (active commuting, outdoor office, walking meetings, remote meetings outdoors)
  • a two-minute walk, stretching and/or strength training session every 30 minutes throughout the workday.
  • reducing sitting to less than 300 minutes (5 hours) a day.

You can find the printable Mossy Mind Syndrome poster on out page: 
www.meijanpolku.fi/mossy-mind-syndrome-mms

Meijän polku kutsuu suomalaiset viettämään Outdoor Office Day:tä 12.06.

Meijän polku kutsuu suomalaiset viettämään Outdoor Office Day:tä 12.06.

Kansallisen Luontotyöpäiväviikon jälkimainingeissa on mainiota lähteä viemään uusia suomalaisia luonnossa työskentelyn kokemuksia maailmallekin. Tämä onnistuu helposti osana kansainvälistä Outdoor Office Day:tä, jota vietetään tänä vuonna 12.06. eri puolilla maailmaa.

Osallistuminen onnistuu vaivattomasti lähtemällä työpäivän, tai työmatkan, aikana ulkoympäristöihin vaikkapa kokousta pitämään tai kävelypalaveriin. Alle on kerätty lisää ideoita työn luonnollistamiseen.

 

Kun lähdette työskentelemään luontoympäristöihin, ja haluatte jakaa kokemuksianne sosiaalisissa medioissa, niin #outdoorofficeday #luontotyöpäivä -tunnisteet käyttöön. Ja jos ja kun työmatkarönsyilette, niin #työmatkarönsyily.