Kuukausi: lokakuu 2023

Oivaltavien oppimisympäristöjen arboretum Keski-Suomen vuoden maisemateko!

Oivaltavien oppimisympäristöjen arboretum Keski-Suomen vuoden maisemateko!

Oivalluksia oppimisympäristöissä -projektin Jyväskylän steinerkoulun ja Jyväskylän kaupungin kanssa toteuttama puulajipuisto, eli arboretum, on valittu Keski-Suomen vuoden 2023 maisemateoksi!

Palkinto luovutettiin Keski-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten/ProAgrian syyskokouksessa 28.10. Saarijärvellä. Palkinnon perusteluna oli muun muassa kaupunkiluonnon monimuotoistamisen eteen tehty työ ja kouluyhteisön mukaan ottaminen aktiiviseen rooliin oman ympäristön muokkaamisessa ja opetussisältöjen luonnissa.

Puupuiston tarkoituksena on luoda monimuotoista luontoa tukeva oppimisympäristö niin alueen oppilaiden, kuin myös alueen asukkaiden ja laajemmin kaupunkilaisten iloksi. Puupuistossa oppilaat pääsevät seuraamaan pitkällä ajanjaksolla alueen ja sen kasviston, hyönteisten ja eläinpopulaatioiden muutosta eri vuodenaikoina.

Meijän polulta Oivalluksia oppimisympäristöissä projektissa ovat mukana Johanna Huovila ja Juho Jäppinen. Oivalluksia oppimisympäristöissä -työryhmän kolmas jäsen on Katri Willman. Meijän polun aktiivi, biologi Janne Laitinen toimii puulajipuiston asiantuntijana sekä projektin ohjausryhmässä.

Liisa Lumiahosta ensimmäinen Meijän polun Polkuneuvos

Liisa Lumiahosta ensimmäinen Meijän polun Polkuneuvos

Ensimmäinen Meijän polun Polkuneuvoksen arvonimi myönnettiin alkusyksystä eläkkeelle jääneelle Liisa Lumiaholle. Arvonimi myönnetään työstä uusien hyvinvointia ja terveyttä edistävien polkujen avaamisesta Keski-Suomessa.

Polkuneuvoksen nimityksen ansiosta Liisalle hankittiin Tuuren pihlaja Jyväskylän steinerkoulun arboretumiin syyskuussa 2023.
Liisa Lumiaholle luovutettiin ensimmäisen Meijän polun polkuneuvoksen arvonimi sairaala Novalla Liisan eläkeläisjuhlakahvien yhteydessä.

Liisa Lumiaho on ollut Meijän poluilla mukana alkupamauksesta saakka edustaen Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä ja Keski-Suomen hyvinvointialuetta eläkkeelle jäämiseensä saakka.

Lumiaho on ollut Meijän poluilla kehittämässä aktiivisesti muun muassa Keski-Suomen terveysmetsät -kokonaisuutta, senioreiden hyvinvointitestipatteristoa sekä iäkkäiden tasapainoharjoitusosioita. Hän on toiminut myös Meijän polun aktiivisena linkkinä kuntien suuntaan.

Liisan seikkailut Meijän polun ihmemaassa jatkuvat myös työelämästä eläköitymisen jälkeen. Hienoja vuosia edessä hyvinvoinnin ja luontosuhteen luomisen saralla!