Kategoria: Yhteistyössä

Vuosi 2021 – kohden lähiluontoa!

Vuosi 2021 – kohden lähiluontoa!

Koronan tuomat uudet olosuhteet veivät meijän polkuja kohden uusia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ideoita ja ratkaisuja myös vuonna 2021. Merkittävimpiä uusia avauksia vuoden mittaan olivat suomalaisen työn vieminen kohden luontoa Luontotyöpäivän merkeissä ja suomalaisen hyvinvoinnin ja terveyden aarrearkun – lähiluonnon –ottaminen vahvasti mukaan ajatteluun uuden sivuston avulla. 

Luontotyöpäivä

Toukokuussa 2021 järjestettiin ensimmäinen suomalaista työtä luonnon hyvinvointivaikutusten äärelle johdatteleva Luontotyöpäivä. Luontotyöpäivää varten kokosimme sivuillemme ideapankin erilaisista tavoista viedä suomalaista työtä luontoon ja toisaalta sitten tuoda myös luontoa töihin. Hyvin startannut tapahtuma järjestettiin vuoden mittaan kahdesti. Seuraavaa Luontotyöpäivää vietetään 20.5.2022. Käy nappaamassa ideoita sivuiltamme ja lähde suunittelemaan luonnon ottamista osaksi omaa työtäsi! Alla muutamia kuvia ensimmäisen Luontotyöpäivän vietosta eri puolilta Suomea. #luontotyöpäivä #WorkInNatureDay

Keski-Suomen reitistöviikko

Järjestyksessään toinen Keski-Suomen reitistöviikko vietettiin syyskuun puolivälissä. Tänä vuonna tapahtumien ohella näkyvyyttä keskisuomalaisilta reitistöiltä saatiin lisättyä valokuvakilpailulla, joka toteutettiin yhdessä Meijän polun, Keskisuomalaisen ja Luovan valokuvauksen keskuksen kanssa. Korkeatasoisen kilpailun tuomariraadin valitsemat kymmenen suosikkikuvaa julkaistiin näyttävästi Keskisuomalaisessa. Näiden pohjalta toteutetun yleisöäänestyksen voitti Anna Käyhkön kuva. Seuraava valokuvakilpailu järjestetään syyskuussa 2022 osana Keski-Suomen reitistöviikkoa. Siispä reitistöille liikkumaan ja kamerat mukaan! #reitistöviikko #keskisuomi

Lähiluonto

Marraskuussa julkaistiin Meijän polun Lähiluonto-sivusto. Ajatus Lähiluonto-kokonaisuudesta syntyi mietittäessä kuinka voisimme tuoda esille lähiluonnon mittavia mahdollisuuksia luonnossa oleskelun ja liikkumisen kannalta rinnastettuna vahvoihin kansallispuistojen brändeihin. Lähiluonto-sivustolle on koottu tietoa ja ideoita kuinka lähiluonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia voidaan tuoda aktiivisesti osaksi kuntalaisten arkea. #lähiluonto

Luontopysäkit

Syyskuussa julkaistiin myös Luontopysäkkien kokoava kartta, jossa esitellään Jyväskylän moninaiset luontoalueet ja niiden äärelle kuljettavat julkisen liikenteen Linkit kaikki yhdellä kartalla. 

Luontopysäkit ovat keränneet runsaasti positiivista huomiota ja ne olivat vuoden mittaan esillä muun muassa Kestävien kaupunkien hyvissä käytänteissä.

Kasvienbongaus ja Someton-haasteet

Kesäksi 2021 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen Vuosikelloomme lisättiin kaksi ajankohtaista haastetta, eli Kasvienbongaushaaste ja Someton-haaste Ensimmäisessä haasteessa liikutaan lähiluonnossa ja kartoitetaan kasveja iNaturalistin Seek -sovelluksen avulla. Toisessa haasteessa lähdetään vähentämään sosiaalisissa medioissa viettämäämme aikaa. Kaksi hyvinvointia ja terveyttä edistävää haastetta, joista on runsaasti iloa myös vuonna 2022. Vuosikelloon ilmestyi alkuvuodesta myös pienryhmille suunniteltuja haasteita, joiden kanssa ryhmät saavat liikkumista lisäävä yhdessä tekemistä.

Kohden uutta liikkumista ja kestävämpää kehitystä

Tämänhetkinen elämäntapamme on kestämätön sekä itsellemme, että myös koko elinkirjolle. Syksyn kuluessa Meijän poluilla lähdettiin pohtimaan, millaisia muutoksia olisi tehtävä, jotta sekä omamme, että ympäristömme elinvoima voisi kukoistaa. Tällä hetkellä muutos kohden kestävää kehitystä on käynnissä, mutta se kattaa vain osan luomastamme kokonaisukuormasta ympäristöllemme. Nopein muutos luonnon kantokyvyn ja ihmisten fyysisen aktiivisuuden lisäämisen kannalta saavutettaisiin kulkutapamuotojen muutoksessa lyhyillä alle kymmenen kilometrin matkoilla, kirjoittaa Juho Jäppinen blogissamme.

Jotta voisimme saavuttaa liikenteelle asetetut päästötavoitteet ja lisätä ihmisten liikkumista nopealla aikataululla liikkumisemme tulee muuttua vauhdikkaasti autoilukeskeisestä muihin liikkumismuotoihin.

Blogit

Blogissamme ahkeroitiin vuoden 2021 aikana muun muassa reitistöillä, Lahden terveysmetsissä, Struven ketjulla sekä tietenkin monella tapaa lähiluonnossa. Blogimme jatkaa kasvuaan ja ensi vuodeksi luvassa taas runsaasti mielenkiintoisia sisältöjä!

Vuosi 2022

Mitäpäs tuleva vuosi tuo tullessaan? Meijänpolkumaiseen tyyliin asioita, joita ei vielä osata edes hahmottaa, mutta jotka häilyvät tulevaisuuden tekemisen horisontissa. Vuosi tuo tulleessaan myös Miljoonan askeleen kävelyhaasteen uusilla mielenkiintoisilla mausteilla, iäkkäiden ja työikäisten hyvinvointitestikokonaisuuksien rakentamista ja julkaisua, digitaalisia luontohetkiä, matkoja lähiluontoon sekä luontotyöpäiviä ja Keski-Suomen reitistöviikkoa. Enemmän näistä ensi vuoden puolella.

Suuret kiitokset kaikille kuluneena vuonna Meijän polun seikkailuihin osallistuneille. Nähdään vuoden 2022 puolella!

Kohden kestävämpää kehitystä

Kohden kestävämpää kehitystä

Luonnon monimuotoisuuden säilyminen on yksi aikakautemme avainkysymyksistä. Osana Meijän polun taustoitustyötä olemme toteuttaneet mallin kestävän kehityksen toimintatavoista.

Ihmisen sosiaalinen ja taloudellinen elämä tasapainottelee ekologisen kestävyyden päällä. Kirjaimellisesti luonnon kantokyvyn varassa. Yhteiskuntien kestävä kehitys tasapainottaa sosiaalisen ja taloudellisen kokonaisuuden tuomaa taakkaa luonnolle. Kestävä kehitys ei kuitenkaan tällä hetkellä tasapainota päällään olevaa ihmiselon taakkaa, ja sieltä valuukin ekologista kestävyyttä syövyttäviä vaikutuksia laajasti ympäristöömme (spillover). Kun nämä valumat tuhoavat tarpeeksi ympäristöämme, niin koko kokonaisuus romahtaa. Tällä hetkellä olemme tässä kehityksen vaiheessa, ja tuhoamme kaikkea kannattelevaa alustaamme kiihtyvällä vauhdilla. 

Onkin erityisen tärkeää saada nopeasti kestävän kehityksen suojapuskuri sosiaalisen ja taloudellisen paineen ja luontoympäristömme välille. Tämä kestävän kehityksen osa-alueiden korrelaatio on jokaisen syytä ymmärtää. 


The unstable system model.

Mallin ovat toteuttaneet Janne Laitinen ja Juho Jäppinen, Meijän polku / JAMK, 2021.

Kohden lähiluontoa!

Kohden lähiluontoa!

Luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia on tutkittu runsaasti ja uutta tietoa saadaan jatkuvasti. Tutkimukset ovat vahvistaneet usean ihmisen omakohtaiset kokemukset olon ja mielialan paranemisesta jo lyhyillä luontovisiiteillä tai vain luontoääniä kuunnellessa.

Suomalaisen hyvinvointia ja terveyttä kohentava luontosuhde alkaa yleensä jo aivan kotiovelta.

Luonnon hyvinvointivaikutukset alkavat vaikuttaa jo muutamissa sekunneissa, mutta hyvinvoinnin kannalta vaikutukset ovat parhaimmillaan, kun viikkotasolla luonnossa oloa kertyy runsaat kaksi tuntia. Ja tässä reseptissä lähiluonto on avainasemassa. Vaikka kansallispuistojen kaltaiset upeat luontokohteet tarjoavat meille mahdollisuuksia vaikka useampienkin päivien retkiin, niin lähiluonto on kuitenkin päivittäin saavutettavissa vuoden jokaisena päivänä.

Seuraava askel kohden paremmin voivia suomalaisia on lähiluontokohteiden monimuotoisuuden ja määrän sekä niissä olevien liikuntamahdollisuuksien ja tietoisuuden lisääminen. Tämän mahdollistamisessa tarvitaan monialaista ja monitahoista yhteistyötä valtion, kuntien ja yksityisten maanomistajien kesken. Polku lähiluonnon merkityksen nostamiseksi on nyt avattu. Näemme edessämme upeita mahdollisuuksia.

Tervetuloa liikkumaan ja oleskelemaan monimuotoiseen lähiluontoon!

Meijän polun Lähiluontosivuston löydät täältä.

Lisää tietoa

Lisää tietoa

Tälle sivulle olemme keränneet tietoa ja lähdeaineistoa, joiden avulla voit syventää ymmärrystä lähiluonnosta ja fyysisen aktiivisuuden lisäämisestä. Lähteistä löydät myös vinkkejä luonnon monimuotoisuudesta ja sen tukemisesta.


• 3–30–300 -luontosuositus. Meijän polku, 2025

• Luonnon kasvattamat – opas luonnon terveyshyödyistä odotus ja pikkulapsiaikana. XAMK, 2026

• Vuodenajat osaksi hyvää hoivaa. Ikäinstituutti, 2026

• Kokeillen vehreämmäksi – opas kaupungeille. Pilot Green

• Luontoon.fi. Metsähallitus

• Polkuja luontoon – opas onnistuneen luontopolun toteutukseen. Leader Satasilta

• Luontoympäristön terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen merkitys. Luonnonvarakeskus

• Meijän metsät – lähiluonnosta hyvinvointia ja elinvoimaa. Meijän polku

• Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät kunnissa. Kuntaliitto

• Oppimisympäristö-opas. Oivalluksia oppimisympäristöissä -hanke

• Kansallinen luonnon virkistyskäytön strategia 2030. Ympäristöministeriö

• Luonnontila-verkkosivusto

• Terveysmetsätoiminta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Luke

• Biodiversiteetti, terveys ja talous. Demos Helsinki

• Elämänmittainen lähivihreäpolku. Kestävä kaupunki

• Suosituksia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. JYU.Wisdom

• Polku luontoon! Näkökulmia yhdenvertaisen luontoliikunnan edistämiseen. Luontopalvelut, Soveli ry.

• Ikäturvallinen asuinalue. Ikäinstituutti.

• Inklusiivisen matkailun opas. Visit Finland.

• Vaellusreittien suunnitteluopas. Outdoors Finland

• Maastossa olevien ulkoilureittien monikäyttö: nykytila, esteet ja mahdollisuudet. Suomen Latu

• Miten monimuotoista luontoa voisi kierrättää? Keinoja biodiversiteetin vaalimiseen kuntien kiertotaloudessa. Kestävä kaupunki

• Retkeilyn ABC. Metsähallitus

• Retkieväät kruunavat lähiluontoretket. Luontoon.fi

• Lasten ja nuorten ulkoiluvinkit. Suomen Latu

• Lasten motoristen taitojen harjoittaminen. Meijän polku

• Green Care Finland

• Luonnossa. Martat

• Luontoliikunta. UKK-instituutti

• Metsä ikäihmisten hyvinvoinnin lähteenä. TTS

Lähiluonnossa liikkuminen ja oleskelu on helppoa ja turvallista, kun huomioi vallitsevat olosuhteet. Tärkeintä on lähteä liikkeelle.

Testit senioreille – liikkuvuus

Testit senioreille – liikkuvuus

Iän myötä hartiaseudun ja yläraajojen liikkuvuus vähenee. Tästä syystä olemme ottaneet mukaan hartiaseudun liikkuvuuden testin.

Asiakkaan ohjeistus

  • seiso selkä seinää vasten.
  • aseta jalat kengänmitan päähän seinästä
  • nosta kädet yhtäkaikaa etukautta suorina ylös kämmenselät seinään päin käännettynä.
  • alaselän tulee pysyä kiinni seinässä.

Tulokset

Hartiaseudun liikkuvuuden tulokset, miehet ja naiset. Lähde: UKK-instituutti, Terveyskunnon mittaus -opas.

Harjoittelu

Sopivia harjoitteita hartiaseudun liikkuvuuden harjoittamiseen löytyy täältä.


Testit senioreille – tasapaino

Testit senioreille – tasapaino

Senioreiden tasapainotestinä toimii yhden jalan seisonta. Testi toimii myös hyvänä kotiharjoitteena, ja sitä voi harjoitella päivittäin.

  • seiso lattialla jalat vierekkäin kädet rentoina kehon vierellä
  • nosta toinen jalka irti maasta. Ajanotto alkaa, kun jalka on ilmassa.
  • virallisessa testissä jalka nostetaan toisen jalan polvitaipeeseen, mutta useat ikäihmiset eivät onnistu tässä, joten tavallinen yhden jalan seisonta-asento riittää.
  • tavoitteena 60 sekuntia molemmilla jaloilla
  • asentoa voi testata ennen ajanottoa.

Asiakkaan ohjeistus

  • ”Seiso hyvässä ryhdissä, kädet rentoina vartalon sivulla. Silmät pidetään auki. Kun olet valmis, nosta toinen jalka irti lattiasta ja tasapainottele yhdellä jalalla mahdollisimman pitkään (max 60 sek). Ajanotto alkaa, kun jalka irtoaa maasta ja päättyy, kun jalka palaa maahan.”

Tulokset

Senioreiden yhden jalan tasapainotestissä on yleisesti tavoitteena 10 sekuntia, mutta tämä on osalle testattavista aivan liian helppo. Siksi olemme laittaneet tavoitteeksi 60 sekuntia, jolloin testin tavoiteaika toimii myös hyvänä kotiharjoittelun tavoitteena.

Harjoittelu

Sopivia harjoitteita tasapainon harjoittamiseen löytyy täältä.


Testit senioreille – 6 minuutin kävely

Testit senioreille – 6 minuutin kävely

6 minuutin kävelytesti on erinomainen ja helppo testi sydämen ja verenkiertolimistön suoristuskyvyn eli kestyvyyskunnon arviointiin. Samalla sillä voi seurata yleistä liikkumiskykyä.

Suoritusohjeet

Olemme keränneet tähän yksinkertaiset ohjeet yleisterveitä, aktiivisia, testattavia ja esimerkiksi ryhmätestejä varten. Jos aikaa on runsaasti käytettävävissä, tai testattavat vaativat tarkempaa seurantaa, niin tarkemman kävelytestin suoritusohjeet löytyvät Toimia-tietokannasta täältä.

  • Suorituspaikaksi tarvitaan 17 metrin mittainen tasainen alue, jolla on turvallista kävellä reipasta tahtia edestakaisin
  • aseta kaksi kartiota 15 metrin päähän toisistaan
  • Kierrokset lasketaan aloituspäädystä.

Asiakkaan ohjeistus

  • ”Kävele rataa edestakaisin mahdollisimman ripeällä tahdilla kuuden minuutin ajan, hölkätä tai juosta ei saa. Voit hidastaa kävelyä tai pysähtyä ja levätä hetken, jos siltä tuntuu.”

Kävelytestiä ei tule suorittaa, jos:

  • testattavalla on epästabiili rasitusrintakipu ja sydäninfarkti viimeisen kuukauden aikana tai tiedossa oleva muu vakava sydän- tai verenkiertoelimistön ongelma
  • leposyke yli 120
  • systolinen verenpaine >160 mmHg, diastolinen verenpaine >100 mmHg

Tulokset

Huom. Alla olevat tulostaulukot ovat suuntaa-antavia. 6 minuutin kävelytesteihin on olemassa myös tarkkoja tulostaulukoita, joissa huomioidaan kävelijän ikä, sukupuoli, pituus ja paino.

Tarkempia tietoja testauksen suorituksesta Toimia-tietokannasta.


Harjoittelu

Sopivia harjoitteita kävelyn harjoittamiseen löytyy täältä.


Hiljaisuutta, rauhaa ja pimeyttä maatilamatkaillen

Hiljaisuutta, rauhaa ja pimeyttä maatilamatkaillen

Suomi pärjää hyvin maailmanlaajuisissa onnellisuusmittauksissa, joka osittain johtuu myös siitä, että meillä kaikilla on pääsy onnellisuuden lähteille, kuten järville, metsiin ja rannikolle. Tarvitsemme lähiluontoa, sillä puiden ja vesialueiden katseleminen tuottaa kognitiivisia ja psyykkisiä hyötyjä. Lähiluonnon lisäksi meidän tulisi hakeutua paikkoihin, joissa kaupungin äänet hiljenevät, ja luonnonäänet voimistuvat, sillä monien tutkimusten mukaan luontokokemukset ja luonnon kanssa kosketuksissa oleminen tukevat ihmisen terveyttä monipuolisesti. (Williams 2017.)  Suomessa olemme onnekkaassa asemassa sen suhteen, että jo aivan läheltä voimme löytää paikkoja, joihin kaupungin melu ja valosaaste eivät yllä, ja pääsemme kosketuksiin metsän ja luonnon kanssa.

Pääsin kokemaan elämyksellisen viikonlopun syyskuussa Suopirtin tilalla, Istunmäellä, joka sijaitsee aivan Etelä-Konneveden kansallispuiston kupeessa. Suopirtin tila on perinteinen rintamamiestila 1950-luvulta, ja sen kaunis pihapiiri kutsuu rentoutumaan ja nauttimaan luonnonrauhasta. Tunnelmaa lisää pihapiirin ympärillä laiduntava Ylämaan karja, sekä muut maatilalla asuvat karvaiset ystävät, kuten kissat ja koirat. Suopirtin tilan isäntäväki kertoi mahdollisuudesta viettää yö Tentsile puuteltassa, joka sijaitsee tilan läheisessä metsässä, korkealla kalliolla. Tähän mahdollisuuteen oli tartuttava! Tentsile on puiden väliin viritettävä kevytrakenteinen, teltan kaltainen puumajoite, joka kelluu kiinnikkeistään puun runkojen varassa maan pinnan yläpuolella, eikä tavallisen teltan tapaan kuluta maaperää. Suopirttiin saapuessa, ilma oli sateinen ja kolea, mutta Tentsile yö oli siitäkin huolimatta päästävä kokemaan. Kunnon makuupussi ja lämpimät vaatteet takaisivat sen, että syyskuun jo kylmältä tuntuva yö sujuisi mukavasti.

Ennen yöpaikkaan siirtymistä (ja ennen pimeän tuloa), oli aikaa tehdä iltakävely tilan läheiselle kodalle, jossa pääsi istuskelemaan nuotion ääreen ja paistamaan makkaraa. Sateenjälkeisen metsän tuoksu oli huumaava, ja kodalle kävellessä maisema oli tyystin hiljainen. Jo lyhyen kävelymatkan aikana mieli rentoutui, ja pää tyhjeni arkisista askareista. Iltakävelyn kruunasi teeriparvi, joka pelmahti ilmaan kodan läheiseltä pellolta. Saavuttaessa takaisin tilalle, oli isäntäväki lämmittänyt tynnyrisaunan, jonka lempeät löylyt rentouttivat mieltä entisestään. Kertoessani näkemistäni teeristä, osasi tilan emäntä kertoa sanonnan: ”Jos teeri kukertaa syyskuun alussa, tulee varhainen talvi.” Saapa nähdä, kuinka ennustuksen käy!

Saunan jälkeen oli aika siirtyä yöpuulle Tentsilen suojiin. Syyskuun yöt ovat todella pimeitä, sillä maa on vielä tumma ja lumeton, joten matka teltalle taittui otsalampun valossa. Vesisade oli onneksi loppunut, joten yön pystyi nukkumaan ilman teltan päällä asetettavaa sadesuojaa. Teltan yläosa on verkkomaista, läpikuultavaa kangasta, joka mahdollistaa maisemien ja taivaan ihailun teltassa pötkötellessä. Metsän pimeys, hiljaisuus ja pään yläpuolella huojuvat männyt toivat unen äkkiä. Yön aikana heräsin kiristämään makuupussini suuta, ja huomasin taivaalle auenneen kirkkaan tähtitaivaan. Aamun valkeaminen herätti luonnollisesti, ja pian myös lintujen viserrys täytti teltan ympäröivän metsän. Yö sujui lämpimästi, ja aamulla olo tuntui kaikin puolin palautuneelta.

Vaikka elämme yhteiskunnassa, jolle kaupungistuminen ja keinotekoisuus on ominaista, ovat fysiologiset toimintomme edelleen sopeutuneet luontoympäristöön, sillä koko lajievoluutiomme ajasta olemme olleet 99,9 % luonnossa. (Lee ym. 2012) Hiljainen luonto toimii erinomaisena väylänä mielen hiljentämiseen ja rauhoittumiseen. Suurin osa modernin maailman ihmisistä altistuu päivittäin melulle, joka aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä terveyshaittoja. Lähes miljoona suomalaista asuu alueilla, joissa keskiäänitaso ylittää melualueen määritelmänä pidetyn 55 desipeliä. On siis erittäin tärkeää, että hiljaisuudelle rauhoitetaan alueita ja paikkoja. Hiljaisuuden rikkovat luonnonäänet, kuten linnunlaulu tai veden äänet, puolestaan lisäävät hyvinvointia entisestään. Myös valoisan ja pimeän vaihtelu on fysiologinen välttämättömyys lajillemme. Pimeän tullessa valmistaudumme lepoon, mutta luonnollisen pimeän yön kokeminen on nykyisin valosaasteen vuoksi harvinaista. Valosaaste kuuluu nopeimmin lisääntyviin ympäristökuormituksen muotoihin, ja sen määrä uhkaa vain lisääntyä. Erittäin tehokkaasti valaistujen taajamien vuoksi suomalaiset näyttäisivät altistuvan valosaasteelle keskimääräistä enemmän kuin EU-kansalaiset, mutta meiltä löytyy myös keskiarvoa enemmän lähes tai täysin luonnonpimeitä alueita. (Leppänen & Pajunen 2017) Nämä alueet tarjoavat vastapainoa valosaasteen väsyttämille aivoillemme.

Yöpyminen Tentsilessä oli viiden tähden elämyksellinen kokemus, ja lähdin Suopirtin tilalta mieli hiljentyneenä ja palautuneena. Tutkitusti metsällä on ihmiseen lumoava vaikutus, ja rentoutumisella ja rauhoittumisella on myös suotuisia vaikutuksia unen ja levon laatuun. Hiljaisuus ja pimeys on luksusta, ja niiden kokemiseksi suosittelen kaikille retkiä luonnonhiljaisille alueille. Aion itsekin palata vielä Suopirtille viettämään yön taivasalla.

Johanna Sutinen
Seikkailu- ja yhteisöpedagogi, 
Yhteiskuntatieteiden maisteriksi valmistuva nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opiskelija


Lähteet:

Lee, Juyoung & Qing,Li & Tyrväinen, Liisa & Tsunetsugu, Yuko & Park, Bum-Jin & Kagawa, Takahide & Miyazaki, Yoshifumi. (2012) “Nature Therapy and Preventive Medicine” teoksessa Public Health – Social and Behavioral Health, toim. Jay Maddock (Rijeka, Croatia: InTech), s.325. https://www.intechopen.com/chapters/36947Viitattu 29.09.2021.

Leppänen, Marko & Pajunen, Adela. (2017) Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy, s. 194–204.

Williams, Florence. (2017) Metsän parantava voima. Englanninkielinen alkuperäisteos: ”The Nature Fix: Why Nature Makes Us Happier, Healthier and More Creative.” Suomenkielinen laitos: Minerva Kustannus Oy, Helsinki, s. 308.

Yleisöäänestys Keski-Suomen reitistöt valokuvakilpailun kärkikymmeniköstä!

Yleisöäänestys Keski-Suomen reitistöt valokuvakilpailun kärkikymmeniköstä!

Keski-Suomen reitistöt -valokuvakilpailun raadin valitsemat kymmenen kuvaa ovat nyt näyttävästi esillä Keskisuomalaisessa ja yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan keskiviikkoon 22.9. saakka. Äänestämään pääsee täällä.

Suuret kiitokset kaikille kuviaan lähettäneille ja onnea finaaliin valituille! Ja ensi syksyn Keski-Suomen reitistöviikolla kisaillaan samalla teemalla, joten luontoon liikkumaan ja kamerat mukaan!

Keski-Suomen reitistöt -valokuvakilpailu on Meijän polun käynnistämä kilpailu, joka toteutetaan yhdessä Luovan valokuvauksen keskuksen ja Keskisuomalaisen kanssa. 

Virtuaalisia luontotaukoja

Virtuaalisia luontotaukoja

Luonnolla on tunnetusti lukuisia hyvinvointivaikutuksia ja monet meistä ovat kokeneet niitä samoillessa metsissä tai pysähtyessä ihastelemaan tyyntä vedenpintaa tai puron virtausta. Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tai resursseja päästä luonnon pariin. Meijän polku on jo aiemmin koonnut Luontotyöpäivä-sivustolle ohjeita siitä, miten luontoelementtejä voi tuoda sisätiloihin tai hyödyntää työpäivän aikana. Sivustolle on nyt lisätty osio virtuaalisista luontotauoista. Virtuaalisten luontotaukojen pitäminen työpäivän lomassa virkistää ja elvyttää mieltä. Virtuaalisia taukoja on myös helppo ottaa osaksi työpäivää esimerkiksi kahvituntien aikana.

Virtuaalisia luontotaukoja -sivun on Meijän polulle koonnut Jyväskylän ammattikorkeakoulun fysioterapiaopiskelija Jennika Lilja.