Harjoitteet senioreille – tasapaino

Harjoitteet senioreille – tasapaino

Tasapaino on kehonhallintaa, jonka avulla onnistuu niin kävely kuin lattiaa kohti kurkottaminen. Ikääntyessä hermoston toiminta hidastuu, mutta onneksi hermosto on oppivainen ja se kehittyy harjoittelemalla. Tasapaino ja lihasvoima yhdessä muodostavat kehonhallinnan pohjan ja niiden avulla ehkäiset mm. kaatumisia.

Tasapainoa voit haastaa myös liikkumalla erilaisilla alustoilla, kuten luonnossa poluilla, hietikolla, nurmikolla, kuntoradalla tai lumihangessa. Tasapainon harjoitteleminen onnistuu helposti arjessa!


Meijän polun tasapainoharjoite-videolla näet helposti sekä lähiluonnossa että kotona tehtäviä harjoitteita. Jos olet epävarma tasapainosi suhteen, tee harjoitteet alussa paikassa, jossa voit tarvittaessa ottaa tukea käsillä. Esimerkiksi kaide ulkona tai tukeva tuoli sisätiloissa. Näin pääset turvallisesti liikkeelle harjoittelussa.


Ulkona tehtäessä tasapainoharjoitteita on hyvä tehdä esimerkiksi osana kävelylenkkiä, jolloin keho on saanut ennen harjoitteita jo pienen lämmön ja nivelet ja lihakset ovat valmiina harjoituksiin.


Iäkkäiden tasapainoharjoittelu -sivulta löydät tavat testata onaa tasapainoasi sekä testeihin sovellettuja harjoituksia oman tasosi mukaisesti. Suurin osa harjoitteista on helposti kotona suoritettavia.

Meijän polun Tasapainohaasteessa pääset kehittämään tasapainoasi helposti kotona. Haasteessa harjoitellaan ja seurataan tasapainon kehittymistä neljässä eri seisonta-asennossa.