Kohden 3 000 havaittua lajia Keski-Suomessa!
Keski-Suomessa meneillään olevassa Lönnrotin jäljillä -lajientunnistushaaste on havaittu jo 2 855 lajia toukokuun alun jälkeen. Havaintojakin on kertynyt jo lähes 18 000!

Metsäkurjenpolvi tilastojen kärjessä
Määrällisesti eniten havaintoja Keski-Suomessa toukokuun alun jälkeen on tehty metsäkurjenpolvesta. Tätä seuraavat puolukka, idänlehtikuoriainen, ahomansikka ja metsäkorte.

Suurin osa havainnoista on kertynyt Jyväskylän seudulta. Näin myös eniten havaittujen lajien kohdalla. Alle on koottu metsäkurjenpolven, puolukan ja idänlehtikuoren havainnot sijainnin mukaan Keski-Suomessa toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana. Sijoitukset elävät vielä syyskuun ajan, ja esimerkiksi puolukalla on hyvä mahdollisuus siirtyä kärkipaikalle, kun sen esiintymisaika jatkuu pitkälle syksyyn. Tai ehkäpä kärkeen kirii joku yllättäjä syksyn edetessä…
Sinäkö se oot?
Havaintojen tekijöitäkin Keski-Suomessa on jo yli 700. Laskelmiemme mukaan ihan kaikki keskisuomalaiset eivät ole vielä kuitenkaan ennättäneet haasteeseen mukaan. Syyskuu onkin otollista aikaa hypätä lajientuunistuksen kiehtovaan maailmaan mukaan. Mitä monimuotoisen luonnon aarteita löytyy teidän lähiluonnostanne? Lähtekäähän ottamaan selvää!
Ohjeet lajihavaintojen tekemiseen löytyy Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -lajientunnistushaasteen sivulta.


