lähiluonto – Meijän polku

Luonto hyvinvoinnin välineenä – vai hyvinvoinnin ehtona?

Luontohyvinvoinnin politiikka, perustarpeet ja luonnon representaatio

Luontohyvinvoinnista on tulossa Suomessa nopeasti vakiintunut osa sosiaali‑ ja terveyspalveluja, kasvatusta ja ympäristöpolitiikkaa. Luonnon hyvinvointivaikutuksiin vedotaan hankkeissa, ohjelmissa ja strategioissa, joissa luonto näyttäytyy ratkaisuna muun muassa stressiin, mielenterveysongelmiin ja elämänhallinnan haasteisiin. Kehitys on monella tapaa myönteinen, mutta samalla se kätkee sisäänsä vakavan kysymyksen: millaisena luonto näissä malleissa esitetään, ja mitä tästä seuraa?

Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus edistää luonnon elinvoimaa myös sellaisten lajien ja ekosysteemien osalta, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmiselle.

Terapeuttinen luonto on kesytetty luonto

”Luontoa käytetään helpottamaan, vahvistamaan tai nopeuttamaan intervention terapeuttisia, kuntouttavia tai ohjauksellisia tavoitteita” (Soini ym. 2021). Luontohyvinvointiin kehitetyissä toimintamalleissa (interventio) luonto esitetään tyypillisesti:

rauhoittavana ja tasapainoisena
ihmisen tarpeisiin mukautuvana
lähtökohtaisesti hyvää tuottavana
helposti lähestyttävänä

Luontohyvinvoinnin toimintamalleissa luonto esitetään usein terapeuttisena tilana, jonka tehtävä on palauttaa ihminen toimintakykyiseksi. Tämä tapa, jolla luonto esitetään (representaatio) ei ole väärä, mutta se on äärimmäisen valikoiva. Lorimer (2015) huomauttaa, että tällaiset esitykset tuottavat helposti mielikuvan hyvinvoivasta luonnosta samalla kun todellinen, monilajinen ja haavoittuva luonto jää näkymättömäksi. Tämä tuottaa representaation, jota kutsutaan kesytetyksi luonnoksi: luonto on aina valmiina palvelemaan, luonto ei vaadi mitään, eikä aseta meille rajoja. Luonto muuttuu hyvinvointimaisemaksi, taustaksi, jossa luonnolla on vain kulissirooli. Se suodattaa pois luonnon monimuotoisuuden, arvaamattomuuden ja moraalisen vaativuuden, sekä myös ihmisen roolin luontoympäristöjen hyvinvoinnin vaarantamisessa.

Val Plumwood (2002) kutsuu tätä välineelliseksi (instrumentaaliseksi) luontosuhteeksi, jossa luonto yksinkertaistetaan (redusoidaan) välineeksi ihmisen projektissa. Vaikka puhe on pehmeää ja myötätuntoista, taustalla vaikuttaa sama peruslogiikka kuin taloudellisessa luonnon hyödyntämisessä: luonto saa merkityksensä siitä, mitä se tekee ihmiselle. Kuten Cronon (1996) klassisesti osoittaa, tällaiset esitykset eivät ole viattomia, sillä näin määritellään, millainen luonto koetaan arvokkaana.

Tällainen tapa esittää luontoa (representaatio) on ongelmallinen kahdesta syystä. Se häivyttää luonnon itseisarvon ja muiden eliöiden merkityksen, sekä ohjaa luontosuhdetta suuntaan, jossa luontoa opitaan käyttämään, ei havainnoimaan ja ymmärtämään. Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus edistää luonnon elinvoimaa myös sellaisten lajien ja ekosysteemien osalta, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmiselle (Callicott, 1981).

Hyvinvointipalvelu tekee luonnosta tietynlaisen

Kun luontoa käytetään ihmisen hyvinvoinnin työkaluna, samalla hyvinvointitoimijat kertovat asiakkailleen tarinaa siitä, millainen luonto heidän mielestään on. Interventiopohjaiset luontohyvinvointimallit eivät ole vain käytännön menetelmiä, ne luovat myös representaatioita luonnosta. Ympäristömaantieteen ja ympäristöhumanistisen tutkimuksen keskeinen havainto on, että luonto ei ole politiikassa ja tieteessä koskaan ”vain luonto”, vaan aina kielellisesti, käsitteellisesti ja institutionaalisesti tuotettu kokonaisuus (Castree, 2005; Braun, 2002).

Luonto ei ole vain jotain, mitä käytämme – se on se maailma, jossa elämme.

Psykologinen perustarveteoria paljastaa representaation ongelman

Baxterin ja Pelletier’n (2018) meta‑analyysi luontosuhteesta psykologisena perustarpeena asettaa interventiopohjaisen luontohyvinvoinnin esitystavan perustavanlaatuiseen ristiriitaan. Jos luontosuhde on tarve ehtona (need as requirement), sitä ei voi ymmärtää vain yksilön hyvinvointia tuottavana resurssina. Luontosuhde olisi näin oma perustarve.

Ryanin ja Decin (2000) perustarveteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta: omaehtoisuus, kyvykkyys, yhteenkuuluvuus. Näiden tarpeiden tyydyttäminen tukee hyvinvointia, motivaatiota ja psyykkistä kasvua. Kun luonto ja luontosuhde esitetään interventioissa välineenä ja toiminnan tavoitteena, luonnon rooli perustarpeena katoaa. Luonnossa ihminen ei saa tehdä mitä vaan, täten ”luonto vastustaa” ihmisen omaehtoisuutta ja kyvykkyyksiä. Aidosti moraalisesti vaativa yhteenkuuluvuus käsittää ihmisen omien tekojen vaikutusten ymmärtämisen, velvollisuuden ja huolenpidon. Kaikkia ihmisen psykologisia tarpeita ei ole oikeutettua tyydyttää rajattomasti.

Ihmisten luontosuhdetta pitää rakentaa ja luonnossa liikkumista lisätä hyvinvoinnin kohentamiseksi. Ihmisten kokeman luontovajeen tulkinta psykologisten perustarpeiden puutteena yksilöllistää ja psykologisoi ekologisen kriisin, jolloin luonto kehystyy hyvinvoinnin välineeksi. Luontovaje näyttäytyy yksilön haasteena sen sijaan, että se tunnistettaisiin yhteiskunnallisena ja ekologisena kriisinä.

Tässä mielessä luontohyvinvoinnin representaatiot eivät ole vain tietoteoreettinen (epistemologinen) ongelma, vaan paljon laajempi, sillä ne siirtävät huomion pois luontokadosta, elinympäristöjen häviämisestä ja planetaarisista rajoista (IPBES, 2022).

Luontohyvinvoinnin representaatiot eivät ole vain tietoteoreettinen ongelma, vaan paljon laajempi, sillä ne siirtävät huomion pois luontokadosta, elinympäristöjen häviämisestä ja planetaarisista rajoista.

Pohdinta

Viimeaikaisissa kaupunkisuunnittelun ja mielenterveystutkimuksen keskusteluissa luontoympäristöjä on yhä useammin käsitteellistetty ihmisen mielenterveyden edistämisen välineinä. Luontopohjaiset ratkaisut (Nature Based Solutions) esitetään terapeuttisina interventioina, joiden arvo perustellaan ensisijaisesti mitattavilla hyvinvointivaikutuksilla. Luontoterapiakeskusteluissa ihmisen ja luonnon välinen suhde yksinkertaistetaan palauttamalla luonto instrumentaaliseksi resurssiksi ihmisen hyvinvoinnille. Luonto ei tällöin näyttäydy elettynä maailmana, monimerkityksellisenä elinympäristönä tai itseisarvoisena kokonaisuutena, vaan funktionaalisena keinona ulkoisten hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseksi. Fenomenologinen luontosuhdekritiikki kuitenkin osoittaa, että ihmisen kokemus ei synny yksittäisten ympäristöärsykkeiden vaikutuksesta, vaan ihmisen ja ympäristön kokonaisvaltaisesta suhteesta, olemassaolosta maailmassa (Ingold, 2000).

Kestävä luontosuhde mielenterveyden kontekstissa edellyttää käsitteellistä pidättyväisyyttä – luonnon arvoa ei tule oikeuttaa vain ihmisen hyödyllä. Luonto ei ole hoitomuoto, vaan yhteisen maailmamme perusta. Luonto ei ole vain jotain, mitä käytämme – se on se maailma, jossa elämme.

Janne Laitinen
Biologi, Meijän polku, lähiLUMO-hanke, Jamk
Kuvat Juho Jäppinen

Lähteet

Baxter, D. E., & Pelletier, L. G. (2018). Is nature relatedness a basic human psychological need? A critical examination of the extant literature. Canadian Psychology, 60(1), 21–34. https://doi.org/10.1037/cap0000145
Braun, B. (2002). The intemperate rainforest: Nature, culture, and power on Canada’s west coast. University of Minnesota Press. ISBN: 9780816634002.
Callicott, J. B. (1981). The Ethics of Respect for Nature. Environmental Ethics, 3(3), 197–218.
Castree, N. (2005). Nature. Routledge. ISBN: 9780415339056
Cronon, W. (1996). The trouble with wilderness: Or, getting back to the wrong nature. Environmental History, 1(1), 7–28. https://doi.org/10.2307/3985059
Ingold, T. (2000). The perception of the environment: Essays on livelihood, dwelling and skill. Routledge.
IPBES. (2022). The methodological assessment report on the diverse values and valuation of nature. IPBES Secretariat. https://files.ipbes.net/ipbes-web-prod-public-files/2022-12/Values_CBD%20COP%2015_Science%20Day_6%20December.pdf
Lorimer, J. (2015). Wildlife in the Anthropocene: Conservation after nature. University of Minnesota Press. ISBN: 9780816681082
Plumwood, V. (2002). Environmental culture: The ecological crisis of reason. Routledge. ISBN: 9780415178785
Ryan, R.M. & Deci, E.L. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development, and well-being. American Psychologist, 55(1), 68-78. doi:10.1037//0003-066x.55.1.68
Renhe, L. de S. & Olszewska‑Guizzo, A. (2026). The labelling–evidence mismatch in mental health promoting Nature‑Based Solutions: A global review of case studies. Journal of Urban Design and Mental Health, Vol. 10(1). https://doi.org/10.5281/zenodo.19343605
Soini, K., Ilmarinen, K., Yli-Viikari, A. & Kirveennummi, A. (2011). Green care sosiaalisena innovaationa suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yhteiskuntapolitiikka-YP 76: 3, s. 320-331https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/2d58d476-5ff0-4958-9427-f91f3bb68d39/content

Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -lajientunnistushaaste

Luontovuoden 2026 kunniaksi lähiLUMO-hanke ja Meijän polku yhteistyössä Keski-Suomen liiton kanssa haastavat kaikki keskisuomalaiset havainnoimaan omaa lähiluontoaan. Kysymmekin näin kesän kynnyksellä, että missä Keski-Suomen kunnassa kertyy eniten lajihavaintoja syyskuun 2026 loppuun mennessä?

Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa

“Outoin uusien kasvien etsintä-matkat ahoilla, nurmilla, kedoilla, laaksoissa, mäillä, vuorilla ja tuntureilla, soissa, rämeissä ja korpiloissa saattaa myös ruumiille kyllä terveellistä liikuntaa (…) Eikä se aika, mikä semmoisiin matkustuksiin kuluu, tule juuri mihinkään lukuun, sillä istua ihminen ei muutenkaan aina jaksa (…).”

Elias Lönnrot (1802–1884) laittoi sanoiksi vuonna 1860 ajatuksen, joka kantaa tähän päivään saakka – lähiluonnossa liikkuminen ja luonnon havainnointi ovat parasta lääkettä sekä mielelle, että keholle. Ja näiden tärkeys on kasvanut merkittävästi Lönnrotin päivistä elämäntapojemme ja elinympäristöjemme muutosten myötä.

Ensimmäisen suomalaisen kasvioppaan, Flora Fennican, alkusanoissa Lönnrot ohjaakin suomalaisia ulos lähiluontoon liikkumaan ja monimuotoisesta luonnostamme innostumaan ja sen lajistoa havainnoimaan ja opettelemaan. Nyt, 165 vuotta myöhemmin, innostamme kansallisen luontovuoden nimissä kaikkia keskisuomalaisia lähiluontoon kasveja tunnistamaan ja kansalaistiedettä tekemään. Samalla pääsemme keräämään hyvinvointimme kannalta merkityksellistä luontoaikaa ja fyysistä aktiivisuutta.

Lönnrotilla oli myös vahvat juuret Keski-Suomessa. Hän toimi muun muassa kotiopettajana Keuruulla 1820-luvulla.

Keskisuomalaiset kansalaistieteen tekijöiksi!

Lajintunnistussovellukset Seek by iNaturalist ja iNaturalist Suomi mahdollistavat kaikille osallistumisen kansalaistieteen tekoon. Sovellukset mahdollistavat lajien tunnistuksen vaikka tietämys kasveista, linnuista tai hyönteisistä ei olisikaan Lönnrotin tasolla, sillä enää kaikkia lajeja ei tarvitse ulkomuistista osata. Sovelluksia käyttäessä kasvit alkavat kuitenkin hiljalleen jäädä myös mieleen, ja oma lähiluonto muuttuu tutummaksi, sekä myös kiinnostavammaksi – alamme kiinnittämään huomiota luontoympäristöihimme aivan uudella tavalla.

Lönnrot keräsi aikoinaan 900 kasvilajia retkillään. Kuinka moneen sinä pääset kesän 2026 aikana?

Lajihavainnot keskittyvät yleensä alueille, jossa ihmiset liikkuvat, eli esimerkiksi asuinalueiden läheisyyteen. Toukokuussa 2026 tulleita havaintoja on suurimmassa osaa Keski-Suomea vielä vain yksittäisiä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Jyväskylä lähialueineen, ja oikeanpuoleisessa Viitasaaren aluetta 25.5. otetusssa kuvakaappauksessa. *Kartta löytyy iNaturalistin sivulta.*

Miten osallistun keskisuomalaisen luonnon havainnointiin?

Monimuotoisen lähiluonnon havainnointi onnistuu helpoimmillaan moniaistisesti, eli katselemalla, kuuntelemalla, ihmettelemällä ja oivaltelemalla. Tässä haasteessa otamme kuitenkin askeleen lähemmäksi kansalaistiedettä, ja lähdemme kasvattamaan luonto-osaamistamme puhelinsovellusten avulla. Voit ladata puhelimellesi Seek by iNaturalist sekä iNaturalist Suomi -sovellukset. Ladattuasi sovellukset sovelluskaupasta, ja luotuasi iNaturalist -tilin, tehtäväsi on lähteä nauttimaan luonnosta oleskelusta ja liikkumisesta.

Seek by iNaturalist Google Play

Seek by iNaturalist App Store

iNaturalist Google Play

iNaturalist App Store

Keskisuomalaiset kunnat mukaan!

Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -haaste tarjoaa keskisuomalaisille kunnille mahdollisuuden innostaa asukkaita ja mikseipä vaikkapa kesämökkiläisiä alueen monimuotoista luontoa tutkimaan ja kartoittamaan. Ja samalla hyötymään luonnossa liikkumisen hyvinvointi- ja terveyshyödyistä! Luonnossa oleskelun ja liikkumisen runsas lisääminen voisi mahdollistaa kunnille myös mittavia säästöjä terveyden lisääntymisen kautta.

Haasteen nimissä kysytäänkin, että missä keskisuomalaisessa kunnassa tehdään eniten luontohavaintoja kesän 2026 aikana?

Toukokuussa 2026 Keski-Suomessa oli tehty 2 576 havaintoa 174 havainnoijan voimin. Haasteen tavoitteena on lisätä Keski-Suomessa sekä kansalaistieteen tekijöiden (havainnoitsijoiden) että havaintojen määrää merkittävästi kesän 2026 aikana.

TIETOLAATIKKO
Seek ja iNaturalist ovat kaksi samaa taustatietokantaa hyödyntävää sovellusta. Yhteistyö toimii siten, että Seek toimii hauskana ja helppona tunnistustyökaluna, jonka voit yhdistää iNaturalist-tiliisi. Kun lähetät Seek-havainnon iNaturalistiin, teet arvokasta kansalaistiedettä.
Yhteistyön logiikka ja hyödyt avautuvat seuraavasti:
1. Tunnistaminen Seek-sovelluksella.
• Avaa sovelluksen kamera ja osoita sillä esimerkiksi kasvia tai hyönteistä. Seekin tekoäly lukee ympäristöä ja kertoo heti reaaliajassa, mikä laji on kyseessä.
• Seek ei kerää tai tallenna henkilötietojasi, joten se on turvallinen myös perheen pienimmille.
2. Havainnon lähettäminen iNaturalist-tilille.
• Voit kirjautua Seek-sovellukseen omilla iNaturalist-tunnuksillasi.
• Kun olet tunnistanut lajin Seekillä, voit yhdellä napin painalluksella lähettää havainnon valokuvineen ja paikkatietoineen iNaturalistiin.
3. Miksi tämä on kansalaistiedettä?
• iNaturalistiin tallennetut havainnot eivät jää vain sinun omaan profiiliisi, vaan ne siirtyvät avoimiin luonnontietokantoihin. Suomessa nämä tiedot menevät Suomen Lajitietokeskukseen (Laji.fi).
• Tutkijat ja viranomaiset käyttävät kerättyä tietoa esimerkiksi lajien levinneisyyden seurantaan, ilmastonmuutoksen vaikutusten tutkimiseen ja vieraslajien torjuntaan.

Haaste on toteutettu yhdessä lähiLUMO-hankkeen ja Meijän polku -asiantuntijaverkoston kanssa. Haaste on osa Luontovuotta 2026, jonka tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset nauttimaan luonnon virkistyskäytön monista mahdollisuuksista sekä nostaa esille luonnon hyvinvointi- ja terveyshyötyjä kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Haasteen ovat suunnitelleet Juho Jäppinen ja Anniina Tölli.

Metsä lataa aivoja – uudistava (luonto)liikunta aivoterveyden alkupisteenä

Luonto edistää terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Arjessa moni kokee luonnossa ja suomalaisessa kontekstissa erityisesti metsässä oleskelun rentouttavana ja palauttavana kokemuksena. Yksittäisen luonnossa käynnin tiedetään myös edistävän tarkkaavaisuutta, vähentävän stressiä ja edistävän positiivista mielenterveyttä. Nämä arkikokemukseen ja tutkimusnäyttöön perustuvat havainnot kuvaavat erilaisia luonnon myönteisiä vaikutuksia mielentiloihin ja tiedollisiin toimintoihin. Luonto voi toimia myös aivojen latauspisteenä ja tukea aivojen rakenteellista ja toiminnallista hyvinvointia.

Tutkimusten mukaan luontoaltistus muovaa aivojen rakenteita ja toimintaa. Se esimerkiksi rauhoittaa stressiin liittyvien hermoverkkojen yliaktiivisuutta ja tehostaa tarkkaavaisuuteen liittyvien verkostojen toimintaa. Vaikka luontoympäristöjen katselu valokuvina tai videoina voi lisätä muun muassa rentoutumiseen, keskittymiseen ja laskeneeseen virittyneisyyteen liittyvää aivojen aktiivisuutta, oikeissa luontoympäristöissä oleskelun vaikutukset näyttävät olevan suurempia ja laaja-alaisempia kuin kuvien tai videoiden katselu.

Luonnossa liikkuminen voi olla erityisen hyödyllistä aivoterveyden parantamisessa. Luonnossa liikkuminen näyttäisi vähentävän aktivaatiota aivojen alueilla, jotka liittyvät asioiden märehtimiseen. Säännöllinen luontoliikunta saattaa myös kasvattaa toiminnanohjaukseen ja työmuistiin liittyviä aivorakenteita. Luontoaltistus näyttäisi tehostavan myös liikunnan positiivisia mielenterveysvaikutuksia.

Luonnon merkityksen tunnistaminen aivojen hyvinvoinnin ja terveyden lähteenä tulisikin olla yhä kiinteämpi osa kuntien ja hyvinvointialueiden eri sektorien sekä teollisuuden, kuten metsä- ja kaivosteollisuuden, toimintaa. Aivoterveyden haasteet yleistyvät väestön ikääntyessä ja muistisairauksien lisäksi erilaiset lievemmät tiedonkäsittelyn ongelmat ovat yleisiä. Lisäksi on viitteitä lasten ja nuorten aivoterveyden positiivisen kehittymisen hidastumisesta ja jopa heikkenemistä. Lähes joka viides suomalaisista työntekijöistä kärsii stressioireista, ja yhä useampi lapsi ja nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa. Mielenterveyden ongelmat ovat myös suomalaisten yleisin peruste sairauspäivärahalla korvatuille pitkille sairauspissaoloille.

*Kuvat viestintätoimisto VALOA, Jarno Elo.*

Luonto uudistaa aivoja, mutta siitä pitää huolehtia

Vanhojen ja uusien metsien sekä lähiluonnon säilyttäminen ja sen lisääminen sekä luonnossa liikkumisen tukeminen voivat parantaa aivoterveyttä koko elämänkulun ajan. Luonnon suotuisat terveysvaikutukset on nyt tunnistettu, joten esimerkiksi kaavoitus- ja rakennussuunnitelmien tulisi olla luontolähtöisiä ja päätösten perustua tutkittuun näyttöön luontoympäristöjen terveyshyödyistä.

Tässä kohtaa on kuitenkin syytä pysähtyä tosiasioiden äärelle. Luonnon terveyshyödyt karisevat, jos luonto itse rapautuu. Ilmastonmuutos muuttaa luontoa radikaalisti ja nämä muutokset heikentävät luontoympäristöjen eheyttä ja vetovoimaa. Luontokadon seurauksena monimuotoinen, aisteja stimuloiva luontoympäristö, joka tutkimusten mukaan uudistaa ja elvyttää aivoja tehokkaimmin, on uhattuna. Yksipuolistunut, sairas tai kadonnut lähiluonto ei tarjoa samoja hyötyjä kuin elinvoimainen. Ilmastonmuutoksen torjunnassa, luontokadon ehkäisyssä ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ei ole kyse vain pienen alueen merkityksettömästä toiminnasta vaan mitä suurimmassa määrin kansanterveyden ja väestön hyvinvoinnin sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuden edistämisestä. Ilmastonmuutokset torjunta ja luonnon monimuotisuuden edistäminen eivät ole vain tämän sukupolven terveyden tae, vaan erityisesti tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kulmakivi.

Lähiluonto on aivoterveyden infrastruktuuria

Kun rakennetaan uusia asuinalueita tai vanhoja uudistetaan, teitä levennetään tai lähiviheralueita kaavoitetaan rakentamiselle, tehdään samalla päätöksiä asukkaiden aivoterveydestä. Luonnon terveysvaikutuksista kertovan tutkimusnäytön sivuuttamista näiden suunnitelmien teossa on vaikea perustella. Lähiluonnon säilyttäminen ja lisääminen ja metsien suojelu ei ole vain kosmeettinen asia vaan investointi, joka maksaa itsensä takaisin vähentyneenä sairastavuutena, parempana oppimisena kouluissa ja parempana toimintakykynä ja pidempinä työurina. Luontolähtöinen kaavoitus, metsäiset koulupihat, viherkäytävät kaupungeissa ja luontopolut ovat käytännön keinoja, joilla päättäjät voivat edistää aivoja uudistavaa liikuntaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on lanseerannut 3–30–300-säännön. Sen mukaan terveessä elinympäristössä ikkunasta näkyy vähintään 3 puuta, alue, jossa yksilö pääsääntöisesti oleskelee, on latvuspeittävyydeltään vähintään 30 % ja lähimpään metsäalueeseen on korkeintaan 300 metriä matkaa. Suomalaiset kunnat voisivat ottaa tämän säännön toteutumisen kilpailuvaltikseen uusia kuntalaisia kosiskellessaan. Kyseisen säännön omaava ympäristö lienee asukkaalle miellyttävämpi kuin betoninen kaupunkikeskusta tai puuton pellolle kaavoitettu pientaloalue.

Uudistava liikunta lisää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Suomen kokonaisturvallisuuden toimenpidesuosituksissa korostetaan henkisen kriisinkestävyyden parantamisen työkaluina psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistämistä. Yhteiskunnan innovointikyky ja kyvykkyys löytää ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin on osin riippuvainen aivoterveydestä ja mielen hyvinvoinnista ja fyysinen kriisinkestävyys puolestaan väestön liikunta-aktiivisuuden ja sitä kautta fyysisen kunnon tasosta.

Yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkittäviä muutoksia voidaan saavuttaa jo pienillä arjen muutoksilla. WHO:n 3–30–300 sääntö on innoittanut suomalaista luontosuositusta, jossa suositellaan luonnossa olemista vähintään kolmesti viikossa, vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja kokonaisuudessaan viettämään luontoympäristöissä 300 minuuttia viikossa. Luontosuositus antaa siten konkreettisen tavoitteen luonnossa olemiselle. Puolen tunnin kävelyllä lähimetsässä on mitattavia vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on myös erilaisia ulkokuntosaleja ja vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa myös useita mahdollisuuksia lihaskuntoa parantavaan luontoliikuntaan. Luonnossa on siten mahdollista saavuttaa liikunnan monipuolisuus ja liikuntasuositusten mukainen kokonaisvaltaista terveyttä ja toimintakykyä edistävä liikunta-annos.

Ilmastonmuutoksen sopeutumisessa myös Suomessa joudutaan miettimään erityisesti kaupunkiympäristöjen lämpösaarekkeiden terveysvaikutuksia. Puuttomissa kaupunkikeskustoissa lämpötilat voivat nousta merkittävästikin kesähelteillä. Tällä voi olla tutkimusten mukaan haitallisia vaikutuksia erityisesti sairaiden, lasten ja vanhusväestön terveydelle. Lämpösaarekkeiden kuumuutta voidaan ehkäistä viherryttämällä myös kaupunkiympäristöjä. Tämä tarkoittaa vähintäänkin jo olemassa olevien viheralueiden säilyttämistä, mutta myös niiden lisäämistä.

Luonnossa liikkuminen ja luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioiminen ei tulisi olla luksusta nyt eikä tulevaisuudessa. Luonto tulisi nähdä ihmisen perustarpeena ja yhteiskuntien kukoistuksen lähteenä yhä useammin kaikilla sektoreilla.

Eero A. Haapala
Kati Kiehinen
Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa, ja se julkaistaan kansallisen Luontotyöpäiväviikon kunniaksi.

Elinvoimaa lähiluonnosta

Asukkaiden hyvinvointi on entistä suoremmin sidoksissa siihen, millaiseksi elinympäristömme rakennamme ja millaista luontoa onnistumme säilyttämään. Luonnon ennallistamisesta puhutaan usein ekologisena velvoitteena, mutta tuoreet tutkimukset osoittavat, että kyse on paljon enemmästä. Ennallistaminen on myös kuntien tehokasta terveyspolitiikkaa ja tulevaisuuden elinvoiman rakentamista.

Pienet teot

On yllättävää, miten paljon positiivista saadaan aikaan pienillä viherryttämistoimilla, kuten tyhjien tonttien muuttamisella lähivihreäksi. Tällaiset toimenpiteet rauhoittavat ympäristöä, vähentävät koettua stressiä ja tekevät taajama-alueista viihtyisämpiä. Myös puiden ja puiden latvojen muodostaman latvuspeitteen merkitys nousee esille tutkimuksissa toistuvasti. Taajamien ja keskusta-alueiden ”kaupunkipuut” eivät ole vain maisemaelementtejä, vaan osa terveydenhuollon “vihreää infrastruktuuria”. Kaupungit, joissa puiden muodostama latvuspeite kasvaa, saavat tutkimuksien mukaan suoria hyötyjä väestön fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Kun puustoa lisätään ja puiden latvusten varjostavat alueet lisääntyvät, asukkaiden koettu elämäntyytyväisyys paranee, sydän- ja verisuonisairauksien riski pienenee, jopa kuolleisuus vähenee. Nämä ovat harvinaisen selkeitä, tutkitusti mitattavia vaikutuksia, joita yksikään muu suurkaupunkien terveysinvestointi ei tuota näin laajalla skaalalla.

Toinen esimerkki kauaskantoisista terveysinvestoinneista on koulupihojen muuttaminen vihreämmiksi. Tämä lisää lasten liikkumista ja tukee heidän sosiaalista kehitystään. Nämä ovat vaikutuksia, joilla on pitkäkestoisia seurauksia koko väestön hyvinvointiin. Kunnat, jotka panostavat vihreisiin koulupihoihin, rakentavat tulevaisuuden hyvinvointia ruohonjuuritasolta.

Lähivihreän merkitys

Yksittäiset käynnit lähiluonnossa lisäävät arkiliikkumista ja kohentavat kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. Metsäluonnossa liikkuminen helpottaa stressiä ja nostaa mielialaa lähes ympäristöstä riippumatta, mutta vanhat metsät elvyttävät meitä nuoria talousmetsiä voimakkaammin. Tämä viittaa siihen, että kaupunkien ja kuntien kannattaisi suhtautua jäljellä oleviin vanhoihin metsäalueisiin strategisena voimavarana. Ne tarjoavat väestölle sellaista palautumista, jota nuoret istutusmetsät eivät pysty samanlaisina tarjoamaan.

Kaiken tämän perusteella kaupunkien kannattaa nähdä ennallistaminen ja viherrakenteen vahvistaminen strategisena välineenä, ei pelkkänä kulueränä. Kyse on investoinneista, jotka maksavat itsensä takaisin terveysmenoissa, elinvoimassa ja asukkaiden hyvinvoinnissa. Parempi ilmasto- ja ympäristönsuunnittelu kulkee käsi kädessä paremman arjen kanssa. Kysymys kuuluu, kuinka nopeasti haluamme tarttua näihin mahdollisuuksiin. Kunnat, jotka toimivat nyt, rakentavat tulevaisuutta, jossa luonto ei ole vain mainoslause. Luonto on elinvoimaisen ja vetovoimaisen kunnan strateginen valinta.

Janne Laitinen
Biologi, lähiLUMO-hanke

Lähteet
Keskisuomalainen 19.3.2026. Pääkirjoitus. Virkistysarvo huomioitava metsähakkuissa.
Pasanen, T. & Täubel, M. 2026. Luonnon ennallistamistoimien terveys- ja hyvinvointivaikutukset – katsaus tutkimuskirjallisuuteen. THL – Työpaperi 8/2026 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-659-2

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Lumisen metsän keskellä – liikettä ja voimaa ympäri vuoden!

Talvi tuo mukanaan kirpeän ilman, lumiset maisemat ja usein myös ajatuksen siitä, että liikkuminen siirtyy sisätiloihin. Silti yhä useampi suomalainen suuntaa treenaamaan ulos, myös silloin, kun mittari painuu reilusti pakkasen puolelle. Ulkoliikunnan hyödyt eivät nimittäin katoa talvella, päinvastoin.

Monet ulkokuntosalit sijaitsevat paikoissa, joihin muutenkin hakeudutaan hengittämään ja palautumaan: puistoissa, harjuilla, rantojen läheisyydessä ja metsäreittien varrella. Liikunta ei ole pelkkä suoritus, vaan osa laajempaa luontokokemusta. Talvella tämä korostuu entisestään; lumen vaimentama äänimaailma, puiden oksilla lepäävä kuura ja avara maisema tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Kotimaisen ulkokuntosalilaitteita valmistavan Omnigymin näkökulmasta on ollut ilo seurata, kuinka ulkokuntosalit palvelevat käyttäjiä ympärivuotisesti. Hyvä esimerkki tästä löytyy Jyväskylästä.

*Jyväskylän Harjun ulkokuntosali sijaitsee upeassa lähiluontoympäristössä. Vuodenajat ja säät tuovat vaihtelua kuntoilumaisemiin. Kuvat Juho Jäppinen.*

Harjun ulkokuntosali on suosittu myös sydäntalvella

Jyväskylän Harjulla sijaitseva ulkokuntosali on erinomainen esimerkki liikuntapaikasta, jossa kaupunkiluonto ja harjoittelu kohtaavat. Harju itsessään on kaupunkilaisten rakastama ulkoilualue, metsäinen selänne aivan keskustan tuntumassa. Kuntosalille saavutaan usein kävely- tai juoksulenkin yhteydessä, ja treeni on luonteva osa ulkoilureittiä. Harjun ulkokuntosali sijaitsee myös Jyväskylän ydinkeskustan kiertävän vihervyöhykkeen, Kehä Vihreän, varrella.

Käyttöluvut osoittavat, että myös talvella Harjulla ja Harjun ulkokuntosalilla liikutaan aktiivisesti:

Joulukuussa 2025 salilla kirjattiin 1 330 treenaajaa
Tammikuussa 2026 kävijöitä oli 906 (tammikuussa 2026 vuorokauden keskilämpötila Jyväskylässä oli -11.7 °C)

Luvut kertovat selkeää kieltä: vaikka keli on kylmä ja päivät lyhyitä, ulkotreeni houkuttelee. Talvella ulkoliikunta tarjoaakin jotain, mitä sisätiloissa ei voi täysin jäljitellä: raikasta ilmaa, luonnon rauhaa ja piristystä keskelle pimeintä vuodenaikaa.

Miksi luontoympäristö vahvistaa liikunnan vaikutuksia?

Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen tehostaa liikunnan psyykkisiä hyötyjä. Kun harjoittelu tapahtuu metsäisessä tai puistomaisessa ympäristössä:

stressitasot laskevat tehokkaammin
keskittymiskyky paranee
mieliala kohenee nopeammin
palautuminen arjen kuormituksesta tehostuu

Ulkokuntosali luonnon helmassa yhdistää lihaskuntoharjoittelun ja luontoliikunnan parhaat puolet. Samalla treeniin tulee vaihtelua: vuodenaikojen vaihtelu, erilaiset sääolosuhteet ja ympäristön äänet tekevät jokaisesta harjoituksesta hieman erilaisen.

*Ulkokuntosaleilla voi nauttia paitsi monipuolisesta liikunnasta, usein myös monimuotoisen luonnon tuomista terveyshyödyistä.*

Lihaskuntoharjoittelu kuuluu kaikille, myös pakkasella

Harjun ulkokuntosalin käyttödata kertoo myös siitä, millainen harjoittelu talvella kiinnostaa. Suosituin laite on ollut ylävetolaite ja heti perässä penkkipunnerruslaite. Tämä kertoo vahvasti siitä, että ihmiset haluavat kehittää voimaa, ylläpitää toimintakykyä ja tukea arjen jaksamista ympäri vuoden.

Lihaskuntoharjoittelu:

ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja
tukee aineenvaihduntaa
parantaa tasapainoa ja kehonhallintaa
auttaa säilyttämään toimintakyvyn eri ikävaiheissa

Kun laitteet on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön ja turvallisuus huomioitu myös talviolosuhteissa, kynnys lähteä ulos madaltuu merkittävästi.

*Ylävetolaite on yksi suosituimista Jyväskylän Harjun salin laitteista. Ylävartalon lihasten voimistaminen monipuolistaakin talven kävelyvoittoista ulkoilua.*

Ulkokuntosalit osana ympärivuotista liikuntakulttuuria

Suomessa liikuntapaikkojen saavutettavuus on keskeinen osa kansanterveyttä. Maksuttomat ja avoimet ulkokuntosalit madaltavat kynnystä liikkua myös silloin, kun kuntosalikortti on tauolla tai arki kiireinen.

Talvikäyttö osoittaa, että ulkokuntosalit eivät ole vain kesäisiä kohtaamispaikkoja, vaan pysyvä osa kaupunkien ja kuntien liikuntaympäristöä. Kun ympäristö kutsuu liikkumaan ympäri vuoden, myös liikkumisen tottumukset muuttuvat pysyviksi.

*Liikuntapääkaupunki Jyväskylä innostaa asukkaita kokeilemaan ja käyttämään ulkokuntosaleja.*

Talvi ei siis ole este, se on mahdollisuus. Raikas ilma, kevyt huurre laitteissa ja hengityksen höyry pakkasessa tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Meri Nurmilaukas
Omnigym

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Luontotyöpäiväviikko tulee taas toukokuussa!

Suomalaisen työn ulkoiluttamisen juhlaviikkoa, Luontotyöpäiväviikkoa, vietetään taas toukokuussa. Luontovuonna 2026 viikon ajankohta on 18.–22.5., ja sitä vietetään luonnossa lähellä sinua.

Kuinka mukaan Luontotyöpäiväviikolle?

Juuri teidän omalla tavallanne. Luontotyöpäiväviikkoja on kaupunkitasolla aiemmin järjestetty esimerkiksi Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Oulussa. Kuntana voi tänä vuonna osallistua myös Luontotyöpäiväviikkoon ja näin osallistua Vantaan kaupungin liikkeelle laittamaan Luontovuosi-haasteeseen. Pienemmissä työympyröissä tapahtumaviikolla voi kannustaa esimerkiksi työmatkarönsyilyyn, kävelypalaverien pitämiseen, kahvitaukojen siirtämiseen pihalla, tai tyhypäivien viettoon alueen lähiluonnossa. Myös lyhyiden ulkopiipahdusten hyödyt mielelle ja hyvinvoinnille nousevat yhä useammin esille; pidä muutaman minuutin tauko ja piipahda pihalla. Ideoita ja vinkkejä luontotyöpäivien viettoon löytyy Luontotyöpäivien nettisivuilta.

Tervetuloa mukaan tekemään suomalaisen työn tulevaisuutta ja kokeilemaan ajattelua laatikon ulkopuolella!

#luontotyöpäivä #luontotyöpäiväviikko #työmatkarönsyily #outdoorofficeday

Luontotyöpäivät ovat keskisuomalaisen asiantuntijaverkosto Meijän polun teemapäivä, jota on vietetty vuodesta 2020 lähtien, ja viikon mittaisena tapahtumana vuodesta 2024 lähtien. Luontotyöpäivät ovat osa kansainvälistä Outdoor Office Day -verkostoa. Vuonna 2026 Luontotyöpäiväviikko on luonnollisesti myös osa Luontovuosi-teemavuotta.

Kun Suomi putos puusta

Suomalaisessa populaarikulttuurissa luonto ja vuodenajat ovat olleet keskeisessä osassa, eivät vain symbolisena taustana. Sadat kesät, Keurusselän sinet, syksyn sävelet, myrskyn jälkeiset ajat ja talven hiljaisuus ovat muodostaneet puitteet tarinoille rakkaudesta, yksinäisyydestä, elämästä ja kaipuusta. Luonto on tarjonnut sanoitusta tunteille, joita ei muuten ehkä ole osattu ilmaista. Ihminen on ollut pieni, mutta kokonainen, ja ihmiselo suhteutunut johonkin itseä suurempaan.

Mitä sanoo tutkimukset?

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että luontoon liittyvä kieli ja mielikuvitus ovat heikentyneet länsimaissa jo 1900-luvun puolivälistä lähtien. Kesebirit (2017) toteavat, että kulttuuriproduktiot eivät vain heijasta luontosuhdetta, vaan muokkaavat sitä. Kun musiikissa, kirjallisuudessa ja lauluissa luonto on läsnä, lapset ja nuoret oppivat huomaamaan luonnon merkityksellisenä ja arvokkaana – vaikka he eivät sitä tietoisesti opettelisi. Kun sanasto köyhtyy, katoaa myös kyky havainnoida ja arvostaa luonnon monimuotoisuutta.

*’Ötökkä’,* ’leppäpirkko’, ’leppäkerttu’ vaiko ’seitsenpistepirkko’? Luontosanaston köyhtyessä myös kykymme sanoittaa ja ymmärtää ympäröivää luontoa heikkenee. Eri hyönteislajeja, eli ’ötökkälajeja’, on Suomessa tavattu reilut 24 000. Suomen kansallishyönteinen seitsenpistepirkko on näistä yksi.

Kielen köyhtyminen on jatkunut pitkään. Viittaukset luontoon ovat vähentyneet tasaisesti kaunokirjallisuudessa, laululyriikoissa ja elokuvien tarinoissa. Miles Richardson (2024) analysoi tutkimuksessaan Google Books -aineistoa ja havaitsi, että englanninkielisessä kirjallisuudessa luontoon liittyvä sanasto on vähentynyt noin 60 prosenttia 1800-luvulta nykypäivään. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä kokemusperäisen tiedon sukupuutto (experience extinction). Vuonna 2007 Oxford Junior Dictionary poisti nuortensanakirjastaan lukuisia luontosanoja kuten tammenterho (acorn) ja sinikello (bluebell) korvaten ne digiajan termeillä kuten blog ja chatroom. Päätös herätti laajaa kritiikkiä, mutta sanakirjan toimittajat perustelivat linjauksia lasten muuttuneella kielenkäytöllä; ne ovat sanoja, joita ei enää tarvita, koska ne eivät ole lasten arjessa läsnä. Kehitys on linjassa sen kanssa, että sisätiloissa ja virtuaalisesti tapahtuva vapaa-ajanvietto on lisääntynyt, eikä se selity yksinomaan kaupungistumisella. (Kesebir & Kesebir, 2017).

Putosiko Suomi puusta?

Kyllä. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) julkaisi juuri vuoden 2025 uudet sanapoiminnot. Ne osoittavat, että luontoon liittyvä uusi sanasto Suomessa muodostuu pääasiassa tieteellisistä ja hallinnollisista käsitteistä, kuten ympäristökriisien kaksoisajuri, luontokato, AMOC ja hiilinieluvelka. Luonto on yhä useammin keskustelun kohde, järjestelmä tai riski, ei koettu ympäristö. Uudet sanat ovat tässä ajassa tärkeitä ja välttämättömiä, mutta ne eivät kanna mukanaan samaa kokemuksellista, aistillista tai tunteellista ulottuvuutta. Suomessa sanat katoavat usein hiljaisesti, käytön hiipuessa, ei niinkään virallisen poiston kautta; kuvaileva ja kokemusperäinen sanasto ei siirry sukupolvelta toiselle.

Ekologinen kielitiede tutkii, miten luonnonkokeminen ja kielen katoaminen kulkevat käsi kädessä. Kun paikalliset murresanat ja lajien nimet unohtuvat, katoaa myös kulttuurinen ja ekologinen tieto (Luthin, 2020). Richardson (2024) toteaa, ettei tämä ole vain kielellinen muutos, vaan kulttuurinen käänne. Luontosuhteen heikkeneminen ei johdu ensisijaisesti yksilön elämän aikana koettujen luontokokemusten vähentymisestä, vaan siitä, ettei luontosuhde enää siirry sukupolvelta toiselle. Kun luonto katoaa lauluista, tarinoista ja arjen kielestä, katoaa myös se hiljainen perintö, joka tekee luonnosta meille merkityksellisen ilman selityksiä.

Janne Laitinen
Kirjoittaja toimii lähiLUMO-hankkeessa, jossa tutussa lähiluonnossa havaitaan osin unohdettuja asioita. Jotta muistaisimme paremmin.

Lähteet:
Kesebir, S. & Kesebir, P. (2017). A Growing Disconnection From Nature Is Evident in Cultural Products. Perspectives on Psychological Science 2017, Vol. 12(2) 258–269. https://doi:10.1177/1745691616662473
Luthin, M. C. (2020). Loss for Words: An Investigation of the English Nature Vocabulary. University of Montana Press. https://scholarworks.umt.edu/utpp/294/
Kotimaisten kielten keskus. (2025). Vuoden sanapoiminnot 2025.
https://www.kotus.fi/ajankohtaista/vuoden-sanapoiminnot/vuoden-sanapoiminnot-2025
Richardson, M. (2024). Decline of nature language and experience extinction in Western societies. Earth Journal. Earth 2025, 6(3),82. https://doi.org/10.3390/earth6030082

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa. Luontovuoden tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset oleskelemaan ja liikkumaan enemmän luonnossa. Liikkeelle voi lähteä vaikka tutustumalla yllä olevien vihreiden laatikoiden luontosanoihin. Ne kertovat metsistä, puista ja lumesta.

Reitistöviikolle oma Instagram-tili

Meijän polun käynnistämä Keski-Suomen reitistöviikko laajentui kuluneena keväänä koskemaan kaikkia suomalaisia. Nyt Reitistöviikolle on avattu myös oma Instagram-tili (@reitistoviikko), joka keskittyy luonnossa liikkumisen suomalaisen juhlaviikon viestintään ja reitistöjen esillä pitämiseen. Kun siis esittelette oman alueenne luonnossaliikkumistapahtumia ja mahdollisuuksia esille tapahtumaviikon ympärillä, niin tägätkää @reitistoviikko mukaan!

Lisätietoja Reitistöviikosta löytyy reitistöviikon sivuilta. Ja huomatkaa myös Keski-Suomen liiton haaste kaikille Suomen maakunnille!

Keski-Suomen liitto haastaa muut maakunnat Reitistöviikolle!

Keski-Suomen reitistöviikkoa on vietetty vuosittain jo kuuden vuoden ajan. Aiemmin keväällä kerroimme, että tulevana syksynä Reitistöviikko järjestetään koko Suomen laajuisena. Ja nyt seuraa lisää iloisia reitistöuutisia, sillä Keski-Suomen liitto haastaa muut Suomen maakunnat liikkumaan ja nautiskelemaan alueiden reitistöistä ja luontokohteista Reitistöviikolla syyskuussa!

– Mahtaako muiden maakuntien reitistöistä löytyä haastajia esimerkiksi keskisuomalaisen Häähninmäen upeille ulkoilureiteille ja Päijänteen järvimaisemille? Tai Leivonmäen, Etelä-Konneveden, Pyhä-Häkin ja Salamajärven monipuolisille kansallispuistoillemme?, pohtii pilke silmäkulmassa Keski-Suomen liiton viestintäpäällikkö Jenni Isopahkala haastaessaan muita maakuntia mukaan asukkaiden ja matkailijoiden luonnossa liikkumisen lisäämiseen.

Reitistöillä liikuttaessa voidaan nostaa esille myös suomalaisen lähiluonnon monia mahdollisuuksista niin terveyden ja hyvinvoinnin kuin myös esimerkiksi luontomatkailun edistämisen näkökulmasta. Reitistöviikolla voi esimerkiksi alueen asukkaita innostaa uuden 3–30–300 -luontosuosituksen mukaisesti reitistöille liikkumaan ainakin kolmasti viikon aikana. Lisää vinkkejä luonnossa liikkumisen aktivointiin löytyy Reitistöviikon sivuilta!

Suomea kutsutaan tuhansien järvien maaksi. Syyskuussa rinnaikkaisnimeksi nousee satojentuhansien reitistöjen maa. Ja näillä reitistöillä on Reitistöviikolla miljoonia luonnossa liikkujia!

Riippumaton nautinto

Terveisiä miljoonan tähden hotellista!

Lähiluonnon tutkiminen ja matalan kynnyksen toimien etsiminen voi viedä ihmisen vähän pysyvämminkin metsään. Toimikoon tämä tarina ajatuksia herättävänä esimerkkinä aiheesta.

Kaikki alkoi harmittomasta kokeilusta reilu vuosi sitten, eikä mikään ole sen koommin palannut ennalleen. Tai no on, mutta on pari asiaa muuttunutkin. Päädyin vuosi sitten kokeilemaan riippumatossa nukkumista hieman skeptisin mielin. Mökillä maistettu resepti tuntui kuitenkin toimivan niin hyvin, että kokeilu sai pian jatkoa kotipihan takametsässä. Unenlaatu parani, illat pimeni ja jutun juoni tuli hiljalleen tutummaksi. Marraskuussa yllätin itseni talvimakuupussikaupoilta ja näin riippuvuudesta oli tulossa niin sanotusti vakavaa. Hyvää uniputkea ei edes talventulo voinut estää.

Leikittelin vuodenvaihteessa ajatuksella saada sata riippumattoyötä täyteen vuoden 2024 aikana. Miltähän tuo tuntuisi? Eräänä syyskuisena maanantainaamuna totesin, että aika mukavalta. Nyt Reitistöviikolle tultaessa öitä on tullut vielä jokunen lisääkin ja ne kenties parhaat kelit ovat vielä edessäpäin.

Taajan ulkona nukkumisen takeena on ollut mahdollisuus ripustaa leiri kodin takametsän rauhaan. Toki joukkoon on mahtunut useampia öitä vähän kauempanakin ja paikoissa, jotka ovat jo pidempään houkutelleet luokseen leiriytymään. Näin arkinen riippuminen on saanut rinnalleen sopivaa lisäväriä vaihtuvien maisemien muodossa. Ja kyllähän tuo tuore pannukahvi riippumatossa loikoillen on jotain aivan erityistä hyvin nukutun ulkoyön jälkeen. Parasta tässä kaikessa lienee kuitenkin se, että myös jälkikasvu on innostunut aiheesta ja vanhempi lapsemme riippuikin viereisissä puissa useamman kesäyön hyvillä mielin.

Kaikista tärkeintähän on kuitenkin mennä metsään!

Riippumaton virittämisen helppous mahdollistaa ulkoilun hyvin matalalla kynnyksellä. Vaivattomuus sopii hyvin arkeen, jossa ”on aina muka jotain” ja riippumaton kanssa voi kömpiä metsään melko vähäisin valmisteluin. Fiiliksen mukaan siis, eikä sadankaan yön rupeamaa ole hampaat irvessä suoritettu. Matosta on tullut myös päiväretkien vakiovaruste, josta tuntuu nykyisellään olevan hyvin hankala luopua.

Nyt syksyn tullen saamme nauttia suosikkivuodenajan rauhasta. Pimeät, viilenevät ilmat ovat myös otollista aikaa ulkona nukkumiseen. Pimeys luo tunnelmaa, luonto humisee hiljaisuuttaan ja ilma on raikasta. Makuupussin lämmössä on hyvä olla ympäröivän koleuden keskellä ja aamulla voi hyvässä lykyssä herätä sankan sumun ympäröimänä.

Vinkkejä positiiviseen riippuvaisuuteen

Öiden hiljalleen viiletessä kesän peruspaketilla pärjää melko pitkälle merinokerrastoa säätämällä ja lisäviltin tai tuplamakuupussin taktiikalla. Otsalamppu on näin syksyllä jo ehdoton apuväline, eikä ilman kuivia villasukkia voisi kuvitellakaan matkaan lähtevänsä. Kun kuusen alla näkee tarvittavan ja tarkenee, voi keskittyä itse olennaiseen: hyviin yöuniin ja hiljaisuudesta nauttimiseen.

Netistä löytyy paljon hyviä koonteja harrastuksen aloittamisesta haaveileville (esim. Endorfiinikoukussa-blogi), joten jätän alle vain muutaman mielestäni huomionarvoisen vinkin täydennykseksi:

Valitse nukkumiskäyttöön riippumatto, jossa on kantava, hyttysverkon sisäpuolelle jäävä harjanaru. Harjanaru pitää hyttysverkon riittävän ylhäällä ja siihen voi ripustaa tavaraa käden ulottuville roikkumaan.
Harjoittele varusteiden käyttöä ennen metsään menoa. Majoitteen kasaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta rutiinista on hyötyä. Näin retkellä jää enemmän aika (ja hermoja) luonnosta nauttimiseen.
Opettele ainakin pari solmua mm. tarpin harjanarun kiinnitystä varten. Tarpin maanaruja saa myös kiristyssoljellisina, jotka ovat näppäriä etenkin kohmeisilla käsillä operoidessa

Kaikista tärkeintähän on kuitenkin mennä metsään, päätyi sitten minkälaiseen majoitukseen, retkimuotoon tai ulkoaktiviteettiin tahansa.

Juha-Pekka Jylhä
Keski-Suomen reitistöviikon virallinen lähiluonnon kirjeenvaihtaja. Kirjoittanut aiemmin Meijän poluille Kinkomaan lähiretkimahdollisuuksista, hämäräpolkujen kutsusta sekä virran varrelle kulkemisesta.
Instagram-tili (@insinoorinmies) toimii retki- ja ulkoilupäiväkirjana.

Avainsana: lähiluonto