Keski-Suomessa meneillään olevassa Lönnrotin jäljillä -lajientunnistushaaste on havaittu jo 2 855 lajia toukokuun alun jälkeen. Havaintojakin on kertynyt jo lähes 18 000!
Metsäkurjenpolvi tilastojen kärjessä
Määrällisesti eniten havaintoja Keski-Suomessa toukokuun alun jälkeen on tehty metsäkurjenpolvesta. Tätä seuraavat puolukka, idänlehtikuoriainen, ahomansikka ja metsäkorte.
Kuvakaappaus iNaturalistin Keski-Suomen alueen eniten havaituista lajeista elokuun loppuun mennessä vuonna 2026.
Suurin osa havainnoista on kertynyt Jyväskylän seudulta. Näin myös eniten havaittujen lajien kohdalla. Alle on koottu metsäkurjenpolven, puolukan ja idänlehtikuoren havainnot sijainnin mukaan Keski-Suomessa toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana. Sijoitukset elävät vielä syyskuun ajan, ja esimerkiksi puolukalla on hyvä mahdollisuus siirtyä kärkipaikalle, kun sen esiintymisaika jatkuu pitkälle syksyyn. Tai ehkäpä kärkeen kirii joku yllättäjä syksyn edetessä…
Metsäkurjenpolvi.
Puolukka.
Idänlehtikuoriainen.
Sinäkö se oot?
Havaintojen tekijöitäkin Keski-Suomessa on jo yli 700. Laskelmiemme mukaan ihan kaikki keskisuomalaiset eivät ole vielä kuitenkaan ennättäneet haasteeseen mukaan. Syyskuu onkin otollista aikaa hypätä lajientuunistuksen kiehtovaan maailmaan mukaan. Mitä monimuotoisen luonnon aarteita löytyy teidän lähiluonnostanne? Lähtekäähän ottamaan selvää!
Suomalaisessa populaarikulttuurissa luonto ja vuodenajat ovat olleet keskeisessä osassa, eivät vain symbolisena taustana. Sadatkesät, Keurusselän sinet, syksyn sävelet, myrskyn jälkeiset ajat ja talven hiljaisuus ovat muodostaneet puitteet tarinoille rakkaudesta, yksinäisyydestä, elämästä ja kaipuusta. Luonto on tarjonnut sanoitusta tunteille, joita ei muuten ehkä ole osattu ilmaista. Ihminen on ollut pieni, mutta kokonainen, ja ihmiselo suhteutunut johonkin itseä suurempaan.
Mitä sanoo tutkimukset?
Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että luontoon liittyvä kieli ja mielikuvitus ovat heikentyneet länsimaissa jo 1900-luvun puolivälistä lähtien. Kesebirit (2017) toteavat, että kulttuuriproduktiot eivät vain heijasta luontosuhdetta, vaan muokkaavat sitä. Kun musiikissa, kirjallisuudessa ja lauluissa luonto on läsnä, lapset ja nuoret oppivat huomaamaan luonnon merkityksellisenä ja arvokkaana – vaikka he eivät sitä tietoisesti opettelisi. Kun sanasto köyhtyy, katoaa myös kyky havainnoida ja arvostaa luonnon monimuotoisuutta.
’Ötökkä’, ’leppäpirkko’, ’leppäkerttu’ vaiko ’seitsenpistepirkko’? Luontosanaston köyhtyessä myös kykymme sanoittaa ja ymmärtää ympäröivää luontoa heikkenee. Eri hyönteislajeja, eli ’ötökkälajeja’, on Suomessa tavattu reilut 24 000. Suomen kansallishyönteinen seitsenpistepirkko on näistä yksi.
Kielen köyhtyminen on jatkunut pitkään. Viittaukset luontoon ovat vähentyneet tasaisesti kaunokirjallisuudessa, laululyriikoissa ja elokuvien tarinoissa. Miles Richardson (2024) analysoi tutkimuksessaan Google Books -aineistoa ja havaitsi, että englanninkielisessä kirjallisuudessa luontoon liittyvä sanasto on vähentynyt noin 60 prosenttia 1800-luvulta nykypäivään. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä kokemusperäisen tiedon sukupuutto (experience extinction). Vuonna 2007 Oxford Junior Dictionary poisti nuortensanakirjastaan lukuisia luontosanoja kuten tammenterho (acorn) ja sinikello (bluebell) korvaten ne digiajan termeillä kuten blog ja chatroom. Päätös herätti laajaa kritiikkiä, mutta sanakirjan toimittajat perustelivat linjauksia lasten muuttuneella kielenkäytöllä; ne ovat sanoja, joita ei enää tarvita, koska ne eivät ole lasten arjessa läsnä. Kehitys on linjassa sen kanssa, että sisätiloissa ja virtuaalisesti tapahtuva vapaa-ajanvietto on lisääntynyt, eikä se selity yksinomaan kaupungistumisella. (Kesebir & Kesebir, 2017).
Putosiko Suomi puusta?
Kyllä. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) julkaisi juuri vuoden 2025 uudet sanapoiminnot. Ne osoittavat, että luontoon liittyvä uusi sanasto Suomessa muodostuu pääasiassa tieteellisistä ja hallinnollisista käsitteistä, kuten ympäristökriisien kaksoisajuri, luontokato, AMOC ja hiilinieluvelka. Luonto on yhä useammin keskustelun kohde, järjestelmä tai riski, ei koettu ympäristö. Uudet sanat ovat tässä ajassa tärkeitä ja välttämättömiä, mutta ne eivät kanna mukanaan samaa kokemuksellista, aistillista tai tunteellista ulottuvuutta. Suomessa sanat katoavat usein hiljaisesti, käytön hiipuessa, ei niinkään virallisen poiston kautta; kuvaileva ja kokemusperäinen sanasto ei siirry sukupolvelta toiselle.
Ekologinen kielitiede tutkii, miten luonnonkokeminen ja kielen katoaminen kulkevat käsi kädessä. Kun paikalliset murresanat ja lajien nimet unohtuvat, katoaa myös kulttuurinen ja ekologinen tieto (Luthin, 2020). Richardson (2024) toteaa, ettei tämä ole vain kielellinen muutos, vaan kulttuurinen käänne. Luontosuhteen heikkeneminen ei johdu ensisijaisesti yksilön elämän aikana koettujen luontokokemusten vähentymisestä, vaan siitä, ettei luontosuhde enää siirry sukupolvelta toiselle. Kun luonto katoaa lauluista, tarinoista ja arjen kielestä, katoaa myös se hiljainen perintö, joka tekee luonnosta meille merkityksellisen ilman selityksiä.
Janne Laitinen Kirjoittaja toimii lähiLUMO-hankkeessa, jossa tutussa lähiluonnossa havaitaan osin unohdettuja asioita. Jotta muistaisimme paremmin.
Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa. Luontovuoden tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset oleskelemaan ja liikkumaan enemmän luonnossa. Liikkeelle voi lähteä vaikka tutustumalla yllä olevien vihreiden laatikoiden luontosanoihin. Ne kertovat metsistä, puista ja lumesta.
