Perheet liikkeelle – miljoonan askeleen kävelyhaaste

Perheet liikkeelle – miljoonan askeleen kävelyhaaste

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi Suomen koulut ja suurin osa lasten ja nuorten harrastuksista on suljettu kuukaudeksi 18.3. alkaen. Tästä johtuen on odotettavissa, että lasten ja nuorten liikunta tulee vähenemään jopa merkittävästi.

9.3. Meijän polku käynnisti Miljoonan askeleen kävelyhaasteen, jonka pohjalta nyt koulujen sulkeutuessa julkaisemme myös perheille kohdennetun Miljoonan askeleen perhehaasteen. Perhehaasteessa askelia voidaan kerätä yhdessä ja pyrkiä saamaan huikea tavoite täyteen kuukauden kuluessa.

Yhdessä perheen voimin toteutettu tavoitteellinen haaste tuo myös rytmiä päiviin ja ennen kaikkea sitä tärkeää luontoliikuntaa. Jos siis mahdollista, valitkaa kävelyreittejä ja retkiä niin, että pääsette välillä myös luonnon helmaan.