Meijän Botin kanssa hyvinvointitekoja
Kieltämisellä ja saarnaamisella ei saada aikaan muutosta ihmisten käyttäytymiseen, näin voisi kiteyttää Jyväskylän yliopiston sosiaalisen markkinoinnin KeHO-tutkijatohtori Heini Taimisen sanoman. On kokeiltava uusia keinoja myös hyvinvointia edistävän toiminnan ohjauksessa.
Meijän Polun neljä teemaa; luonto, lepo, liikunta ja yhteisöllisyys tarjoavat valtavasti erilaisia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen. Päätimme keväällä kokeilla verkkosivuillamme inpage-bottia. Inpage-botit ovat rakenteeltaan ja sisällöiltään muokattavia ja rakensimme Meijän Polun porukalla teemojemme pohjalta kiinnostavan ja jopa henkilökohtaiselta vaikuttavan botin. Tarkoituksena oli selvittää mitkä teemoistamme kiinnostavat verkkosivuillamme vierailevia ihmisiä eniten sekä myös tarjota vierailijoille osaratkaisuja ja parantaa asiakaskokemusta ohjaten heitä kiinnostuksiensa mukaisesti eteenpäin.
Kuva 1: Meijän Botti työssään verkkosivuillamme (3-5/2019).
Meijän Botti käynnistettiin maaliskuussa 2019 ja se oli toiminnassa kolme kuukautta. Botin näki 1289 verkkosivuilla vieraillutta ihmistä ja Botin kanssa keskustelun aloitti 211 ihmistä (16%). Botin käyttöön ja keskusteluiden aloitukseen pätee tutut viestinnän lainalaisuudet: ensinnäkin verkkosivuille on houkuteltava vierailIjoita, ja sivustojen sisällön on oltava kiinnostavaa. Verkkosivuistoille ohjautumista voidaan tukea esimerkiksi sosiaalisen medioiden avulla. Meijän polun -sivustolle ihmisiä ohjattiin esimerkiksi aktiivisen blogin avulla.
Botit saattavat olla useimmille tuttuja chat-botteja eli ”kuinka voin auttaa” -tyylisiä ratkaisuja, ja täten jotkut saattoivat hyvinkin kavahtaa erilaista bottiamme. Meijn Botti osoitti kuitenkin toimivuutensa, eli sisältö koettiin henkilökohtaiseksi ja Botin kanssa aloitetut keskustelut vietiin päätökseen innokkaasti.
Terveys- ja kuntoliikunta kiinnostaa
Teemoista liikunta nousi kiinnostavimmaksi ja sen valitsi 37 prosenttia käyttäjistä. Tämän teeman sisällä etenkin terveys- ja kuntoliikunta kiinnostivat ihmisiä. Liikuntaan haluttiin enemmän vinkkejä ja toisaalta myös mahdollisuuksia oman liikkumisen seurantaan ja mittaamiseen. Toinen suosikkiteema oli luonto (32%). Ihmiset halusivat lisätietoa keskisuomalaisista retkeilykohteista ja luonnon terveysvaikutuksista. Botti toimi keväällä, joten myös lähimmän lintutornin löytäminen kiinnosti monia. Botti tarjosi yhteisöllisyys-teemasta lisätietoa vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja lepo-teemasta rentoutuminen osoittautui kiinnostavammaksi kuin uniasiat. Nopea yhteenveto vastauksista siis olisi, että Meijän polun verkkosivuilla kävijöitä kiinnosti luonnossa tapahtuva rentouttava terveysliikunta, jonka hyvinvointivaikutuksia pystytään myös mittaamaan.
Keskisuomalainen luonto tarjoaa upeat puitteet liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseen. Kuvat Annaleena Aira.
Kohti tulevaa
Kevään toiminnassa ollut botti jäi kesälomille kesäkuun alussa ja palaa entistä ehompana sivuillemme elokuun puolivälissä. Botti tulee keskittymään aiemman botin tuoman käyttäjäinformaation pohjalta erilaisten liikunnallisten ratkaisujen löytymiseen keskisuomalaisille ja muillekin sivuston käyttäjille.
Botin avulla käyttäjät löytävät itselleen sopivan harjoittelutavan ja ohjeistusta sekä seurantamahdollisuuksia näihin. He voivat esimerkiksi saada ohjeistuksen itselleen sopivaan luulikuntaan tai lihasvoimaharjoitteluun, tai sitten näiden yhdistelmään. Tähän kun botti lisää vielä ideoita esimerkiksi luontorentoutuksen toteutukseen on käyttäjällä käsissään kokonaisvaltainen liikunta- ja hyvinvointiohjeistus, jonka avulla voi lähteä luomaan terveempää arkea.
Elokuussa 2019 julkaistava Meijän Botti II toteutetaan uudemmalla Modal-botti -toteutuksella, joka tarjoaa visuaalisemman ja monipuolisemman lähestymistavan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.