Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -lajientunnistushaasteen aikana toukokuun alusta heinäkuun ensimmäisen viikon loppuun mennessä on Keski-Suomessa tehty jo lähes kymmenentuhtatta havaintoa, ja havaittuja lajejakin on kertynyt lähes kaksituhatta!
Yllä olevista kuvista näkyy havaintojen kertyminen kartalla. Havainnot keskittyvät suurempien asumiskeskittymien läheisyyteen, mutta ’hotspotteja’ kasvaa myös esimerkiksi kansallispuistojen ja muiden tunnettujen luontomatkailukohteiden ympärille.
Havaintoja on tähän mennessä tehnyt 454 henkilöä, eli ihan kaikki keskisuomalaiset eivät ole vielä osallistuneet. Mutta aikaa on syyskuun loppuun saakka, ja lisää havaintojen tekijöitä ja havaintoja on varmasti luvassa. Luonnossa liikkumista ja oleskelua lisätäkseen esimerkiksi kunnat, kyläyhdistykset tai vaikkapa liikuntaseurat voivat innostaa asukkaitaan ja jäseniään lajihavaintoja tekemään. Ohjeet löytyvät haasteen sivuilta, sekä Keski-Suomen liiton sivuilta.
Haaste on toteutettu yhdessä lähiLUMO-hankkeen ja Meijän polku -asiantuntijaverkoston kanssa. Haaste on osa Luontovuotta 2026, jonka tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset nauttimaan luonnon virkistyskäytön monista mahdollisuuksista sekä nostaa esille luonnon hyvinvointi- ja terveyshyötyjä kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Haasteen ovat suunnitelleet Juho Jäppinen ja Anniina Tölli.
Ihmislajia on aikojen alusta lähtien mietityttänyt, että olemmeko yksin maailmankaikkeudessa. Tämän aiheen puntarointi kiihtyi teknisen kehityksen, kaukoputkien, observatorioiden ja avaruusluotaimien myötä. Nyt Tampereella toteutetun lajientunnistuhaasteen jälkeen voin rohkeasti todeta, että emme ole. Ei sinne päinkään. Elämme maailmankaikkeudessa valtavan lajirikkauden keskellä, josta osa näyttäytyy meille myös aivan kotiympäristöissämme.
Monimuotoinen kaupunkiluonto Tampereella tarjosi hienot puitteet Ulos-Ut-Out -tapahtuman järjestämiseen. Samalla tarjoutui mahdollisuus havainnoida lähiluonnon monimuotoisuutta konkretian tasolla.Kuvat Juho Jäppinen.
Luonnon monimuotoisuuden, eli biodiversiteetin, merkitys ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle, sekä olemassaololle, alkaa hiljalleen nousta pinnalle myös julkisessa keskustelussa. Viimeisimpänä Suomen Luontopaneelin poliittisessa suosituksessa Hyvinvointi luonnon varassa todetaan, että luontokato, sään ääri-ilmiöiden voimistuminen ja ekosysteemien heikentyminen ovat ihmiskunnan olemassaoloa uhkaava järjestelmätason riski. Viime vuosina myös monet kansainväliset tahot ovat julkaisseet vastaavankaltaisia viestejä. Myös suomalaiset tunnistavat aiheen merkityksen, sillä esimerkiksi vuoden 2025 Luontobarometrin mukaan 89 prosenttia suomalaisista ajattelee, että luonnon monimuotoisuus tulee huomioida kuntatason päätöksenteossa ja että monimuotoinen luonto on tärkeää alueen maineelle.
Jotta voisimme oppia arvostamaan monimuotoista luontoamme, tulee meidän ensin havainnoida ja havahtua sen läsnäoloon ja merkitykseen. Yksi tapa on ottaa selville, miltä monimuotoinen luonto näyttää ympärillämme ja mistä lajeista se koostuu.
Monilajinen Tampere
Miltä luonnon monimuotoisuus sitten näyttää kaupunkiympäristöissä? Tätä lähdettiin selvittämään ulkona oppimisen suurtapahtuma Ulos-Ut-Outin yhteydessä Tampereella.
Monilajinen Ulos-Ut-Out -haasteessa haluttiin katsastaa, keitä muunlajisia osallistuu ihmislajin tapahtuman mahdollistamiseen monimutkaisten biologisten prosessien kautta, muun muassa tuottamalla happea, pölyttämällä ja sitomalla ilman epäpuhtauksia. Sekä tapahtumajärjestäjän ja osallistujien näkökulmasta helposti havaittavalla tavalla – tekemällä tapahtumaympäristöistä viihtyisiä ja ihmiseloa kannattelevia. Tampereen lähiluonto, jossa suurin osa tapahtuman työpajoista järjestettiin, tarjosikin oivan esimerkin kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta.
Monilajinen Ulos-Ut-Out –haasteessa havaittuja lajeja Tampereen kaupunkiluonnosta. Mukana havaituissa 134 lajissa on niin yleisiä kaupunkiympäristöissä tavattavia lajeja päivänkakkarasta kanervaan, kuin myös harvinaisia ja/tai vaarantuneita lajeja, joiden elinmahdollisuuksia tulisi kaupungeissa pyrkiä mahdollistamaan ja lisäämään. Tällaisia lajeja oli esimerkiksi metsäapila, jota Tampereella etsitään tänä kesänä isommalla porukalla. Myös haitallisia vieraslajeja, kuten lupiineja, nousi odotetusti havaittujen lajien listalle.Kuvat Ulos-Ut-Out 2026 -projektista iNaturalistissa.
Tapahtumaviikon ajan auki olleessa haasteessa ylöskirjattiin Tampereen keskustan alueelta yhteensä 134 eri lajia. Näistä 94 oli ruohovartisia kasvilajeja, eli esimerkiksi kukkia. Puita ja pensaita havaittiin 15 eri lajia. Lisäksi havaittujen joukossa oli lintuja, hyönteisiä, sammaleita, jäkäliä sekä kääpiä.
Kasvien osuutta havainnoista selittää niiden helppo havainnointi käytetyillä sovelluksilla (iNaturalist sekä Seek by iNaturalist). Kasvien havainnointi onkin selkeästi helpompaa kuin esimerkiksi hyönteisten, jotka harvemmin pysyvät pitkiä aikoja paikallaan ja jotka ovat liikkeellä esimerkiksi tiettyinä vuorokaudenaikoina tai tietynlaisissa sääolosuhteissa. Kasveja voi havainnoida niin sateella kuin paisteella, tuulella kuin tyynellä ilmallakin.
Lajihavainnot kertyivät Ulos-Ut-Out -tapahtuman aikana pääasiassa työpajojen pitopaikoilta, ja näille kulkevien reittien varrelta. Tämä tukee havaintoa, että lajihavainnot tehtiin osana tapahtumapäivien muita aktiviteetteja.Kartta Ulos-Ut-Out 2026 -projektista iNaturalistissa.
Kaupunki elin- ja oppimisympäristönä
134 havaittua lajia ovat vasta pieni osa monimuotoisen kaupunkiluonnon lajistosta. Esimerkiksi sienet ja perhoset puuttuivat lähes kokonaan havainnoista. Samaan tapaan esimerkiksi kääpien ja sammalten maailmasta löytyisi uusia lajihavaintoja runsaasti.
Ulkonaoppimisen tapahtumaviikon aikana kerätyt 134 lajihavaintoa kertovat kuitenkin siitä, että vastaava lähiluonnon monimuotoisuuden kartoitusprojekti olisi helppo toteuttaa myös koulu- ja opiskeluympäristöissä ja osana näiden arkea. Tampereella tehtyjä havaintoja tuli yhteensä yhdeksältä henkilöltä, eli haasteeseen osallistui pienehkön opiskelijaryhmän verran osallistujia. Samankaltaisen lajienkeräilyhaasteen voisikin toteuttaa vaivattomasti vaikkapa luokan kanssa liikkuen muutamilla erilaisilla luontotyypeillä koulun lähiluonnossa.
Pidempikestoinen, esimerkiksi viikon kestävä haaste, mahdollistaa myös luonnon seurannan ja lajituntemuksen kehittymisen. Lajeja kerätessä ja havainnoidessa alkaa hiljalleen muistamaan lajien nimiä ja niiden tunnusmerkkejä. Helppouteen luontaisesti pyrkivä ihminen kun ei halua moneen kertaan käyttää aikaansa saman lajin tunnistukseen – tutut lajit alkaa tunnistamaan ja ohittamaan samalla tarkkaillen mahdollisia uusia kasveja, muotoja, värejä ja esiintymispaikkoja.
Lopuksi
Lajien havainnointi, tunnistaminen ja luonnon monimuotoisuuden merkityksen ymmärtäminen ovat ihmiskunnan tärkeimpiä, ja kiireisimpiä, tehtäviä lajikadon aikakaudella. Tämä jo pelkästään siksi, että emme päädy tähtitieteilijä Carl Saganin kammoksumaan tilanteeseen, jossa olemme yksin maailmankaikkeudessa.
Monimuotoisen luonnon merkityksen ymmärtämisen jälkeen polkumme johtaa luonnon monimuotoisuuden mahdollistamiseen ja tukemiseen niin kaupunkien lähiluonnossa kuin etäämmälläkin ihmispopulaatioista. Koulut voivat omalta osaltaan tehdä tärkeää työtä lasten ja nuorten luontoymmärryksen ja -suhteen kehittämiseksi, mutta meidän aikuisten on tartuttava työhön omatoimisesti.
Kun lähdet ottamaan selvää kuinka monta lajia sinun lähialueilta löytyy, niin samalla lähdet liikkeelle kohden tulevaisuutta, jossa myös sinun lajisi edustajat voivat kukoistaa muiden lajien rinnalla. Tämän matkan voi käynnistyy aivan kotioven ulkopuolelta.
Juho Jäppinen Tutkija (Seek by iNaturalistissa Tampereella Ulos-Ut-Out -tapahtuman aikaan saavutettu titteli), Meijän polku, lähiLUMO-hanke
Turussa Skanssin biodiversiteettipuistossa on järjestetty aiemmin salamakartoitustapahtumia, eli bioblitzejä, joissa lajihavaintoja on kerätty yhdessä isommalla porukalla. Keski-Suomessa tällaisia salamakartoitustapahtumia on järjestetty lähiLUMO-hankkeen voimin kunnissa. Keski-Suomessa on myös kesälle 2026 laitettu liikkeelle koko maakuntaa koskeva lajientunnistushaaste, jossa kaikkia keskisuomalaisia kutsutaan havainnoimaan omaa lähiluontoansa.
The 3–30–300 Nature Recommendation provides a simple, evidence‑based guideline for increasing nature exposure and supporting health and well‑being in everyday life. It is based on the Finnish 3–30–300 -luontosuositus and builds on growing research highlighting the importance of regular contact with natural environments.
Regular exposure to nature supports both mental and physical health. Natural environments help reduce stress, improve mood and emotional balance, and encourage physical activity. Contact with biodiverse environments may also support the human microbiome and contribute to disease prevention.
Nature and physical activity reinforce each other. Natural environments make movement more enjoyable and accessible, helping people integrate healthy habits into their daily routines. Even short visits to nature can provide measurable benefits, while regular and repeated exposure leads to the strongest long‑term outcomes.
Accessible nearby nature plays a crucial role. Most nature exposure occurs close to home, making local green and blue spaces essential for everyday well‑being. Ensuring easy access to diverse natural environments lowers barriers to outdoor activity and supports people of all ages.
The recommendation also highlights the importance of supporting nature contact across the life course. From early childhood to older age, regular interaction with nature promotes learning, physical activity, autonomy, social connections and overall well‑being. Creating opportunities for everyday nature contact in homes, schools, workplaces and communities is key.
In addition to personal behaviour, enabling nature contact is a shared responsibility. Urban planning, green infrastructure and community initiatives all play an important role in making natural environments accessible, attractive and biodiverse.
Ultimately, the 3–30–300 Nature Recommendation offers a practical framework for reconnecting everyday life with nature. It supports healthier lifestyles, strengthens human–nature relationships and contributes to more sustainable and resilient communities.
Lumisen metsän keskellä – liikettä ja voimaa ympäri vuoden!
Talvi tuo mukanaan kirpeän ilman, lumiset maisemat ja usein myös ajatuksen siitä, että liikkuminen siirtyy sisätiloihin. Silti yhä useampi suomalainen suuntaa treenaamaan ulos, myös silloin, kun mittari painuu reilusti pakkasen puolelle. Ulkoliikunnan hyödyt eivät nimittäin katoa talvella, päinvastoin.
Monet ulkokuntosalit sijaitsevat paikoissa, joihin muutenkin hakeudutaan hengittämään ja palautumaan: puistoissa, harjuilla, rantojen läheisyydessä ja metsäreittien varrella. Liikunta ei ole pelkkä suoritus, vaan osa laajempaa luontokokemusta. Talvella tämä korostuu entisestään; lumen vaimentama äänimaailma, puiden oksilla lepäävä kuura ja avara maisema tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.
Kotimaisen ulkokuntosalilaitteita valmistavan Omnigymin näkökulmasta on ollut ilo seurata, kuinka ulkokuntosalit palvelevat käyttäjiä ympärivuotisesti. Hyvä esimerkki tästä löytyy Jyväskylästä.
Jyväskylän Harjun ulkokuntosali sijaitsee upeassa lähiluontoympäristössä. Vuodenajat ja säät tuovat vaihtelua kuntoilumaisemiin. Kuvat Juho Jäppinen.
Harjun ulkokuntosali on suosittu myös sydäntalvella
Jyväskylän Harjulla sijaitseva ulkokuntosali on erinomainen esimerkki liikuntapaikasta, jossa kaupunkiluonto ja harjoittelu kohtaavat. Harju itsessään on kaupunkilaisten rakastama ulkoilualue, metsäinen selänne aivan keskustan tuntumassa. Kuntosalille saavutaan usein kävely- tai juoksulenkin yhteydessä, ja treeni on luonteva osa ulkoilureittiä. Harjun ulkokuntosali sijaitsee myös Jyväskylän ydinkeskustan kiertävän vihervyöhykkeen, Kehä Vihreän, varrella.
Käyttöluvut osoittavat, että myös talvella Harjulla ja Harjun ulkokuntosalilla liikutaan aktiivisesti:
Joulukuussa 2025 salilla kirjattiin 1 330 treenaajaa
Tammikuussa 2026 kävijöitä oli 906 (tammikuussa 2026 vuorokauden keskilämpötila Jyväskylässä oli -11.7 °C)
Luvut kertovat selkeää kieltä: vaikka keli on kylmä ja päivät lyhyitä, ulkotreeni houkuttelee. Talvella ulkoliikunta tarjoaakin jotain, mitä sisätiloissa ei voi täysin jäljitellä: raikasta ilmaa, luonnon rauhaa ja piristystä keskelle pimeintä vuodenaikaa.
Miksi luontoympäristö vahvistaa liikunnan vaikutuksia?
Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen tehostaa liikunnan psyykkisiä hyötyjä. Kun harjoittelu tapahtuu metsäisessä tai puistomaisessa ympäristössä:
stressitasot laskevat tehokkaammin
keskittymiskyky paranee
mieliala kohenee nopeammin
palautuminen arjen kuormituksesta tehostuu
Ulkokuntosali luonnon helmassa yhdistää lihaskuntoharjoittelun ja luontoliikunnan parhaat puolet. Samalla treeniin tulee vaihtelua: vuodenaikojen vaihtelu, erilaiset sääolosuhteet ja ympäristön äänet tekevät jokaisesta harjoituksesta hieman erilaisen.
Ulkokuntosaleilla voi nauttia paitsi monipuolisesta liikunnasta, usein myös monimuotoisen luonnon tuomista terveyshyödyistä.
Lihaskuntoharjoittelu kuuluu kaikille, myös pakkasella
Harjun ulkokuntosalin käyttödata kertoo myös siitä, millainen harjoittelu talvella kiinnostaa. Suosituin laite on ollut ylävetolaite ja heti perässä penkkipunnerruslaite. Tämä kertoo vahvasti siitä, että ihmiset haluavat kehittää voimaa, ylläpitää toimintakykyä ja tukea arjen jaksamista ympäri vuoden.
Lihaskuntoharjoittelu:
ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja
tukee aineenvaihduntaa
parantaa tasapainoa ja kehonhallintaa
auttaa säilyttämään toimintakyvyn eri ikävaiheissa
Kun laitteet on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön ja turvallisuus huomioitu myös talviolosuhteissa, kynnys lähteä ulos madaltuu merkittävästi.
Ylävetolaite on yksi suosituimista Jyväskylän Harjun salin laitteista. Ylävartalon lihasten voimistaminen monipuolistaakin talven kävelyvoittoista ulkoilua.
Ulkokuntosalit osana ympärivuotista liikuntakulttuuria
Suomessa liikuntapaikkojen saavutettavuus on keskeinen osa kansanterveyttä. Maksuttomat ja avoimet ulkokuntosalit madaltavat kynnystä liikkua myös silloin, kun kuntosalikortti on tauolla tai arki kiireinen.
Talvikäyttö osoittaa, että ulkokuntosalit eivät ole vain kesäisiä kohtaamispaikkoja, vaan pysyvä osa kaupunkien ja kuntien liikuntaympäristöä. Kun ympäristö kutsuu liikkumaan ympäri vuoden, myös liikkumisen tottumukset muuttuvat pysyviksi.
Liikuntapääkaupunki Jyväskylä innostaa asukkaita kokeilemaan ja käyttämään ulkokuntosaleja.
Talvi ei siis ole este, se on mahdollisuus. Raikas ilma, kevyt huurre laitteissa ja hengityksen höyry pakkasessa tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.
Suomalaisessa populaarikulttuurissa luonto ja vuodenajat ovat olleet keskeisessä osassa, eivät vain symbolisena taustana. Sadatkesät, Keurusselän sinet, syksyn sävelet, myrskyn jälkeiset ajat ja talven hiljaisuus ovat muodostaneet puitteet tarinoille rakkaudesta, yksinäisyydestä, elämästä ja kaipuusta. Luonto on tarjonnut sanoitusta tunteille, joita ei muuten ehkä ole osattu ilmaista. Ihminen on ollut pieni, mutta kokonainen, ja ihmiselo suhteutunut johonkin itseä suurempaan.
Mitä sanoo tutkimukset?
Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että luontoon liittyvä kieli ja mielikuvitus ovat heikentyneet länsimaissa jo 1900-luvun puolivälistä lähtien. Kesebirit (2017) toteavat, että kulttuuriproduktiot eivät vain heijasta luontosuhdetta, vaan muokkaavat sitä. Kun musiikissa, kirjallisuudessa ja lauluissa luonto on läsnä, lapset ja nuoret oppivat huomaamaan luonnon merkityksellisenä ja arvokkaana – vaikka he eivät sitä tietoisesti opettelisi. Kun sanasto köyhtyy, katoaa myös kyky havainnoida ja arvostaa luonnon monimuotoisuutta.
’Ötökkä’, ’leppäpirkko’, ’leppäkerttu’ vaiko ’seitsenpistepirkko’? Luontosanaston köyhtyessä myös kykymme sanoittaa ja ymmärtää ympäröivää luontoa heikkenee. Eri hyönteislajeja, eli ’ötökkälajeja’, on Suomessa tavattu reilut 24 000. Suomen kansallishyönteinen seitsenpistepirkko on näistä yksi.
Kielen köyhtyminen on jatkunut pitkään. Viittaukset luontoon ovat vähentyneet tasaisesti kaunokirjallisuudessa, laululyriikoissa ja elokuvien tarinoissa. Miles Richardson (2024) analysoi tutkimuksessaan Google Books -aineistoa ja havaitsi, että englanninkielisessä kirjallisuudessa luontoon liittyvä sanasto on vähentynyt noin 60 prosenttia 1800-luvulta nykypäivään. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä kokemusperäisen tiedon sukupuutto (experience extinction). Vuonna 2007 Oxford Junior Dictionary poisti nuortensanakirjastaan lukuisia luontosanoja kuten tammenterho (acorn) ja sinikello (bluebell) korvaten ne digiajan termeillä kuten blog ja chatroom. Päätös herätti laajaa kritiikkiä, mutta sanakirjan toimittajat perustelivat linjauksia lasten muuttuneella kielenkäytöllä; ne ovat sanoja, joita ei enää tarvita, koska ne eivät ole lasten arjessa läsnä. Kehitys on linjassa sen kanssa, että sisätiloissa ja virtuaalisesti tapahtuva vapaa-ajanvietto on lisääntynyt, eikä se selity yksinomaan kaupungistumisella. (Kesebir & Kesebir, 2017).
Putosiko Suomi puusta?
Kyllä. Kotimaisten kielten keskus (Kotus) julkaisi juuri vuoden 2025 uudet sanapoiminnot. Ne osoittavat, että luontoon liittyvä uusi sanasto Suomessa muodostuu pääasiassa tieteellisistä ja hallinnollisista käsitteistä, kuten ympäristökriisien kaksoisajuri, luontokato, AMOC ja hiilinieluvelka. Luonto on yhä useammin keskustelun kohde, järjestelmä tai riski, ei koettu ympäristö. Uudet sanat ovat tässä ajassa tärkeitä ja välttämättömiä, mutta ne eivät kanna mukanaan samaa kokemuksellista, aistillista tai tunteellista ulottuvuutta. Suomessa sanat katoavat usein hiljaisesti, käytön hiipuessa, ei niinkään virallisen poiston kautta; kuvaileva ja kokemusperäinen sanasto ei siirry sukupolvelta toiselle.
Ekologinen kielitiede tutkii, miten luonnonkokeminen ja kielen katoaminen kulkevat käsi kädessä. Kun paikalliset murresanat ja lajien nimet unohtuvat, katoaa myös kulttuurinen ja ekologinen tieto (Luthin, 2020). Richardson (2024) toteaa, ettei tämä ole vain kielellinen muutos, vaan kulttuurinen käänne. Luontosuhteen heikkeneminen ei johdu ensisijaisesti yksilön elämän aikana koettujen luontokokemusten vähentymisestä, vaan siitä, ettei luontosuhde enää siirry sukupolvelta toiselle. Kun luonto katoaa lauluista, tarinoista ja arjen kielestä, katoaa myös se hiljainen perintö, joka tekee luonnosta meille merkityksellisen ilman selityksiä.
Janne Laitinen Kirjoittaja toimii lähiLUMO-hankkeessa, jossa tutussa lähiluonnossa havaitaan osin unohdettuja asioita. Jotta muistaisimme paremmin.
Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa. Luontovuoden tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset oleskelemaan ja liikkumaan enemmän luonnossa. Liikkeelle voi lähteä vaikka tutustumalla yllä olevien vihreiden laatikoiden luontosanoihin. Ne kertovat metsistä, puista ja lumesta.
Norjalaisia innostetaan luontoon liikkumaan Ti på topp -kampanjan avulla. Myös matkailijat pääsevät nauttimaan samoista ulkoilukohteista ja -vinkeistä. Kuvat Janne Laitinen.
Miten saada ihmiset liikkumaan enemmän lähiluonnossa? Norjassa yhtenä keinona on paikallisesti toteutettuja Ti på topp -kampanjoita, joiden myötä kymmenet tuhannet ihmiset ovat lisänneet luonnossa liikkumistaan. Vuonna 2024 Ti på topp -sovellukseen kirjattiinkin 377 000 patikointiretkeä. Kampanjan idea on yksinkertainen – rohkaistaan ihmisiä löytämään liikkumisen ilo ja kokemaan lähiluonto yhdessä toisten kanssa. Kävin työmatkalla Bodøssa tutustumassa tähän sovellukseen ja alueen luontoretkeilymahdollisuuksiin.
Monimuotoinen lähiluonto kutsuu liikkumaan ja oppimaan ympäri vuoden
Ti på topp -toimintatapa on selkeä: valitse kohde, lähde liikkeelle ja kerää luontokokemuksia. Kun astut ulos ovesta ja suuntaat luontoon, niin jokainen askel on mahdollisuus nähdä, kokea, oppia ja lisätä hyvinvointia – monimuotoinen lähiluonto houkuttelee kulkijaa pysähtymään, ihailemaan maisemia ja hengittämään syvään. Luonnossa oleskelu innostaa meitä liikkumaan, haastaa havainnoimaan sekä opettaa arvostamaan luonnon aineettomia kulttuuripalveluita.
Kehtokuusi – lahoava kuusenrunko – on oiva kasvualusta muun muassa uusille kuusen taimille.
Lähiluonto ei ole kuitenkaan vain näiden aineettomien ekosysteemipalveluiden tuottaja, vaan myös kulttuurinen voimavara. Se tarjoaa mahdollisuuksia hiljaisuuteen ja rauhaan, jotka tukevat ihmisen hyvinvointia, maisemiin ja tarinoihin, jotka vahvistavat paikallisidentiteettiä, sekä vuodenaikojen vaihteluun, joka tekee jokaisesta retkestä ainutlaatuisen. Kun luonnon monimuotoisuus vahvistuu, nämä luonnon kulttuuripalvelut rikastuvat entisestään. Syksyn monivärinen ruska ja talven hiljainen metsä ja keväiset lintukonsertot ovat elämyksiä, jotka syntyvät luonnon monimuotoisuuden mahdollistamana.
Yhteinen kutsu – liiku, havainnoi, arvosta
Tässä piilee myös keskisuomalaisen lähiLUMO-hankkeen idea luonnon monimuotoisuuden ymmärtämiseksi – luonto itsessään herättää kulkijan uteliaisuuden. Kun kuljemme luonnossa ja havainnoimme kaikessa rauhassa, huomaamme mielenkiintoisia yksityiskohtia, tunnistamme kasveja ja huomaamme esimerkiksi, miten lahopuu toimii monimuotoisen ja -lajisen elämän lähteenä.
Sovellukset voivat auttaa ensimmäisten luontoaskelten ottamisessa, mutta myös tuoda iloa ja ymmärrystä kokeneemmalle liikkujalle.
Ti på topp ja lähiLUMO kutsuvatkin kaikki osallistumaan: lähde liikkeelle, tutustu oman alueesi luontokohteisiin ja opi tunnistamaan oman elinympäristösi lajeja. Suomessa kohdeoppaana toimii Metsähallituksen uudistettu Luontoon -sovellus, ja jokainen voi tutustua myös lajintunnistussovelluksiin. Multialla lähiLUMO-retkellä kokeiltiin SEEK-sovelluksen ja Google Lensin toimivuutta. Paikkatietoon perustuvat SEEK oli selvästi ”viisaampi” lajintunnistuksessa. Kannattaa tutustua myös iNaturalist-sovellukseen.
LähiLUMO-hanke järjestää Keski-Suomen kunnissa yhteisöllisiä luontotapahtumia. Kivijärvellä toteutimme kukkaniityn perustustöitä yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Monimuotoisen luonnon edistäminen edistää myös yhteisöllisyyttä. Ja samalla asukkaiden arvostus lähiluontoa kohtaan kasvaa.
Kohden luontopositiivista Keski-Suomea!
Ti på topp, lähiLUMO ja Meijän polku jakavat kaikki saman filosofian – luonto ja luonnossa liikkuminen kuuluu kaikille. Monimuotoinen luonto on elinehtomme ja aktiivinen luonnossa liikkuminen on paras investointi omaan hyvinvointiimme. Yhdistämällä nämä ajatukset voimme luoda polkuja myös luontopositiivisen Keski-Suomeen, jossa luonto yhdistää meitä ihmisiä, tuo iloa ja terveyttä arkeemme ja innostaa meitä liikkumaan!
Janne Laitinen Biologi, LähiLUMO-hanke (Jamk), Meijän polku
Kesäkuun 27.–28. päivä pääsee taas rönsyilemään, tai vaeltelemaan, omaan elinympäristöönsä osana kansainvälistä World Wide Wander-tapahtumapäivää! Tapahtumapäivän ajatuksena on vaellella omassa kotiympäristössään uusia reittejä pitkin, ja yllättyä sekä inspiroitua oman kotiseudun monista mahdollisuuksista sekä luonnon suomista hyvinvointi- ja terveysmahdollisuuksista. Kannustammekin suomalaisia vaeltelemaan kotikulmillaan ja -konnuillaan tapahtumapäivien aikana entistä innokkaammin ja uteliaammin! – Oletko käynyt aiemmin tuolla? Ai et? No sinne sitten!
Kansainvälisessä tapahtumassa on myös mielenkiintoinen ohjelma, jonka osuuksiin voi osallistua myös etänä. Lisätietoa tapahtuman sivuilta.
Vaeltelemaan ja rönsyilemään itsekseen tai isommalla porukalla. Reitistöjä löytyy silmänkantamattomiin ja takaisin!
Suosittelemme osallistumista,jos haluat esimerkiksi
viritellä omaa yhteyttä luontoon
tuntea itsesi luonnollisemmaksi (ja jopa hieman eläimellisemmäksi!)
inspiroitua upeista ihmisistä ja tarinoista
liikkua enemmän oman terveyden ja onnellisuuden edistämiseksi
syventää synnynnäistä uteliaisuutta ja ihmettelytaitoja
nauttia luontoympäristöistä
ja tulla entistä luovemmaksi!
Luontosuosituksella liikkeelle!
3–30–300 -luontosuosituksen suositusten mukaan rönsyilemään luontoympäristöihin kannattaa lähteä vähintään 30 minuutin ajaksi. Jos reitistöt ovat kohdillaan, niin kaksipäiväisen World Wide Wander -tapahtuman aikana ehtii keräämään vaikka koko 300 minuutin viikottaisen luontoaltistuksen.
World Wide Wander -tapahtuma toimii myös mainiona pohjustuksena syyskuussa järjestettävälle Reitistöviikolle, jolloin koko Suomi rönsyilee alueellisilla reitistöillä.
Ja jos olet kesäkuun lopulla vielä töissä, niin sitten suositteluna työmatkarönsyily kaikessa ihanuudessaan. Luonnosta voi nauttia, vaikka polku kuljettaisi sisätiloihin!
Liikkumisen apuvälineet avaavat ovia uusiin retkeilymaastoihin
Luontosuositus koskee jokaista – myös ihmisiä, joilla on jokin vamma. Luonnosta saatavat terveyshyödyt kuuluvat myös vaikeasti vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat liikkumiseen apuvälinettä ja toisen ihmisen apua. Oikeanlaisilla välineillä esteellisetkin ympäristöt tulevat mahdollisiksi.
Suomalaisista arviolta 15 prosentilla on jokin vamma. Vaikeasti vammaisten ihmisten mahdollisuudet päästä luontoon ovat muita huonommat, sillä tarvittavia apuvälineitä ei ole riittävästi saatavilla. Esimerkiksi moni vaikeasti vammainen lapsi joutuu jäämään pois päiväkodin yhteisiltä metsäretkiltä. Samoin vaikeasti vammaiset aikuiset jäävät helposti ulos oman päivätoiminta- tai asumisyksikkönsä luontotoiminnasta.
On siis tärkeää kiinnittää erityistä huomiota heihin, jotka eivät pääse itsenäisesti luontoon tai kykene itse ilmaisemaan tarvettaan päästä sinne.
Oikeilla välineillä kuka vain voi päästä luontoon.
Kuva Ville Muranen.
Jokaisella on oikeus olla retkeilijänä retkeilijöiden joukossa
Kun vaikeasti vammainen henkilö lähtee luontoon lähi-ihmisen kanssa, on olennaista muistaa hänen olevan itsenäinen toimija, jolla on oikeus vaikuttaa häntä koskeviin asioihin. Näitä ovat muun muassa luontoretken kohde, kesto ja liikkumismuoto. Lisäksi jokaisella on oikeus vaikuttaa siihen, mitä retkellä tehdään. Jos ei tykkää makkarasta, on oikeutettu paahtamaan nuotiolla vaahtokarkkeja. Olennaista on, että jokainen saa olla retkeilijänä retkeilijöiden joukossa. Kenenkään ei tarvitse metsässäkään tulla ensisijaisesti määritellyksi vammansa kautta, ellei niin itse halua.
Jokainen saa tehdä luontokokemuksesta omannäköisensä.
Kuva Laura Vesa.
Esteettömät reitit eivät riitä – tarvitaan sopivia apuvälineitä
Suomessa on runsaasti esteettömiä reittejä, mutta niistä monet ovat lyhyitä ja talvisin kulkukelvottomia esimerkiksi pyörätuolilla. Lisäksi kauneimmat ja rauhallisimmat luontokohteet ovat harvoin esteettömien reittien varrella.
Esteelliset reitit muuttuvat saavutettavammiksi oikeanlaisilla apuvälineillä. Luonnossa liikkumisen apuvälineitä ovat muun muassa maastopyörätuolit, monitoimirattaat sekä hiihto- ja luistelukelkat. Toimintavälineitä käytetään itsenäisesti tai yhdessä avustajan kanssa. Kenenkään luontoon pääseminen ei jää kiinni siitä, etteikö sopivia apuvälineitä olisi keksitty. Sen sijaan suurempi ongelma on se, ettei jo olemassa olevista välineistä tiedetä, tai niitä ei ole saatavilla.
Erilaisiin toimintavälineisiin voi tutustua tarkemmin Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnan verkkosivuilla. Malike edistää vaikeasti vammaisten ihmisten osallistumisen mahdollisuuksia muun muassa lisäämällä tietoa toimintavälineistä ja niiden käytöstä.
Ulos pääseminen on yhtä tärkeää kaikkina vuodenaikoina. Maastopyörätuoli auttaa lumella liikkumisessa.
Kuva Laura Vesa.
Mistä toimintavälineitä voi saada?
Yksityishenkilöt voivat saada käyttöönsä maastoliikkumisen apuvälineitä useiden eri lakien nojalla. Tutustu välineiden hankintaan täällä.
Apuvälineitä tarvitaan myös yhteiskäyttöön. Kunnat ja luontokohteet voivat hankkia maastoliikkumisen apuvälineitä vuokrattavaksi tai lainattavaksi. Yhteiskäyttöisiä välineitä on jo useilla paikkakunnilla, muun muassa Turussa, Tampereella, Vaasassa ja Joensuussa.
IDEA: Laskettelukeskusten ja monien luontokeskusten yhteydessä on jo valmiiksi varustevuokraamo. Voisiko vuokraamon valikoimasta löytyä esimerkiksi maastopyörätuoli tai laskettelukelkka?
Tällä hetkellä sekä ilmastonmuutoksen, lajikadon, ympäristöjen saastumisen että maankäytön kaltaiset ihmisten aiheuttamat ilmiöt vähentävät ja köyhdyttävät vauhdikkaasti luontoympäristöjämme, ja vaikuttavat negatiivisesti terveyteemme ja hyvinvointiimme. Tästä johtuen paitsi ihmisten luontoympäristöissä oleskelun ja liikkumisen lisääminen, myös näistä luontoympäristöistä ja niiden luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisen merkitys kasvaa jatkuvasti.
Luontoympäristöjen ennallistaminen tarjoaa miljoonia mahdollisuuksia lisätä sekä luonnon että ihmisten hyvinvointia.
Myös rakennettujen alueiden, kuten kaupunkien, viherryttäminen ja villiinnyttäminen nousevat yhä tärkeämpään rooliin ympäristön ja ihmisen terveyden näkökulmasta.
Tällainen toiminta vastaa myös kaupunkilaisten toiveisiin, sillä esimerkiksi Tampereella yli 95 prosenttia asukkaista toivoo kaupunkipuiden sekä viheralueiden säilyttämistä ja lisäämistä (Tampere 1/2025). Yksinkertainen ohjeistus terveellisten elinympäristöjen muutokseen voisikin olla: ’Etsikää harmaata, ja sitten etsikää tapoja muuttaa ainakin osa näistä harmaista alueista vihreiksi ja sinisiksi’.
Ihmisten hyvinvointi perustuu luonnon suomiin aineettomiin hyötyihin. Tällä hetkellä luontoympäristömme heikkenee heikentäen myös meidän ihmisten mahdollisuuksia terveelliseen ja hyvään elämään. Voimme kuitenkin aktiivisesti alkaa edistämään luontoympäristöjemme hyvinvointia ja näin lisätä myös omaa hyvinvointiamme.
Viheryhteyksien lisääminen
Viheryhteyksien lisääminen ja ennallistaminen on tärkeää ihmisten, eläinten sekä kasvien luontoympäristöissä liikkumisen mahdollistamiseksi sekä luontokontaktien määrän kasvattamiseksi rakennetuissa, tai muuten ihmisten muokkaamissa ympäristöissä. Kävelyyn, pyöräilyyn ja luontokontakteihin kannustavat ympäristöt ovat myös terveytemme kannalta erityisen merkityksellisiä (Makram ym. 2025).
Tästä syystä alkuperäisen 3–30–300 -mallin suositukset jo täyttävien kaupunkien tulisi panostaa asukkaiden aktiivisen liikkumisen ja ulkoilun lisäämiseen sekä viheryhteyksien luomiseen samalla kun ne monimuotoistavat jo olemassa olevia luontoympäristöjä. Ilmastonmuutoksen myötä myös laadukkaiden reitistöjen ja niiden ympärivuotisen kunnossapidon merkitys ihmisten aktiivisen liikkumisen mahdollistajana ja edistäjänä kasvaa vauhdilla.
3–30–300 kaupunkisuunnittelussa
Kaupunkisuunnittelun trendiksi on viimeaikoina noussut niin sanottu 3-30-300 -suositus, jonka mukaan
Kaikkien on voitava nähdä 3 isoa puuta kotoaan, koulustaan, työ- tai hoitopaikaltaan.
Jokaisella asuinalueella tulisi olla vähintään 30 prosentin puiden latvuspeittävyys.
Kenenkään ei pitäisi asua yli 300 metrin päässä lähimmästä julkisesta (ja laadukkaas- ta) viheralueesta.
Suomessa kaikki nämä tavoitteet täyttyvät lähes sataprosenttisesti jo nyt (Yggdrasil-hanke, 2025). Asumme puiden ympäröimänä ja metsien keskellä ja 97 prosenttia suomalaisista asuu alle 300 metrin päässä lähivirkistykseen soveltuvasta alueesta (Liiteri, 2025). Suurimmista kaupungeista löytyy kuitenkin alueita, joissa latvuspeittävyys jää alle 30 prosentin. Esimerkiksi Helsingin asukkaista 33 prosenttia ja Tampereen asukkaista 25 prosenttia asuu alueilla, joilla latvuspeittävyys jää alle suosituksen. (FIGBC)
Tällaisen kaupunkirakenteeseen liittyvää luontokontaktien vajetta tulee korjata paitsi muuttamalla määrätietoisesti kaupunkiympäristöjämme, myös lisäämällä ihmisten luontoympäristöihin hakeutumista.
Vaikka kaupunkisuunnittelussa 3-30-300 -malli on toimiva suunnannäyttäjä, se voi jäädä asukkaille etäiseksi ja vaikeaksi tarttua kiinni; Vain aktiivisimmat meistä lähtevät ajamaan lisää puita kotikadulle tai innostavat naapureita aktivoitumaan latvuspeittävyyden lisäämisestä kotikortteliin. Luontosuosituksen muodossa 3–30–300 -mallia voidaan helpommin soveltaa kaikkien asukkaiden arkeen.
Viiden minuutin viherkaupungit Pääseekö kodistasi viidessä minuutissa kävellen laajemman luontoalueen äärelle? Viidessä minuutissa kävelee noin 400 metrin matkan. Tätä mittayksikköä on alettu käyttää myös kaupunkisuunnittelussa; arkiset palvelut pitäisi pystyä löytymään viiden minuutin, tai 400 metrin päästä, kotoa. Sääntöä voisi käyttää myös viheralueiden saavutettavuuden mittaamiseen. Suomessa tämä sääntö näyttäisikin lähiluonnon osalta pääasiassa toteutuvan, joten voisimme alkaa puhumaan viiden minuutin viherkaupungeista.
Kaikkien suomalaisten luonnossa oleskelua ja liikkumista tulee määrätietoisesti lisätä. Yksi merkityksellisimmistä tekijöistä on kaikkien ikäryhmien luontokosketuksen lisääminen monimuotoiseen lähiluontoon. Näin voidaan mahdollistaa terveyttä ja hyvinvointia tukevan immuunijärjestelmän ylläpito, joka suojaa meitä monilta sairauksilta. Lisäksi luontopohjaisilla ratkaisuilla, esimerkiksi puiden istutuksella, voidaan myös reagoida moniin ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin, kuten nouseviin kesälämpötiloihin; varjostavat ja viilennystä tuovat puut hyödyttävät kaikkia ikäryhmiä ja mahdollistavat ulkoilua myös kuumimpina kesäkuukausina. Tällaisista ratkaisuista hyötyvät kaikki, mutta erityisesti lapset ja seniorit.
Alle kouluikäiset
Luontosuhteemme luodaan lapsuudessa. Lapsien luonnossa oleskelu- ja liikkumismahdollisuuksia tuleekin tukea ja mahdollistaa mahdollisimman moninaisesti. Pienten lasten luontosuhteelle merkityksellisiä on lasten vanhempien, sukulaisten ja tuttavien ulkoilu- ja luonnossa liikkumisen tottumukset, joita kaikkia tulisi pyrkiä aktiivisesti lisäämään ja vahvistamaan. Toinen merkittävä luontosuhteen luoja lapsille ovat päiväkodit. Sekä perheiden, että päiväkotien luonnossa oleskelu- ja liikkumismahdollisuuksia voidaan parantaa lähiluonnon monimuotoisuutta sekä saavutettavuutta ja erilaisia luontoliikunta- ja harrastusmahdollisuuksia parantamalla.
Alle kouluikäisillä retket lähiluontoon, sekä päiväkotien ja kotien pihojen luonnon monimuotoistaminen ovat helppoja keinoja lisätä luontokontakteja.
Kuva Johanna Huovila.
Päiväkotien pihat viherpihoiksi Suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin päiväkotien pihamateriaalien merkitystä lasten kehon mikrobistolle siirtämällä pihamaille metsäpohjaista kasvustoa. Tulokset olivat merkittäviä ja lasten immuunijärjestelmän säätely parani jo muutamissa viikoissa. Tämä taas ehkäisee autoimmuunisairauksia ja allergioita. (Roslund ym. 2020)
Kouluikäiset
Kouluikäisillä luontosuhteen muodostumista voidaan avustaa rutiinien luomisella, eli ottamalla luonto osaksi jokaviikkoista kouluarkea. Yhdeksässä vuodessa ala- ja yläkoulun aikana ehtii käymään tuhansia kertoja lähiluonnossa liikkumassa ja oppimassa, jos vain ulkoluokkatoiminta otetaan osaksi koulujen arkea. Kouluikäisille tärkeää on myös koulun lähiympäristön ja välituntialeuiden luontokontaktien mahdollistaminen sekä aktiiviset koulumatkat, joiden aikana ollaan kontaktissa luontoympäristöihin.
Kouluympäristöjen luonnon monimuotoistaminen muun muassa viljelylaatikoita lisäämällä toimii myös aktivoivana oppimisympäristönä.
Myös kouluikäisille perhe ja lähipiiri ovat merkittävässä asemassa luontosuhteen muodostumisessa ja ylläpitämisessä. Lähialueen luontokohteet tarjoavat huikeita retkeily- ja seikkailumahdollisuuksia.
Ulkoluokat ja uudet oppimisympäristöt Oppimisen siirtäminen osittain koulun lähiluontoon ja ulkoympäristöihin mahdollistaa oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta merkitykselliset ulkoilu- ja liikkumistuokiot. Samalla esimerkiksi viikottain toistuva ulkoluokka pitää yllä lapsena opittua ulkoilurutiinia. (Jäppinen, 2024)
Nuoret
Lasten ja nuorten vapaa-aika tutkimuksen (2022) mukaan noin 90% nuorista liikkuu luontoympäristöissä. Nuoruus on kuitenkin myös aikaa, jolloin sekä aktiivinen liikkuminen ja luontokontaktit vähenevät useimmilla meistä. Esimerkiksi päivittäiset askelmäärät tipahtavat noin puoleen alakoulun ja toisen asteen koulun välissä.
Nuorilla luontokontaktit lisääntyvät esimerkiksi harrastusten ja vapaa-ajan vieton merkeissä. Yhteiskunta voi mahdollistaa uusia harrastuspaikkoja ja -mahdollisuuksia.
Nuoret kuitenkin hyötyvät luonnossa vietetystä ajasta ja luonnossa liikkumisesta samalla tapaa kuin muut ikäryhmät. Useissa opiskelijoille tehdyissä tutkimuksissa lyhyet 10–30 minuutin piipahdukset luontoympäristöissä ovat parantaneet tutkimuksiin osallistuneiden mielialaa ja vähentäneet negatiivisia tuntemuksia ja stressiä, mutta myös vaikuttaneet fysiologisesti muun muassa verenpaineen ja sykkeen laskuna. (Meredith ym. 2020) Tässä ikäryhmässä merkittävä osa kärsii mielenterveyden haasteista (Kiviruusu ym. 2024), joten luonnossa oleskelun ja liikkumisen mahdollisuuksien lisääminen on erityisen tärkeää. Myös monimuotoisen luonnon lisääminen koulu- ja opiskeluympäristöihin, sekä opiskelujen aikaisten luontokontaktien lisääminen on tärkeää.
Metsäreseptejä korkeakouluhin Tampereen ammattikorkeakoululla toteutetun Metsäresepti-hankkeen vinkkejä opintojen siirtämisestä luontoympäristöihin löytyy Metsäresepti-julkaisusta.
Työikäiset
Työikäisistä kolmannes ei koe terveydentilaansa hyväksi tai melko hyväksi. (Sarkkila ym. 2024) Tässä lisääntyneellä luontoympäristöissä oleskelulla ja liikkumisella voisi olla suuri koettua hyvinvointia lisäävä merkitys, sillä molemmat, sekä luontoympäristöt, että liikkumisen lisääminen lisäävät koettua hyvinvointia ja useita terveyden tilaan vaikuttavia muuttujia.
Luontotyöpäivät on tapa siirtää palaverit luontoympäristöihin. Säät ovat vain pukeutumiskysymys, ja kokouksen voi viettää vaikkapa pulkkamäessä.
Työikäisillä hyviä tapoja ujuttaa luontoa arkeen ovat uudet harrastukset sekä työ- ja asiointimatkojen aktivoiminen kävellen tai pyörällä sekä julkisilla kuljettaviksi. Puolen tunnin kävelymatka töihin pitää huolen viikon liikkumissuosituksesta, mutta myös luontosuosituksesta, varsinkin jos reitistöt kulkevat ainakin osittain luontoympäristöissä.
Luontotyöpäivä Luontotyöpäivien teemojen tuominen osaksi työkulttuuria auttaa työikäisiä lisäämään luontokontaktejaan siinä missä ulkoluokat auttavat kouluikäisiä. Palaverit ja etäkokoukset voi siirtää käveltävinäpidettäviksi ja mahdollisuuksien mukaan luontoympäristöihin. Myös aktiiviset työmatkat ja työmatkarönsyily ovat mainioita keinoja lisätä luontokontakteja ja aktiivista liikkumista päiviin.
Seniorit
Väestön ikääntyessä ja väestöllisen huoltosuhteen heikentyessä on yhä merkityksellisempää ylläpitää ja vahvistaa ikääntyvän väestön hyvinvoinnin ja terveyden edellytyksiä. (THL – Raportti 1/2025) Seniori-ikäisillä lähiluonnon ja sen saavutettavuuden, eli esimerkiksi laadukkaiden, ympäri vuoden ylläpidettyjen reitistöjen ja taukopaikkojen, merkitys kasvaa iän lisääntyessä. Seniori-ikäisillä korostuu asuinalueen viheralueiden ja luonnon monimuotoisuuden lisääminen sekä mahdollisuudet päästä kosketuksiin lähiluonnon kanssa, esimerkiksi erilaiset puutarha- ja pihatyöt.
Luonnon tarkkailu voi tarjota ympärivuotista tekemistä seniori-ikäisille niin omassa pihassa kuin lähiluonnon reitistöilläkin.
Seniori-ikäisillä myös erilaiset retket ja ryhmämuotoinen toiminta tukevat luontokontaktien ylläpitoa ja lisäämistä. Myös marjastus ja sienestys toimivat tuttuna tapana ylläpitää kontakteja luonnon monimuotoisiin mikrobistoihin ja lisäävät samalla tärkeää luontoympäristöissä vietettyä aikaa sekä tukevat monipuolista kehon käyttöä ylläpitäen motorisia taitoja.
LUONTOPYSÄKIT Saavutettavan luonnon yksi avaintekijöistä tulevaisuuden kannalta on julkisen liikenteen mahdollistama luontoympäristöjen saavutettavuuden lisääminen. Tämän merkitys nousee varsinkin kaupunkiympäristöissä sekä esimerkiksi kansallispuistojen saavutettavuuden näkökulmasta vahvasti esille. Kaupunkiympäristöissä luontopysäkit mahdollistavat muun muassa senioreiden ja autottomien lapsiperheiden luontokohteiden laajemman saavuttamisen ja kansallispuistoissa ympäristön näkökulmasta yksityisautoilua kestävämmän tavan nauttia näistä suomalaisen luonnon helmistä. (Meijän polku, Luontopysäkit)
