blogi – Meijän polku

Enemmän iloa ja nautintoa arkeen – lähiluonto tarjoaa syyn juhlaan

Elämme parhaillaan yltäkylläisyyden ja kulutusjuhlan aikaa. Uuden ostaminen tekee meidät iloiseksi hetkellisesti, mutta nakertaa hiljalleen hyvinvointimme perustaa tuhoamalla elinympäristöämme. Jatkuvan kuluttamisen sijaan hyvälle arjelle on olemassa kestävämpikin vaihtoehto: luonto. Lähiluonnossa kelpaa juhlia vuodenaikojen vaihtelua ja elonkirjon moninaisuutta vuoden jokaisena päivänä!

Meillä ihmisillä on tapana tottua – ja turtua – kaikkeen tavalliseen. Kaipaamme jatkuvasti jotakin hienoa ja jännittävää: hankimme uuden kännykän, lähdemme uuteen kohteeseen ulkomaanlomalle, koukutumme uudesta tv-sarjasta. Haluamme aina vain lisää, vaikka nykyhetkessä kaikki olisi jo oikein hyvin.

Muutenhan arki tuntuisi pelkältä yksitoikkoiselta suorittamiselta päivästä toiseen.

En väitä, etteikö jokainen meistä kaipaisi elämäänsä iloa, virtaa ja hauskanpitoa. Elämä on tehty nautittavaksi, ei räytymiseksi.

Totuutta ei kuitenkaan pääse pakoon: se, millaista arkea elämme, määrittelee loppuviimein ihmiskunnan tulevaisuuden. Miten voisimme siis löytää uusia tapoja kokea nautintoa ja onnea?

Itse olen saanut kesytettyä jatkuvan uutuuden tavoittelun ja kuluttamisen tarpeen niinkin yksinkertaisella tavalla kuin menemällä luontoon. Luonnon helmasta jos mistä löytyy joka kerta uutta ihmeteltävää, kunhan vain avaa silmät seikkailulle ja tutkii ympäristöä uteliaasti. Suomen vaihtuvissa vuodenajoissa ja maisemissa on omat kiehtovat elementtinsä, joiden tutkailuun ei ikinä kyllästy.

Mikä parasta: oma lähimetsäni sijaitsee Jyväskylän Haukanniemessä, vain kivenheiton päässä kotioveltani! On siis olemassa oikeastaan vain kehnoja tekosyitä, jos luontoon ei ennätä tai jaksa lähteä päivittäin edes hetkeksi. Lyhytkin luontohetki virkistää ja rentouttaa – ja tuo tutkitusti lisää onnellisuutta arkeen.

Itse voisin tuijottaa vaikka iäisyyden sankan usvan pehmentämää järvimaisemaa tai hempeän auringonlaskun punertamaa horisonttia. Näitä molempia olen saanut todistaa lenkkeillessäni ihan kotini lähistöllä. Ehdoton suosikkini luonnon näytelmistä ovat revontulet. Hyvässä lykyssä niitäkin pääsee ihastelemaan joskus täällä Keski-Suomen leveyksillä asti.

Koen, että luonnossa vietetyn ajan voi nähdä juhlan paikkana – ovathan maamme metsät, järvet, suot ja vaarat juhlansa ansainneet ainutlaatuisuudellaan. Miten upean luonnon ympäröimänä saammekaan elää. Välillä itsestäänselvyyksiä vain unohtaa arvostaa.

Entäpä jos loisimme yhdessä uudenlaisen arjen, jossa normaali tarkoittaisi enemmän luonnossa vietettyä aikaa ja vähemmän kaupallisten uutuuksien perässä juoksemista? Näkökulman vaihtaminen tekee yllättävän hyvää omalle mielelle, keholle ja kukkarolle – ja isossa mittakaavassa koko planeetan hyvinvoinnille, kun emme alituiseen haali mielihyvää tarpeettomalla kuluttamisella.

Arjen harmauteen saa helposti iloa ja väriä, kun lähtee lähiluontoon. Vähitellen lyhyistä luontohetkistä tulee tapa, ja luonnon ääreen alkaakin kaivata säännöllisesti. Tunnetusti nälkä kasvaa syödessä, mutta onneksi luonnossa oleilusta ja liikkumisesta voi nauttia rajattomasti.

Ennen pitkää voi huomata, kuinka luonnosta ja siellä vietetystä ajasta on tullut erottamaton ja elintärkeä osa hyvää ja rikasta elämää. Sen sijaan ilman päivittäistä luontokosketusta arki alkaisi tuntua jälleen turhan puuduttavalta puurtamiselta. Sellaiseen normaaliin olisi tylsää palata. Eikö vain?

Lähiluonto tarjoaa arkeen pieniä juhlahetkiä. Entäpä jos nappaat ensi kerralla ystäväsi kainaloon ja viet hänet spontaanille retkelle läheiselle luontopolulle tai laavulle? Termarissa lämmittää herkkukaakao, kun tähtitaivas tuikkii valoa lokakuun pimeyteen.

Nelli Leppänen
Viestintäyrittäjä, Murrosmedia
Blogin kuvat kirjoittajan ottamia Jyväskylän Haukanniemestä ja sen lähiympäristöstä.

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Kävelyllä luonto kanssakulkijana

Ilmassa on syksyn raikkautta, joka tuntuu jo iholla. Usva peittää lämpöään luovuttavan järven pinnan ja aamun kirkkaat auringonsäteet osuvat ruskan värjäämiin lehtiin. Kosteuden paljastamat hämähäkinseitit tuntuvat ilmestyneen metsään kuin tyhjästä. Huomaan vetäväni syvään henkeä ihastuksesta.

Koetan tallentaa mieleeni kaiken kokemani, sillä tiedostan tämän kauniin jakson luonnossa kestävän vain hetken. Ajatuksissani olen kuitenkin valmistautunut jo ottamaan vastaan loppusyksyn pimenevät mutta tunnelmalliset hetket. Tämä on minun tapani kävellä päivittäin, luonto vahvasti kanssakulkijana. Tätä kokemusta ja taitoa haluan myös välittää muille arjen pieninä hyvinvointitekoina itselle ja osana ohjattuja kävelyryhmiä.

Kävely on hyvin perinteinen tapa ulkoilla. Oikeastaan aivan ykkönen. Askeleet vievät usein ihan tietoisesti ulos kävelylle ja välillä arjen muut askareet kuljettavat mukanaan. Aurinko saa kansan suorastaan ryntäämään ulos. Välillä taas kuulen, kuinka sisälle jumittuminen on aivan liian helppoa ja kävelymotivaatiota saa etsiä. Mielestäni kävelyyn kannattaakin suhtautua tästä näkökulmasta hiukan tietoisemmin ja yhtenä arjen kiinteänä tapana pitää huolta omasta ja samalla muidenkin hyvinvoinnista. Elintärkeä luontoyhteyskin voi vahvistua aivan arkisesti – kulkemalla samoja polkuja yhä uudelleen.

Ihmisiä luonnossa istumassa. Kuva Katariina Salmi, Suomen Latu. — *Syksy tarjoaa voimakkaita aistielämyksiä, joiden äärelle luonnossa kävellessä kannattaa pysähtyä. Kuva Katariina Salmi, Suomen Latu.*

Luonto muuttuu maisemasta todeksi

Lähiluonto ympärillämme on kuin joka päivä uudelleen maalautuva maisema. Kun kuljemme ulkona viikosta ja vuodenajasta toiseen, alamme pikkuhiljaa huomata tässä maisemassa muutoksia, yksityiskohtia ja yhteyksiä. Tiedämme jo odottaa, miten tuttu maisema alkaa muuttua syksyn edetessä, missä kevään ensimmäiset leskenlehdet puhkeavat ja miten lumen pinta talvella paljastaa kulkijansa.

Luonnon kauneuden ihastelua ja lumoutumista voi aktiivisesti harjoitella. Silmä harjaantuu kuin sienestäjällä, jonka maiseman valtaavat suppilovahverot ensimmäisten löytöjen jälkeen. Ja ehkä juuri siinä on yksi kävellen kulkemisen ilo: kun alamme huomata enemmän, myös tuttu ympäristö alkaa tuntua uudella tavalla kiinnostavalta.

Olen kuullut monta tarinaa siitä, kuinka luonnossa ikänsä aktiiivisesti liikkuja ei oikein ole malttanut tai ehtinyt pysähtyä sen äärelle. Luonto on voinut jäädä tällöin helposti enemmän toiminnan näyttämöksi tai ohikiitäväksi maisemaksi. Halu kokea asioita eri tavalla ja hidastaa välillä, tuo ulkoiluun uuden ulottuvuuden. Näissä toiveissa piilee jotain, jota kannattaa kokeilla rohkeasti. Kävelyllä se onnistuu!

*Luonto helpottaa sosiaalista kanssakäyntiä. Porukalla ulkoilu tarjoaakin myös vähemmän luonnossa liikkuvalle tai yksinäisyyttä kokevalle hyvän tavan aloittaa uusia polkuja.* *Kuva Katariina Salmi, Suomen Latu.*

Yhteisten askelien rytmi ja yhteys luontoon

Kävelylle lähteminen ei ole kaikille itsestään selvää vaikka se onkin yksinkertaisin ja helposti saavutettavin tapa ulkoilla. Yksi tarvitsee seuraa, tukea tai kannustusta, toinen lisää motivaatiota ja kolmas selkeää ja turvallista reittiä lähteäkseen liikkeelle poluille asti. Meistä moni voi toimia ulkoiluun ja kävelyyn lempeänä kannustajana, esimerkkinä ja mukaan kutsujana.

Yhdessä kävelyn ydin on vuorovaikutuksessa ja kohtaamisessa sekä yhdessä rakennetussa kokemuksessa. Kun rohkeasti havainnoimme ja etenkin keskustelemme kokemastamme, luomme uusia yhteyksiä niin luontoon kuin toisiimme. Samalla, kun välitämme omaa paikan merkitystä muille, avaamme silmiämme muiden kokemuksille. Lähiluonto on tällöin aidosti paikka olla yhdessä ja kiinnittyä siihen. Olen kuullut useamman kerran, kuinka aktiivisesti yksin luonnossa liikkuva kertoo haluavansa oppia kulkemaan yhdessä muidenkin kanssa. Tällöin avainsanat on kuulluksi sekä kohdatuksi tuleminen!

Kenet sinä voisit kutsua tänään kävelylle? Antaa aikaa ja pienen syksyisen elämyksen lähiluonnossa. Kävely voi itsessään olla välillä päämäärää tai kerättyjä kilometrejä tärkeämpi. Matkalla voi etsiä värejä, poimia koristeeksi kotiin upeita lehtiä, evästellä tai istahtaa lempipaikkaan hetkeksi.

Ihmisiä syksyisen järven rannalla. Kuva Heidi Kaarnattu, Suomen Latu. — Luonnossa kävely johdattelee myös upeiden luontoelämysten äärelle. Tällaisista uusista löydetyistä luontokohteista saattaa muotoutua myös lempipaikkoja, jotka innostavat luontoon yhä uudestaan. Kuva Heidi Karnaattu, Suomen Latu.

Kun tutusta polusta tulee lopulta oma

Luonnossa ja luonnosta oppiminen ei pääty lapsuuteen. Aikuinenkin voi innostua löytäessään uuden lajin, oppia lukemaan maisemaa syvällisemmin tai kuulla tutusta paikasta uuden tarinan. Myös sukupolvien välinen oppiminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Lapsi tai nuori voi näyttää oman lempipaikan luonnosta tai opettaa aikuiselle lajintunnistussovelluksen käyttöä, kun taas aikuinen voi jakaa tietoa siitä, millainen tuttu paikka oli ennen ja millaisia tarinoita siihen liittyy.

Ajan kanssa luonnon tuntemisesta voi luonnollisesti syntyä tunne siihen kiinnittymisestä ja luonnosta välittämisestä sekä halusta toimia luonnon puolesta. Tämä pätee myös ulkoiluryhmissä, jotka tarjoavat mahtavat mahdollisuudet erilaisiin luontopositiivisiin tekoihin yhdessä. Näistä yksinkertaisin on roskien keruu kävelyn lomassa.

Suomen Ladun Kävely 2.0 -hankkeessa haluamme innostaa ihmisiä löytämään kävelystä uusia mahdollisuuksia ja tukea erityisesti yli 65-vuotiaiden liikkumista sekä vertaisohjattuja ulkoiluryhmiä.

Kävely auttaa meitä huomaamaan ympäristömme ja sen erilaiset tarjoumat sekä kerrostumat, kiinnittymään tuttuihin paikkoihin ja löytämään luonnon läheltä. Siksi kävely voi olla paljon enemmän kuin tapa siirtyä paikasta toiseen. Kävelyn voima piilee myös siinä, että sen ei tarvitse aina olla samanlaista.

Ihmisiä syksyisessä lähiluonnossa. Kuva Katariina Salmi, Suomen Latu. — *Luonnossa liikkumisen lisääntyessä myös kiinnostus luonnosta sekä luonnontuntemus lisääntyy – lähiluonnosta ja sen ihmeistä tulee tutumpia. Kuva Katariina Salmi, Suomen Latu.*

Virpi Jussila
Kirjoittaja on Suomen Ladun ulkoilun asiantuntija ja Kävely 2.0 -hankkeen projektipäällikkö sekä biologi ja ympäristökasvattaja.

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Miljoonasäästöt luonnosta – tehdään Jyväskylästä luonnossa liikkumisen pääkaupunki

Metsäterveyslaskurin mukaan Jyväskylässä voitaisiin säästää vuoteen 2031 mennessä 45–75 miljoonaa euroa, jos jyväskyläläiset lisäisivät luonnossa liikkumistaan. Laskurin antamat mittavat säästöt ovat vieläpä maltillisia, sillä huomattavasti korkeampiinkin lukemiin voidaan päästä.

Kuitenkin jo 45 miljoonan euron säästöt terveydenhoitokuluissa yhden kaupungin osalta olisivat todella merkityksellisiä. Kysymys kuuluukin, kuinka Jyväskylästä saataisiin aktiivisen luonnossa liikkumisen kaupunki? Minkälainen muutos se olisi kaupunkilaisten arjessa? Yhteiskunnan kestävyyden, terveytemme sekä talouden ja elinkelpoisen tulevaisuuden näkökulmasta muutos olisi välttämätön.

Mistä miljoonasäästöt oikein syntyvät?

Metsäterveyslaskurissa tarkastellaan tutkimustietoon pohjaten, kuinka paljon tiettyjen sairauksien hoito maksaa yhteiskunnalle ja mitä niiden ehkäisy elintapamuutoksilla säästäisi. Luonnon ja aktiivisen liikkumisen tuomat säästöt syntyvät esimerkiksi mielenterveyden häiriöiden, sydän- ja verisuonitautien, tyypin 2 diabeteksen sekä tiettyjen syöpätyyppien ehkäisyn kautta.

*Monimuotoisessa lähiluonnossa liikkuminen parantaa ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Terveyshyötyjen maksimoimiseksi luonnossa liikkumisen tulee olla osa arkea.*

Sopivaa luontoannosta etsimässä

Kuinka paljon jyväskyläläisten pitäisi luonnossa liikkua, jotta edellä mainittuihin säästöihin päästäisiin? Suuntaviivoina voidaan käyttää liikkumisen suositusta sekä 3–30–300-luontosuositusta.

Metsäterveyslaskurin tavoitemäärät pohjaavat kansalliseen suositukseen: työikäisen tulisi liikkua luontoympäristössä vähintään 150 minuuttia viikossa reippaasti, eli sydämen sykettä nostaen. Kaikkein suurimman terveyshyödyn tarjoaa kuitenkin luontosuosituksen 300 minuutin viikkoannos luonnossa liikkumista. Se tarkoittaa päivätasolla noin 45 minuutin liikkumista luontoympäristöissä. Osan ajasta voi tietysti kerätä esimerkiksi viikonlopun pidemmillä retkillä, jolloin arjen luontopiipahdukset voivat olla lyhyempiä. Luontoaltistusta ja liikkumista voi kerätä myös aktiivisilla työmatkoilla sekä arjen muilla matkoilla, jos näiden aikana hakeutuu luontoympäristöihin.

Koska suuri osa suomalaisista liikkuu tällä hetkellä liikkumisen ja luonnossa oleskelun suosituksia vähemmän, hyvä tavoite kaupunkitasolla olisi luontosuosituksen kolme 30 minuutin luontoliikkumishetkeä viikossa. Jo tämä lisäisi kaupunkilaisten hyvinvointia merkittävästi, sillä se olisi monelle valtava harppaus nykyiseen passiiviseen ja sisällä vietettyyn arkeen verrattuna.

Kohden luonnossa liikkumisen pääkaupunkia

Jyväskylä voisi tulevaisuudessa olla luonnossa liikkumisen pääkaupunki. Tämä tukisi täydellisesti kaupungin nykyistä liikuntapääkaupunki-kärkeä. Sitoutuminen luonnon mahdollistamiseen ja hyödyntämiseen liikkumisen lisäämiseksi voisi nostaa Jyväskylän koko Suomen suunnannäyttäjäksi.

Kaupungeissa ihmisiä liikkumaan innostavat muun muassa laadukkaat reitistöt upeissa kaupunkiluontoympäristöissä. Jyväskylässä yksi tällaisista suosituista reiteistä on Jyväsjärveä kiertävä Rantaraitti, jota käyttää tuhannet kaupunkilaiset sekä arkimatkoihin että virkistyskäytössä.

Tällä hetkellä suunnan näyttäjänä loistaa Oulu, joka on esimerkiksi TEA-viisarin liikunnan edistämisen mittauksissa 22 pistettä Jyväskylää edellä. Jyväskylä jää tällä hetkellä jopa koko maan keskiarvosta 6 pistettä.

Jos jyväskyläläiset saataisiin innostettua luontoon liikkumaan vähintään kolmesti viikossa, tulisi Liikuntapääkaupungista myös Luonnossa liikkumisen pääkaupunki. Tämä muutos antaisi sysäyksen myös alueen luontomatkailulle ja kansainväliselle imagolle. Jyväskylä voisi laittaa liikkeelle luonto- ja liikkumispositiivisia aaltoja, jotka löisivät kaukomaiden rannoille saakka. Jos jyväskyläläiset saataisiin luontoympäristöihin 300 minuutiksi viikottain, niin myös säästöt olisivat merkittäviä. Lahdessa on laskettu, että jos kaikki työikäiset viettäisivät luontoympäristöissä viisi tuntia viikottain, olisi mahdollisuus saavuttaa kymmenien miljoonien eurojen säästöt.

Samalla kun säästäisimme kymmeniä miljoonia euroja yhteiskunnan kuluja, saisimme paremmin voivia ja onnellisempia kaupunkilaisia sekä vähentäisimme ympäristökuormitustamme arjen aktiivisen liikkumisen lisääntyessä.

Miten on, Jyväskylä? Olisiko aika siirtyä passiivisesta negatiivisen tulevaisuuden odottelusta aktiiviseen ja positiivisen tulevaisuuden tekemiseen?

Juho Jäppinen
Luontoliikunnan edistäjä
Meijän polku

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Tuupaten lähiluontoon!

Päätöksiimme ja käyttäytymiseemme vaikuttavat monet tekijät, kuten sisäinen motivaatio, fyysinen ympäristö, sosiaaliset normit ja kyvykkyytemme sekä aiemmat kokemukset. Olemme kiireisiä ja teemme päätöksiä usein autopilotilla. Olemme tapojemme orjia ja haluamme päästä mahdollisimman helpolla. Kaikista mieluiten jätämme valintoja tekemättä, jos vain mahdollista. Jäämme vallitsevaan tilanteeseen ja toimimme normien mukaan, esimerkiksi palaverin pitäminen sisätiloissa sen sijaan, että se pidettäisiin puistossa tai lähimetsässä. Jokainen meistä tietää, miten vaikeaa uusia toimintatapoja on omaksua osaksi arkea.

*Blogin kirjoittaja viettämässä kirjoitushetkeä luontotyöpäivien merkeissä lähiluonnossa. Hyvistä kokemuksista viriää tarve tehdä toimintaa lisää.*

Valintamuotoilun avulla pyritään auttamaan ihmisiä tekemään itselleen ja ympäristölle parempia valintoja, kuitenkaan valinnan vapautta rajoittamatta, lempeästi tuupaten kohti toivottua valintaa. Kun haluamme kannustaa ihmisiä oleskelemaan ja liikkumaan lähiluonnossa, on olennaista ymmärtää konteksti, jossa päätöksiä tehdään, sillä valinnat eivät synny tyhjiössä. On perehdyttävä kohderyhmään ja fyysiseen ympäristöön. Esimerkiksi koulun lähiluontoon liittyvä tuuppaus ei toimi, jos suunnittelussa ei huomioida koulun arkea. Vaikka metsäreitti olisi fyysisesti lähellä, oppilaat eivät välttämättä käytä sitä, jos sinne meneminen tuntuu epäselvältä, luvattomalta tai sosiaalisesti poikkeavalta. Tällöin ongelma ei ole luonnon puute, vaan konteksti: millaisia normeja, rutiineja ja oletuksia ympäristö tuottaa.

Valintaympäristöä (fyysistä tai sosiaalista) muokkaamalla voidaan poistaa esteitä, korostaa ajureita eli päätöstä helpottavia asioita, sekä luoda kannustimia, joiden avulla päätöksestä tulee helpompaa. Jos lähiluontoon meneminen vaatii esimerkiksi erityisiä varusteita, aikatauluttamista tai lupaa esimieheltä tai opettajalta, kynnys kasvaa helposti liian suureksi. Vastaavasti pienikin muutos ympäristössä voi madaltaa kynnystä merkittävästi: selkeä polku metsään, näkyvät opasteet tai muiden esimerkki voivat tehdä luonnossa oleskelusta arjen normaalin osan.

FEAST-viitekehyksestä suuntia tuuppailuun

FEAST-viitekehys on yksi tunnetuimmista käyttäytymistieteeseen perustuvista malleista ja toimii käytännöllisenä työkaluna tuuppausten suunnittelussa.

FEAST-viitekehys pohjautuu Behavioural Insights Teamin kehittämään EAST-viitekehykseen, jonka mukaan käyttäytymistä voidaan edistää tekemällä toiminnasta helppoa (Easy), houkuttelevaa (Attractive), sosiaalista (Social) ja oikea-aikaista (Timely). Myöhemmin Cass Sunstein täydensi mallia lisäämällä siihen viidennen elementin: hauskuuden (Fun).

Tee toiminta mahdollisimman helpoksi

Helppous on yksi tärkeimmistä käyttäytymiseen vaikuttavista asioista. Esteitä poistamalla, olemassa olevia rutiineja hyödyntämällä tai muotoilemalla vaihtoehdot uudelleen, päätöksenteko helpottuu. Esimerkiksi lähiluonnossa liikkumista ja oleskelua voidaan tukea selkeillä opasteilla, reitti- tai paikkaehdotuksilla, sääolosuhteisiin sopivilla vinkeillä ja oletusvalinnoilla (esim. ohjattu liikunta tai viikkopalaveri pidetään lähtökohtaisesti aina ulkona).

Herätä huomio ja tee toiminnasta houkuttelevaa

Huomion herättäminen tekee halutusta valinnasta kiinnostavan ja saa ihmisen aloittamaan toiminnan. Houkuttelevuus voi liittyä visuaalisuuteen, tarinallisuuteen tai välittömään palkintoon tai palautteeseen. Myös uudenlainen tapa kokea luontoa houkuttelee aloittamaan. Esimerkiksi metsä- tai rantakuntosali, teemareitit ja pelilliset elementit houkuttelevat viettämään aikaa luonnossa.

Hyödynnä yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia normeja

Ihminen on laumaeläin. Muiden tekemisillä on suuri vaikutus valintoihimme. Sosiaaliset normit ohjaavat toimintaamme, ja siksi niiden hyödyntäminen tuuppaamisessa toimii jopa taloudellisia kannustimia paremmin. Esimerkiksi somevaikuttajien, pilottikokeilun testihenkilöiden ja vertaisten esimerkin avulla on mahdollista vahvistaa sosiaalista normia. Myös yhdessä sovitut käytännöt ja viestintä esimerkiksi siitä, kuinka moni luokka tai työpaikka hyödyntää lähiluontoa osana koulu- tai työpäivää, saavat toiminnan näyttämään normaalilta ja tavoiteltavalta.

Tuuppaa oikea-aikaisesti

Tuuppaukset toimivat tehokkaimmin silloin, kun ne kohdistuvat tilanteeseen, jossa ihminen on tekemässä päätöstä tai avoin muutokselle. Elämänmuutos, kuten muutto, on oivallinen hetki viestiä lähiluonnon tarjoamista liikunta- ja oleskelumahdollisuuksista. Uusille asukkaille voidaan viestiä houkuttelevasti esimerkiksi ulkoilmakuntosalista korostamalla sen ilmaisuutta, 24/7 aukioloaikoja ja erinomaista ilmastointia.

Tee toiminnasta hauskaa

Jotta ihmiset myös sitoutuvat toimintaan, sen täytyy tuntua mielekkäältä ja nautittavalta. Lisäämällä leikkisyyttä, yllätyksellisyyttä, elämyksiä ja yhteisiä kokemuksia lähiluonnossa oleskeluun, siitä muodostuu pysyvämpi osa arkea.

*FEAST-viitekehys tarjoaa vinkkejä esimerkiksi asuinalueen lähiluontomahdollisuuksien kehittämiseen ja niiden käytön lisäämisen suunnitteluun. Kuva Juho Jäppinen.*

FEAST-viitekehyksen esimerkit muistuttavat siitä, että käyttäytymiseen vaikuttavat usein pienet, arkiset asiat. Lähiluonnossa oleskelun lisääminen ei välttämättä vaadi suuria investointeja. Joskus ratkaisevaa voi olla se, miten helposti metsään löytää, millaisia viestejä ympäristö välittää tai mitä muut ympärillämme tekevät.

Ehkä lähiluonnossa liikkumisen ja oleskelun ei tarvitsisikaan olla erillinen harrastus tai erityinen hyvinvointiteko. Parhaimmillaan siitä voisi tulla luonnollinen osa arjen rytmiä – jotain, mihin ympäristö huomaamatta kannustaa ja johon on helppo pysähtyä kesken tavallisen päivän.

Laura Huovinen
Muotoilutoimisto 2Loops

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Lapsiperheet luontosovellusten käyttäjinä

Luonnossa oleskelu ja liikkuminen mahdollistavat monipuolisen hyvinvoinnin lisääntymisen niin lapsille kuin aikuisillekin. Haasteena ajassamme on, että näissä ihmisen evoluutiolle luontaisissa ympäristöissä – luontoympäristöissä – oleskelu ja liikkuminen ovat vähentyneet samaa tahtia passiivisen sisällä, ja digilaitteilla, vietetyn ajan lisääntyessä.

Laitteilla vietetty aika on kasvanut merkittävästi viime vuosina myös lapsilla ja nuorilla. Lisääntyneen laiteajan myötä on alettu puhua ongelmista, joita yritetään ratkaista niin kansallisilla ja kansainvälisillä areenoilla. Suomessa yksi ratkaisuista on alkuvuodesta julkaistu Kansalliset vapaa-ajan digisuositukset lapsille:

Alle 2-vuotiaille ei laisinkaan ruutuaikaa
2–10-vuotiaille ruutuaikaa enintään tunti päivässä
11–13 -vuotiaille ruutuaikaa enintään kaksi tuntia päivässä
Alle 13-vuotiaille ei suositella omaa älypuhelinta

Suosituksissa painotetaan myös ruutuajan laatua sekä lasten kehitystä, liikkumista ja oppimista tukevaa sisältöä laitteita käytettäessä. Yksi vaihtoehto tällaiselle sisällölle ovat erilaiset lajientunnistussovellukset, jotka voivat mahdollistaa laajemmin myös perheiden siirtymisen monisukupolvisesti luontoympäristöihin oleskelemaan, liikkumaan ja oppimaan.

Lasten sisällä vietettyä passiivista ruutuaikaa kannattaa siirtää luontoympäristöihin ja perheiden yhteiseksi ajaksi. Lajientunnistussovellukset voivat toimia oivana ponnahduslautana luontokiinnostuksen herättämiseen ja tiedon kartuttamiseen, mutta niiden tulee olla vain pieni osa yhdessä ulkona vietettyä aikaa. Kuva Juho Jäppinen.

Tunne luontosi

Lajientunnistussovellusten avustuksella lähiluontoon on mahdollisuus tutustua siellä kasvavien ja elävien lajien kautta. Sovelluksilla tehtävä lajien tunnistus antaa avaimia yhteisiin keskusteluihin ja pohdiskeluihin; miltä havaittu laji näyttää, millainen on se kasvuympäristö, mistä lajin nimi kertoo, mitä muita lajeja lähellä löytyy, ja esimerkiksi millaisia hyönteisiä kasvin läheisyydessä liikkuu? Esimerkiksi haapametsiköissä – haavikoissa – voi tavata haapaperhosia, haavansahajumeja, haavanpunikkitatteja, haavankääpää tai vaikkapa haavan rungoilla haavankeltajäkälää. Yhdessä havainnoimalla ja oivaltamalla voidaan luoda muistiyhteyksiä, jotka kantavat aikuisuuteen saakka.

Lasten kanssa luonnossa liikkuessa ja lajihavaintoja tehdessä oppivat myös lasten mukana liikkuvat aikuiset, olivat he sitten lapsen vanhempia, isovanhempia tai muita tuttuja. Tämä monisukupolvinen luonto-osaamisen ja -yhteyden kehittyminen voi toimia yhtenä avaintekijänä elinympäristöjemme kannalta kestävämpiin elintapoihin siirtymisessä; tuttu ympäristö innostaa pitämään huolta tämän ympäristön lajien elinmahdollisuuksista ja monimuotoisuudesta.

Lajientunnistussovellusten avulla voidaan herätellä lasten kiinnostusta luonnon tarkkailuun ja luonnossa oleskeluun. Kiinnostuksen herättyä lähiluonnosta alkaa löytymään mielenkiintoista ihmeteltävää ja tutkittavaa vuoden ympäri. Kuvat Mikko Jäppinen.

Tällaista huolenpitoa voi olla esimerkiksi pihaistutusten perustaminen, vieraslaji- tai ennallistamistalkoisiin osallistuminen, omien elintapojen kestävämmäksi muokkaaminen tai kunnan luontoon liittyviin päätöksiin vaikuttamaan pyrkiminen. Parhaimmillaan luonnossa vietetyn ajan ja luonnon tuntemuksen lisääntyminen voi innostaa kaikkiin edellämainittuihin. Se mahdollistaa myös luontopositiivisen viestinnän omassa elinpiirissä – omista ja lapsien tekemistä havainnoista ja oivalluksista on kiva kertoa myös naapureille ja sukulaisille – ja joskus innostus voi tarttua…

Sovelluksia käytettäessä luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisääntyy kuin huomaamatta. Tässä lasten kyky oivaltaa ja havainnoida ympäristöä on hyvä ohjaaja – uutta ihmeteltävää löytyy jatkuvasti. Kuvat Juho Jäppinen.

Lajien havainnointi voi toimia perheille myös syynä lähteä laajemmin liikkumaan erilaisissa lähialueen luontoympäristöissä. Kun kotiympäristön lajit on tunnistettu ja opittu, voi lajien havainnointi toimia syynä lähteä liikkumaan perheen voimin myös hieman etäämmällä oleviin luontoympäristöihin. Erilaisista luontotyypeistä löytyy erilainen lajisto; soiden lajisto poikkeaa kallioisten ympäristöjen lajistosta ja lehtometsien lajisto kuusivaltaisten metsien lajistosta. Lajien havainnointi voi innostaa siis myös kotiseudun erilaisten luontoympäristöjen havainnointiin ja lisääntyneeseen kotiseuturetkeilyyn.

Viisi vinkkiä lajitunnistussovellusten käyttöön perheissä

Puhelinajasta voi tehdä passiivisen sisälläoloajan sijaan aktiivista ulkonaoloaikaa. Perheenä liikuttaessa laitteiden käyttöön tulee myös sosiaalisempi puoli laitteita yhdessä käytettäessä – laiteaika ei eristä, vaan yhdistää.
Puhelimen kanssa ulkona oleminen tulee olla vain yksi osa perheiden ulkoiluaikaa. Suurin osa ulkoiluajasta ilman laitteita; Asettakaa selkeät rajat, milloin ja missä laitteita käytetään ja kuka niitä käyttää. Laitteet voivat kuitenkin antaa virikkeitä ulkona ololle ja innostaa luonnon tarkkailulle sekä siellä liikkumiselle.
Pienempien lasten kanssa puhelinta ja sovelluksia tulee käyttää aikuinen, jolloin lapsen tehtävänä on etsiä ja havainnoida uusia lajeja ja kiinnostuksen kohteita, sekä oppia havainnoimaan aktiivisesti luontoympäristöä. Kouluikäiset voivat ajoittain myös itse havaintoja tehdessä käyttää lajisovelluksia aikuisten seurassa.
Aikuiset voivat toimia myös tiedon lähteinä, eli he voivat itse käydä opettelemassa lähiluonnon lajeja sovellusten avulla, ja sitten siirtää tietoa lapsille ulkoretkien aikana. Osaatko sinä nimetä lähimetsässä eniten esiintyvät kasvilajit? Entä linnut, tai perhoset? Osaatko kertoa näistä jotain lapsille?
Mukaan havaintoretkille voi ottaa myös esimerkiksi suurennuslasin ja kiikarit, jolla havaintoihin voi perehtyä tarkemmin. Lajien piirtäminen värikynillä on myös loistava tapa lisätä muistijälkiä, eli piirustusvälineet mukaan myös. Pienten kanssa voi kasveja myöhemmin tehdä myös esimerkiksi muovailuvahasta.

Kuinka liikkeelle havaintojen maailmassa?

Ladatkaa puhelimelle Seek by iNaturalist -sovellus. Se on helppokäyttöinen, eikä kerää tietoa sovelluksen käyttäjistä. Sovelluksessa on myös pelillisiä ominaisuuksia, kuten palkintoja lajimäärien kertyessä. Seekin voi halutessaan yhdistää iNaturalist-sovellukseen ja -tiliin, jolloin voi osallistua perheen voimin yhdessä myös kansalaistieteen tekemiseen. Yhdistettynä Seekillä tehdyt havainnot voi lähettää napin painalluksella iNaturalistiin, jolloin ne päätyvät Lajitietokeskuksen havaintohin ja kansalaistieteen käyttöön. Jos innokkaita havainnoitsijoita löytyy enemmänkin esimerkiksi naapurustosta, voi iNaturalistiin luoda myös oman projektin, johon kerääntyy vain mukana projektissa olevien havainnot. Näin voi luoda mielenkiintoisen katsauksen esimerkiksi asuinalueen lajistosta pidemmältäkin ajalta.

Perheen kesken voi asettaa myös yhteisiä tavoitteita sekä sopia erilaisista tehtävistä. Alla muutama idea kokeiltavaksi:

Voitte ottaa tavoitteeksi oppia nimeämään ulkonäöltä kymmenen uutta lajia kodin lähiluonnosta. Sovelluksella tehdyn tunnistuksen jälkeen lajien muistamisesta voi tehdä päivittäisen muistitehtävän, eli lajien nimiä ja ominaispiirteitä voi kerrata yhdessä ulkona liikkuessa. Ensimmäiset kymmenen lajia oppii varsin nopeasti, mutta opittavaa löytyy läheltä lisää…
Voitte etsiä ja havainnoida tiettyjä värejä tai muotoja sisältäviä kasveja, ja syksyllä vaikkapa eri sienilajeja.
Lapsien havaitsemista ja yhdessä tunnistetuista kasveista voi ottaa valokuvat ja tulostaa kuvakansion, jolloin kuvia voi katsella, ja kasvien nimiä, ja kasvupaikkoja muistella myös talvella.
Voitte tehdä myös kodin lähialueesta ‘aarrekartan’, johon voi merkitä lapsen mielestä mielenkiintoisten lajien esiintymispaikat. Näin seurannasta voi tehdä useampivuotisen harrastuksen.
Luontoinnostuksen syttyessä voitte tehdä retkiä myös lähikirjastoon, josta voi lainata lajitunnistusoppaita tai muuta luontoaiheista kirjallisuutta. Näin luonto(t)aikaa saadaan siirrettyä myös sisätiloihin. Esimerkiksi Keski-Suomessa on kirjastoille tehty Luontoreppu-vinkkilista luontoaiheisista kirjoista.

Hiljalleen lisääntyvä lajituntemus tekee lähiluonnosta kotoisamman ympäristön koko perheelle. Tutuksi käyvä ympäristö laajentaa hiljalleen lapsien elonpiiriä ja ennen kaikkea luo polkuja hyvinvointia ja terveyttä mahdollistavien luontoympäristöjen runsaampaan käyttöön.

Juho Jäppinen
Luontoviestijä, Meijän polku, lähiLUMO-hanke

Keski-Suomessa on käynnissä Luontovuoden 2026 kunniaksi maakunnallinen Lönnrotin jäljillä Keski-Suomessa -lajientunnistushaaste, johon myös alueella asuvat perheet voivat ottaa osaa iNaturalist -sovelluksen kanssa. Lisää lasten luontoyhteyden synnystä ja merkityksestä voi lukea Lasten luontoyhteys versoo lähiluonnossa -blogista Jamk Arenasta.

Mappa.fi -palvelusta löytyy ohjeistukset myös kouluissa tapahtuvaan iNaturalist-havaintojen tekemiseen. Kouluilla onkin elo-syyskuussa mainiota aikaa suunnistaa kohden lähiluontoa luontohavaintoja tekemään.

Luonto hyvinvoinnin välineenä – vai hyvinvoinnin ehtona?

Luontohyvinvoinnin politiikka, perustarpeet ja luonnon representaatio

Luontohyvinvoinnista on tulossa Suomessa nopeasti vakiintunut osa sosiaali‑ ja terveyspalveluja, kasvatusta ja ympäristöpolitiikkaa. Luonnon hyvinvointivaikutuksiin vedotaan hankkeissa, ohjelmissa ja strategioissa, joissa luonto näyttäytyy ratkaisuna muun muassa stressiin, mielenterveysongelmiin ja elämänhallinnan haasteisiin. Kehitys on monella tapaa myönteinen, mutta samalla se kätkee sisäänsä vakavan kysymyksen: millaisena luonto näissä malleissa esitetään, ja mitä tästä seuraa?

Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus edistää luonnon elinvoimaa myös sellaisten lajien ja ekosysteemien osalta, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmiselle.

Terapeuttinen luonto on kesytetty luonto

”Luontoa käytetään helpottamaan, vahvistamaan tai nopeuttamaan intervention terapeuttisia, kuntouttavia tai ohjauksellisia tavoitteita” (Soini ym. 2021). Luontohyvinvointiin kehitetyissä toimintamalleissa (interventio) luonto esitetään tyypillisesti:

rauhoittavana ja tasapainoisena
ihmisen tarpeisiin mukautuvana
lähtökohtaisesti hyvää tuottavana
helposti lähestyttävänä

Luontohyvinvoinnin toimintamalleissa luonto esitetään usein terapeuttisena tilana, jonka tehtävä on palauttaa ihminen toimintakykyiseksi. Tämä tapa, jolla luonto esitetään (representaatio) ei ole väärä, mutta se on äärimmäisen valikoiva. Lorimer (2015) huomauttaa, että tällaiset esitykset tuottavat helposti mielikuvan hyvinvoivasta luonnosta samalla kun todellinen, monilajinen ja haavoittuva luonto jää näkymättömäksi. Tämä tuottaa representaation, jota kutsutaan kesytetyksi luonnoksi: luonto on aina valmiina palvelemaan, luonto ei vaadi mitään, eikä aseta meille rajoja. Luonto muuttuu hyvinvointimaisemaksi, taustaksi, jossa luonnolla on vain kulissirooli. Se suodattaa pois luonnon monimuotoisuuden, arvaamattomuuden ja moraalisen vaativuuden, sekä myös ihmisen roolin luontoympäristöjen hyvinvoinnin vaarantamisessa.

Val Plumwood (2002) kutsuu tätä välineelliseksi (instrumentaaliseksi) luontosuhteeksi, jossa luonto yksinkertaistetaan (redusoidaan) välineeksi ihmisen projektissa. Vaikka puhe on pehmeää ja myötätuntoista, taustalla vaikuttaa sama peruslogiikka kuin taloudellisessa luonnon hyödyntämisessä: luonto saa merkityksensä siitä, mitä se tekee ihmiselle. Kuten Cronon (1996) klassisesti osoittaa, tällaiset esitykset eivät ole viattomia, sillä näin määritellään, millainen luonto koetaan arvokkaana.

Tällainen tapa esittää luontoa (representaatio) on ongelmallinen kahdesta syystä. Se häivyttää luonnon itseisarvon ja muiden eliöiden merkityksen, sekä ohjaa luontosuhdetta suuntaan, jossa luontoa opitaan käyttämään, ei havainnoimaan ja ymmärtämään. Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus edistää luonnon elinvoimaa myös sellaisten lajien ja ekosysteemien osalta, joilla ei ole suoraa hyötyä ihmiselle (Callicott, 1981).

Hyvinvointipalvelu tekee luonnosta tietynlaisen

Kun luontoa käytetään ihmisen hyvinvoinnin työkaluna, samalla hyvinvointitoimijat kertovat asiakkailleen tarinaa siitä, millainen luonto heidän mielestään on. Interventiopohjaiset luontohyvinvointimallit eivät ole vain käytännön menetelmiä, ne luovat myös representaatioita luonnosta. Ympäristömaantieteen ja ympäristöhumanistisen tutkimuksen keskeinen havainto on, että luonto ei ole politiikassa ja tieteessä koskaan ”vain luonto”, vaan aina kielellisesti, käsitteellisesti ja institutionaalisesti tuotettu kokonaisuus (Castree, 2005; Braun, 2002).

Luonto ei ole vain jotain, mitä käytämme – se on se maailma, jossa elämme.

Psykologinen perustarveteoria paljastaa representaation ongelman

Baxterin ja Pelletier’n (2018) meta‑analyysi luontosuhteesta psykologisena perustarpeena asettaa interventiopohjaisen luontohyvinvoinnin esitystavan perustavanlaatuiseen ristiriitaan. Jos luontosuhde on tarve ehtona (need as requirement), sitä ei voi ymmärtää vain yksilön hyvinvointia tuottavana resurssina. Luontosuhde olisi näin oma perustarve.

Ryanin ja Decin (2000) perustarveteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta: omaehtoisuus, kyvykkyys, yhteenkuuluvuus. Näiden tarpeiden tyydyttäminen tukee hyvinvointia, motivaatiota ja psyykkistä kasvua. Kun luonto ja luontosuhde esitetään interventioissa välineenä ja toiminnan tavoitteena, luonnon rooli perustarpeena katoaa. Luonnossa ihminen ei saa tehdä mitä vaan, täten ”luonto vastustaa” ihmisen omaehtoisuutta ja kyvykkyyksiä. Aidosti moraalisesti vaativa yhteenkuuluvuus käsittää ihmisen omien tekojen vaikutusten ymmärtämisen, velvollisuuden ja huolenpidon. Kaikkia ihmisen psykologisia tarpeita ei ole oikeutettua tyydyttää rajattomasti.

Ihmisten luontosuhdetta pitää rakentaa ja luonnossa liikkumista lisätä hyvinvoinnin kohentamiseksi. Ihmisten kokeman luontovajeen tulkinta psykologisten perustarpeiden puutteena yksilöllistää ja psykologisoi ekologisen kriisin, jolloin luonto kehystyy hyvinvoinnin välineeksi. Luontovaje näyttäytyy yksilön haasteena sen sijaan, että se tunnistettaisiin yhteiskunnallisena ja ekologisena kriisinä.

Tässä mielessä luontohyvinvoinnin representaatiot eivät ole vain tietoteoreettinen (epistemologinen) ongelma, vaan paljon laajempi, sillä ne siirtävät huomion pois luontokadosta, elinympäristöjen häviämisestä ja planetaarisista rajoista (IPBES, 2022).

Luontohyvinvoinnin representaatiot eivät ole vain tietoteoreettinen ongelma, vaan paljon laajempi, sillä ne siirtävät huomion pois luontokadosta, elinympäristöjen häviämisestä ja planetaarisista rajoista.

Pohdinta

Viimeaikaisissa kaupunkisuunnittelun ja mielenterveystutkimuksen keskusteluissa luontoympäristöjä on yhä useammin käsitteellistetty ihmisen mielenterveyden edistämisen välineinä. Luontopohjaiset ratkaisut (Nature Based Solutions) esitetään terapeuttisina interventioina, joiden arvo perustellaan ensisijaisesti mitattavilla hyvinvointivaikutuksilla. Luontoterapiakeskusteluissa ihmisen ja luonnon välinen suhde yksinkertaistetaan palauttamalla luonto instrumentaaliseksi resurssiksi ihmisen hyvinvoinnille. Luonto ei tällöin näyttäydy elettynä maailmana, monimerkityksellisenä elinympäristönä tai itseisarvoisena kokonaisuutena, vaan funktionaalisena keinona ulkoisten hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseksi. Fenomenologinen luontosuhdekritiikki kuitenkin osoittaa, että ihmisen kokemus ei synny yksittäisten ympäristöärsykkeiden vaikutuksesta, vaan ihmisen ja ympäristön kokonaisvaltaisesta suhteesta, olemassaolosta maailmassa (Ingold, 2000).

Kestävä luontosuhde mielenterveyden kontekstissa edellyttää käsitteellistä pidättyväisyyttä – luonnon arvoa ei tule oikeuttaa vain ihmisen hyödyllä. Luonto ei ole hoitomuoto, vaan yhteisen maailmamme perusta. Luonto ei ole vain jotain, mitä käytämme – se on se maailma, jossa elämme.

Janne Laitinen
Biologi, Meijän polku, lähiLUMO-hanke, Jamk
Kuvat Juho Jäppinen

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Lähteet

Baxter, D. E., & Pelletier, L. G. (2018). Is nature relatedness a basic human psychological need? A critical examination of the extant literature. Canadian Psychology, 60(1), 21–34. https://doi.org/10.1037/cap0000145
Braun, B. (2002). The intemperate rainforest: Nature, culture, and power on Canada’s west coast. University of Minnesota Press. ISBN: 9780816634002.
Callicott, J. B. (1981). The Ethics of Respect for Nature. Environmental Ethics, 3(3), 197–218.
Castree, N. (2005). Nature. Routledge. ISBN: 9780415339056
Cronon, W. (1996). The trouble with wilderness: Or, getting back to the wrong nature. Environmental History, 1(1), 7–28. https://doi.org/10.2307/3985059
Ingold, T. (2000). The perception of the environment: Essays on livelihood, dwelling and skill. Routledge.
IPBES. (2022). The methodological assessment report on the diverse values and valuation of nature. IPBES Secretariat. https://files.ipbes.net/ipbes-web-prod-public-files/2022-12/Values_CBD%20COP%2015_Science%20Day_6%20December.pdf
Lorimer, J. (2015). Wildlife in the Anthropocene: Conservation after nature. University of Minnesota Press. ISBN: 9780816681082
Plumwood, V. (2002). Environmental culture: The ecological crisis of reason. Routledge. ISBN: 9780415178785
Ryan, R.M. & Deci, E.L. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development, and well-being. American Psychologist, 55(1), 68-78. doi:10.1037//0003-066x.55.1.68
Renhe, L. de S. & Olszewska‑Guizzo, A. (2026). The labelling–evidence mismatch in mental health promoting Nature‑Based Solutions: A global review of case studies. Journal of Urban Design and Mental Health, Vol. 10(1). https://doi.org/10.5281/zenodo.19343605
Soini, K., Ilmarinen, K., Yli-Viikari, A. & Kirveennummi, A. (2011). Green care sosiaalisena innovaationa suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Yhteiskuntapolitiikka-YP 76: 3, s. 320-331https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/2d58d476-5ff0-4958-9427-f91f3bb68d39/content

Metsä lataa aivoja – uudistava (luonto)liikunta aivoterveyden alkupisteenä

Luonto edistää terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Arjessa moni kokee luonnossa ja suomalaisessa kontekstissa erityisesti metsässä oleskelun rentouttavana ja palauttavana kokemuksena. Yksittäisen luonnossa käynnin tiedetään myös edistävän tarkkaavaisuutta, vähentävän stressiä ja edistävän positiivista mielenterveyttä. Nämä arkikokemukseen ja tutkimusnäyttöön perustuvat havainnot kuvaavat erilaisia luonnon myönteisiä vaikutuksia mielentiloihin ja tiedollisiin toimintoihin. Luonto voi toimia myös aivojen latauspisteenä ja tukea aivojen rakenteellista ja toiminnallista hyvinvointia.

Tutkimusten mukaan luontoaltistus muovaa aivojen rakenteita ja toimintaa. Se esimerkiksi rauhoittaa stressiin liittyvien hermoverkkojen yliaktiivisuutta ja tehostaa tarkkaavaisuuteen liittyvien verkostojen toimintaa. Vaikka luontoympäristöjen katselu valokuvina tai videoina voi lisätä muun muassa rentoutumiseen, keskittymiseen ja laskeneeseen virittyneisyyteen liittyvää aivojen aktiivisuutta, oikeissa luontoympäristöissä oleskelun vaikutukset näyttävät olevan suurempia ja laaja-alaisempia kuin kuvien tai videoiden katselu.

Luonnossa liikkuminen voi olla erityisen hyödyllistä aivoterveyden parantamisessa. Luonnossa liikkuminen näyttäisi vähentävän aktivaatiota aivojen alueilla, jotka liittyvät asioiden märehtimiseen. Säännöllinen luontoliikunta saattaa myös kasvattaa toiminnanohjaukseen ja työmuistiin liittyviä aivorakenteita. Luontoaltistus näyttäisi tehostavan myös liikunnan positiivisia mielenterveysvaikutuksia.

Luonnon merkityksen tunnistaminen aivojen hyvinvoinnin ja terveyden lähteenä tulisikin olla yhä kiinteämpi osa kuntien ja hyvinvointialueiden eri sektorien sekä teollisuuden, kuten metsä- ja kaivosteollisuuden, toimintaa. Aivoterveyden haasteet yleistyvät väestön ikääntyessä ja muistisairauksien lisäksi erilaiset lievemmät tiedonkäsittelyn ongelmat ovat yleisiä. Lisäksi on viitteitä lasten ja nuorten aivoterveyden positiivisen kehittymisen hidastumisesta ja jopa heikkenemistä. Lähes joka viides suomalaisista työntekijöistä kärsii stressioireista, ja yhä useampi lapsi ja nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa. Mielenterveyden ongelmat ovat myös suomalaisten yleisin peruste sairauspäivärahalla korvatuille pitkille sairauspissaoloille.

*Kuvat viestintätoimisto VALOA, Jarno Elo.*

Luonto uudistaa aivoja, mutta siitä pitää huolehtia

Vanhojen ja uusien metsien sekä lähiluonnon säilyttäminen ja sen lisääminen sekä luonnossa liikkumisen tukeminen voivat parantaa aivoterveyttä koko elämänkulun ajan. Luonnon suotuisat terveysvaikutukset on nyt tunnistettu, joten esimerkiksi kaavoitus- ja rakennussuunnitelmien tulisi olla luontolähtöisiä ja päätösten perustua tutkittuun näyttöön luontoympäristöjen terveyshyödyistä.

Tässä kohtaa on kuitenkin syytä pysähtyä tosiasioiden äärelle. Luonnon terveyshyödyt karisevat, jos luonto itse rapautuu. Ilmastonmuutos muuttaa luontoa radikaalisti ja nämä muutokset heikentävät luontoympäristöjen eheyttä ja vetovoimaa. Luontokadon seurauksena monimuotoinen, aisteja stimuloiva luontoympäristö, joka tutkimusten mukaan uudistaa ja elvyttää aivoja tehokkaimmin, on uhattuna. Yksipuolistunut, sairas tai kadonnut lähiluonto ei tarjoa samoja hyötyjä kuin elinvoimainen. Ilmastonmuutoksen torjunnassa, luontokadon ehkäisyssä ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ei ole kyse vain pienen alueen merkityksettömästä toiminnasta vaan mitä suurimmassa määrin kansanterveyden ja väestön hyvinvoinnin sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuden edistämisestä. Ilmastonmuutokset torjunta ja luonnon monimuotisuuden edistäminen eivät ole vain tämän sukupolven terveyden tae, vaan erityisesti tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kulmakivi.

Lähiluonto on aivoterveyden infrastruktuuria

Kun rakennetaan uusia asuinalueita tai vanhoja uudistetaan, teitä levennetään tai lähiviheralueita kaavoitetaan rakentamiselle, tehdään samalla päätöksiä asukkaiden aivoterveydestä. Luonnon terveysvaikutuksista kertovan tutkimusnäytön sivuuttamista näiden suunnitelmien teossa on vaikea perustella. Lähiluonnon säilyttäminen ja lisääminen ja metsien suojelu ei ole vain kosmeettinen asia vaan investointi, joka maksaa itsensä takaisin vähentyneenä sairastavuutena, parempana oppimisena kouluissa ja parempana toimintakykynä ja pidempinä työurina. Luontolähtöinen kaavoitus, metsäiset koulupihat, viherkäytävät kaupungeissa ja luontopolut ovat käytännön keinoja, joilla päättäjät voivat edistää aivoja uudistavaa liikuntaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on lanseerannut 3–30–300-säännön. Sen mukaan terveessä elinympäristössä ikkunasta näkyy vähintään 3 puuta, alue, jossa yksilö pääsääntöisesti oleskelee, on latvuspeittävyydeltään vähintään 30 % ja lähimpään metsäalueeseen on korkeintaan 300 metriä matkaa. Suomalaiset kunnat voisivat ottaa tämän säännön toteutumisen kilpailuvaltikseen uusia kuntalaisia kosiskellessaan. Kyseisen säännön omaava ympäristö lienee asukkaalle miellyttävämpi kuin betoninen kaupunkikeskusta tai puuton pellolle kaavoitettu pientaloalue.

Uudistava liikunta lisää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Suomen kokonaisturvallisuuden toimenpidesuosituksissa korostetaan henkisen kriisinkestävyyden parantamisen työkaluina psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistämistä. Yhteiskunnan innovointikyky ja kyvykkyys löytää ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin on osin riippuvainen aivoterveydestä ja mielen hyvinvoinnista ja fyysinen kriisinkestävyys puolestaan väestön liikunta-aktiivisuuden ja sitä kautta fyysisen kunnon tasosta.

Yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkittäviä muutoksia voidaan saavuttaa jo pienillä arjen muutoksilla. WHO:n 3–30–300 sääntö on innoittanut suomalaista luontosuositusta, jossa suositellaan luonnossa olemista vähintään kolmesti viikossa, vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja kokonaisuudessaan viettämään luontoympäristöissä 300 minuuttia viikossa. Luontosuositus antaa siten konkreettisen tavoitteen luonnossa olemiselle. Puolen tunnin kävelyllä lähimetsässä on mitattavia vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on myös erilaisia ulkokuntosaleja ja vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa myös useita mahdollisuuksia lihaskuntoa parantavaan luontoliikuntaan. Luonnossa on siten mahdollista saavuttaa liikunnan monipuolisuus ja liikuntasuositusten mukainen kokonaisvaltaista terveyttä ja toimintakykyä edistävä liikunta-annos.

Ilmastonmuutoksen sopeutumisessa myös Suomessa joudutaan miettimään erityisesti kaupunkiympäristöjen lämpösaarekkeiden terveysvaikutuksia. Puuttomissa kaupunkikeskustoissa lämpötilat voivat nousta merkittävästikin kesähelteillä. Tällä voi olla tutkimusten mukaan haitallisia vaikutuksia erityisesti sairaiden, lasten ja vanhusväestön terveydelle. Lämpösaarekkeiden kuumuutta voidaan ehkäistä viherryttämällä myös kaupunkiympäristöjä. Tämä tarkoittaa vähintäänkin jo olemassa olevien viheralueiden säilyttämistä, mutta myös niiden lisäämistä.

Luonnossa liikkuminen ja luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioiminen ei tulisi olla luksusta nyt eikä tulevaisuudessa. Luonto tulisi nähdä ihmisen perustarpeena ja yhteiskuntien kukoistuksen lähteenä yhä useammin kaikilla sektoreilla.

Eero A. Haapala
Kati Kiehinen
Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa, ja se julkaistaan kansallisen Luontotyöpäiväviikon kunniaksi.

Lumisen metsän keskellä – liikettä ja voimaa ympäri vuoden!

Talvi tuo mukanaan kirpeän ilman, lumiset maisemat ja usein myös ajatuksen siitä, että liikkuminen siirtyy sisätiloihin. Silti yhä useampi suomalainen suuntaa treenaamaan ulos, myös silloin, kun mittari painuu reilusti pakkasen puolelle. Ulkoliikunnan hyödyt eivät nimittäin katoa talvella, päinvastoin.

Monet ulkokuntosalit sijaitsevat paikoissa, joihin muutenkin hakeudutaan hengittämään ja palautumaan: puistoissa, harjuilla, rantojen läheisyydessä ja metsäreittien varrella. Liikunta ei ole pelkkä suoritus, vaan osa laajempaa luontokokemusta. Talvella tämä korostuu entisestään; lumen vaimentama äänimaailma, puiden oksilla lepäävä kuura ja avara maisema tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Kotimaisen ulkokuntosalilaitteita valmistavan Omnigymin näkökulmasta on ollut ilo seurata, kuinka ulkokuntosalit palvelevat käyttäjiä ympärivuotisesti. Hyvä esimerkki tästä löytyy Jyväskylästä.

*Jyväskylän Harjun ulkokuntosali sijaitsee upeassa lähiluontoympäristössä. Vuodenajat ja säät tuovat vaihtelua kuntoilumaisemiin. Kuvat Juho Jäppinen.*

Harjun ulkokuntosali on suosittu myös sydäntalvella

Jyväskylän Harjulla sijaitseva ulkokuntosali on erinomainen esimerkki liikuntapaikasta, jossa kaupunkiluonto ja harjoittelu kohtaavat. Harju itsessään on kaupunkilaisten rakastama ulkoilualue, metsäinen selänne aivan keskustan tuntumassa. Kuntosalille saavutaan usein kävely- tai juoksulenkin yhteydessä, ja treeni on luonteva osa ulkoilureittiä. Harjun ulkokuntosali sijaitsee myös Jyväskylän ydinkeskustan kiertävän vihervyöhykkeen, Kehä Vihreän, varrella.

Käyttöluvut osoittavat, että myös talvella Harjulla ja Harjun ulkokuntosalilla liikutaan aktiivisesti:

Joulukuussa 2025 salilla kirjattiin 1 330 treenaajaa
Tammikuussa 2026 kävijöitä oli 906 (tammikuussa 2026 vuorokauden keskilämpötila Jyväskylässä oli -11.7 °C)

Luvut kertovat selkeää kieltä: vaikka keli on kylmä ja päivät lyhyitä, ulkotreeni houkuttelee. Talvella ulkoliikunta tarjoaakin jotain, mitä sisätiloissa ei voi täysin jäljitellä: raikasta ilmaa, luonnon rauhaa ja piristystä keskelle pimeintä vuodenaikaa.

Miksi luontoympäristö vahvistaa liikunnan vaikutuksia?

Tutkimusten mukaan luonnossa liikkuminen tehostaa liikunnan psyykkisiä hyötyjä. Kun harjoittelu tapahtuu metsäisessä tai puistomaisessa ympäristössä:

stressitasot laskevat tehokkaammin
keskittymiskyky paranee
mieliala kohenee nopeammin
palautuminen arjen kuormituksesta tehostuu

Ulkokuntosali luonnon helmassa yhdistää lihaskuntoharjoittelun ja luontoliikunnan parhaat puolet. Samalla treeniin tulee vaihtelua: vuodenaikojen vaihtelu, erilaiset sääolosuhteet ja ympäristön äänet tekevät jokaisesta harjoituksesta hieman erilaisen.

*Ulkokuntosaleilla voi nauttia paitsi monipuolisesta liikunnasta, usein myös monimuotoisen luonnon tuomista terveyshyödyistä.*

Lihaskuntoharjoittelu kuuluu kaikille, myös pakkasella

Harjun ulkokuntosalin käyttödata kertoo myös siitä, millainen harjoittelu talvella kiinnostaa. Suosituin laite on ollut ylävetolaite ja heti perässä penkkipunnerruslaite. Tämä kertoo vahvasti siitä, että ihmiset haluavat kehittää voimaa, ylläpitää toimintakykyä ja tukea arjen jaksamista ympäri vuoden.

Lihaskuntoharjoittelu:

ehkäisee tuki- ja liikuntaelinvaivoja
tukee aineenvaihduntaa
parantaa tasapainoa ja kehonhallintaa
auttaa säilyttämään toimintakyvyn eri ikävaiheissa

Kun laitteet on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön ja turvallisuus huomioitu myös talviolosuhteissa, kynnys lähteä ulos madaltuu merkittävästi.

*Ylävetolaite on yksi suosituimista Jyväskylän Harjun salin laitteista. Ylävartalon lihasten voimistaminen monipuolistaakin talven kävelyvoittoista ulkoilua.*

Ulkokuntosalit osana ympärivuotista liikuntakulttuuria

Suomessa liikuntapaikkojen saavutettavuus on keskeinen osa kansanterveyttä. Maksuttomat ja avoimet ulkokuntosalit madaltavat kynnystä liikkua myös silloin, kun kuntosalikortti on tauolla tai arki kiireinen.

Talvikäyttö osoittaa, että ulkokuntosalit eivät ole vain kesäisiä kohtaamispaikkoja, vaan pysyvä osa kaupunkien ja kuntien liikuntaympäristöä. Kun ympäristö kutsuu liikkumaan ympäri vuoden, myös liikkumisen tottumukset muuttuvat pysyviksi.

*Liikuntapääkaupunki Jyväskylä innostaa asukkaita kokeilemaan ja käyttämään ulkokuntosaleja.*

Talvi ei siis ole este, se on mahdollisuus. Raikas ilma, kevyt huurre laitteissa ja hengityksen höyry pakkasessa tekevät harjoittelusta kokonaisvaltaisen elämyksen.

Meri Nurmilaukas
Omnigym

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Kansallinen kaupunkipuisto Keski-Suomeen!

Saarijärven Paavot tekivät vastikään esityksen, että Saarijärvelle perustettaisiin kansallinen kaupunkipuisto. Suomessa on kansallisia kaupunkipuistoja yksitoista, joista Keski-Suomea lähinnä sijaitsevat ovat Heinolassa ja Kuopiossa.

Saarijärven mahdollisen kansallisen kaupunkipuiston sijainti merkitty kartalle muiden kaupunkipuistojen verkostoon. Saarijärven kaupunkipuisto täydentäisi näin keskisuomalaisin silmin mainiosti kaupunkipuistoverkostoa. Karttappohja: kansallisetkaupunkipuistot.fi.

Suomesta löytyy erilaisia arvokkaita ja suojeltuja ympäristöjä, aina erämaisten luonnonpuistojen hiljaisuudesta kaupunkipuistojen vilkkaisiin, kulttuuria huokuviin maisemiin. Näiden ohella löytyy vuosisataisen rinnakkaiselon kautta syntyneet perinnemaisemat, niityt, kedot ja hakamaat. Ne kaikki kertovat osaltaan tarinaa suomalaisesta luonnosta ja siitä, miten sitä on suojeltu, hyödynnetty ja arvostettu eri aikoina.

Monenkirjavia puistoja

Luonnonpuistot on perustettu ensisijaisesti luonnontilan säilyttämiseen ja tieteelliseen tutkimukseen, ja ne ovat Suomen tiukimmin suojeltuja luontoalueita. Lakiin perustuvien määräysten mukaan luonnonpuistot pidetään mahdollisimman koskemattomina ja liikkuminen vaatii usein kirjallisen luvan. Käytännössä luonnonpuistot ovat yleisöltä suljettuja. Näin varmistetaan, että tutkijat voivat seurata luonnon kehitystä ilman ihmisen aiheuttamia häiriöitä. Keski-Suomessa Salamajärven kansallispuistossa löytyy pieni luonnonpuisto.

Kansallispuistojen tehtävä on turvata maamme arvokkaimmat luonnonpiirteet ja tarjota mahdollisuus luonnon kokemiseen kestävästi. Kansallispuistot ovat monille suomalaisille tuttuja retkikohteita, viime vuonna 41 kansallispuistossa käyntikertoja oli 3,5 miljoonaa. Ne ovat silti luonnonsuojelualueita, joiden perustamisesta säädetään aina omalla lailla. Kansallispuistot ovat siis eräänlainen kompromissi luonnonsuojelun ja virkistyksen välillä, ne suojelevat ekosysteemejä, mutta tarjoavat samalla opastettuja reittejä, tulipaikkoja ja palveluita luonnossa liikkumiseen.

Perinnemaisemat ja perinnebiotoopit ovat luonnon ja kulttuurin yhteinen perintö. Ne ovat syntyneet ihmisen ja luonnon rinnakkaiselon tuloksena, perinteisen maa- ja metsätaloustoiminnan tuloksena. Niittyjä, ketoja, hakamaita ja metsälaitumia ylläpitävät laiduntavat eläimet ja niitto, ja siksi niiden monimuotoisuus on suoraan riippuvainen jatkuvasta hoidosta. Ilman niittoa ja laidunnusta ne kasvavat umpeen ja muuttuvat muiksi elinympäristöiksi. Perinnebiotoopit ovat Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä, ja suurin osa niistä on arvioitu jopa äärimmäisen uhanalaisiksi. Ne ovat myös lajistoltaan hyvin rikkaita, sillä monet uhanalaiset hyönteis- ja kasvilajit elävät juuri näissä ihmisen hoitamissa ympäristöissä.

Kansalliset kaupunkipuistot ovat uudenlainen tapa yhdistää luonto ja rakennettu ympäristö. Ne sijaitsevat kaupungeissa ja muodostavat laajoja kokonaisuuksia, jotka yhdistävät kaupunkiluontoa, viherympäristöjä ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskantaa. Kaupunkipuistojen tarkoitus on turvata kaupunkien kulttuuri- ja luonnonmaisemien säilyminen ja tukea kaupunkilaisten hyvinvointia. Toisin kuin luonnon- ja kansallispuistot, kaupunkipuistot eivät ole luonnonsuojelualueita, vaan osa maankäytön suunnittelua. Kaupunkipuistot ovat kaupungin sitoumus vaalia arvokkaita alueita osana kaupunkirakennetta.

Ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen mahdollistaminen

Kun tarkastelemme Suomen luonnonpuistoja, kansallispuistoja, kaupunkipuistoja ja perinnebiotooppeja yhdessä, niistä piirtyy kuva monikerroksisesta luontokokonaisuudesta. Yhdessä nämä puistot ja luontotyypit muodostavat Suomen luonnon ja kulttuurimaiseman kerroksellisen kokonaisuuden, jossa luonnontilainen, hoidettu ja kaupunkimainen ympäristö täydentävät toisiaan. Samalla ne tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia luontokokemuksiin, sillä myös hoidetut kulttuuriympäristöt ja kaupunkipuistot vahvistavat viherympäristöjen saavutettavuutta.

Saarijärven Mannilan alueesta ideoidaan Suomen 12. kansallista kaupunkipuistoa. Kuva syksyltä 2024, jolloin alueella työpajailtiin Meijän metsien ja alueellisten terveysmetsien merkeissä. Kuva Juho Jäppinen.

Keski-Suomen alueelta kansallinen kaupunkipuisto vielä uupuu ja Saarijärvelle ideoitu puisto täydentäisi hienosti keskisuomalaisen luonnon moninaisia kokemispaikkoja ja luonnonalueiden arvostuksen kasvattamista. Puiston selvityksen käynnistäminen olisi myös upea keskisuomalainen luontoteko Luontovuodelle 2026, ja Saarijärveltä vastaus Vantaan kaupungin esittämään haasteeseen Suomen kunnille.

Janne Laitinen
Biologi, lähiLUMO-hanke

Lähteet
https://ym.fi/kansallis-ja-luonnonpuistot
https://www.metsa.fi/tiedotteet/kayntimaarat-2025-luontokohteilla-kokonaiskayntimaarat-kasvoivat-kansallispuistojen-kayntimaarissa-hieman-laskua/
https://ym.fi/kansallis-ja-luonnonpuistot
https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/luontotyyppien-monimuotoisuus/luontotyyppien-uhanalaisuus/perinnebiotoopit
https://ym.fi/kansalliset-kaupunkipuistot

Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa.

Keskisuomalaisista mahdollisuuksista luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja ihmisten luonnossa liikkumismahdollisuuksien parantamamiseksi on kirjoitettu aiemmin Meijän polulla muun muassa mahdollisen uuden kansallispuiston merkeissä. Myös alueellisen luonnonsuojelun merkitys sekä luontosanaston köyhtyminen ovat olleet agendalla. Nämä kaikki ovat osa matkaamme kohden luontopositiivista Keski-Suomea.

Kohden lähiluontoa – Ti på topp ja lähiLUMO

*Norjalaisia innostetaan luontoon liikkumaan Ti på topp -kampanjan avulla. Myös matkailijat pääsevät nauttimaan samoista ulkoilukohteista ja -vinkeistä. Kuvat Janne Laitinen.*

Miten saada ihmiset liikkumaan enemmän lähiluonnossa? Norjassa yhtenä keinona on paikallisesti toteutettuja Ti på topp -kampanjoita, joiden myötä kymmenet tuhannet ihmiset ovat lisänneet luonnossa liikkumistaan. Vuonna 2024 Ti på topp -sovellukseen kirjattiinkin 377 000 patikointiretkeä. Kampanjan idea on yksinkertainen – rohkaistaan ihmisiä löytämään liikkumisen ilo ja kokemaan lähiluonto yhdessä toisten kanssa. Kävin työmatkalla Bodøssa tutustumassa tähän sovellukseen ja alueen luontoretkeilymahdollisuuksiin.

Monimuotoinen lähiluonto kutsuu liikkumaan ja oppimaan ympäri vuoden

Ti på topp -toimintatapa on selkeä: valitse kohde, lähde liikkeelle ja kerää luontokokemuksia. Kun astut ulos ovesta ja suuntaat luontoon, niin jokainen askel on mahdollisuus nähdä, kokea, oppia ja lisätä hyvinvointia – monimuotoinen lähiluonto houkuttelee kulkijaa pysähtymään, ihailemaan maisemia ja hengittämään syvään. Luonnossa oleskelu innostaa meitä liikkumaan, haastaa havainnoimaan sekä opettaa arvostamaan luonnon aineettomia kulttuuripalveluita.

*Kehtokuusi – lahoava kuusenrunko – on oiva kasvualusta muun muassa uusille kuusen taimille*.

Lähiluonto ei ole kuitenkaan vain näiden aineettomien ekosysteemipalveluiden tuottaja, vaan myös kulttuurinen voimavara. Se tarjoaa mahdollisuuksia hiljaisuuteen ja rauhaan, jotka tukevat ihmisen hyvinvointia, maisemiin ja tarinoihin, jotka vahvistavat paikallisidentiteettiä, sekä vuodenaikojen vaihteluun, joka tekee jokaisesta retkestä ainutlaatuisen. Kun luonnon monimuotoisuus vahvistuu, nämä luonnon kulttuuripalvelut rikastuvat entisestään. Syksyn monivärinen ruska ja talven hiljainen metsä ja keväiset lintukonsertot ovat elämyksiä, jotka syntyvät luonnon monimuotoisuuden mahdollistamana.

Yhteinen kutsu – liiku, havainnoi, arvosta

Tässä piilee myös keskisuomalaisen lähiLUMO-hankkeen idea luonnon monimuotoisuuden ymmärtämiseksi – luonto itsessään herättää kulkijan uteliaisuuden. Kun kuljemme luonnossa ja havainnoimme kaikessa rauhassa, huomaamme mielenkiintoisia yksityiskohtia, tunnistamme kasveja ja huomaamme esimerkiksi, miten lahopuu toimii monimuotoisen ja -lajisen elämän lähteenä.

*Sovellukset voivat auttaa ensimmäisten luontoaskelten ottamisessa, mutta myös tuoda iloa ja ymmärrystä kokeneemmalle liikkujalle.*

Ti på topp ja lähiLUMO kutsuvatkin kaikki osallistumaan: lähde liikkeelle, tutustu oman alueesi luontokohteisiin ja opi tunnistamaan oman elinympäristösi lajeja. Suomessa kohdeoppaana toimii Metsähallituksen uudistettu Luontoon -sovellus, ja jokainen voi tutustua myös lajintunnistussovelluksiin. Multialla lähiLUMO-retkellä kokeiltiin SEEK-sovelluksen ja Google Lensin toimivuutta. Paikkatietoon perustuvat SEEK oli selvästi ”viisaampi” lajintunnistuksessa. Kannattaa tutustua myös iNaturalist-sovellukseen.

LähiLUMO-hanke järjestää Keski-Suomen kunnissa yhteisöllisiä luontotapahtumia. Kivijärvellä toteutimme kukkaniityn perustustöitä yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Monimuotoisen luonnon edistäminen edistää myös yhteisöllisyyttä. Ja samalla asukkaiden arvostus lähiluontoa kohtaan kasvaa.

Kohden luontopositiivista Keski-Suomea!

Ti på topp, lähiLUMO ja Meijän polku jakavat kaikki saman filosofian – luonto ja luonnossa liikkuminen kuuluu kaikille. Monimuotoinen luonto on elinehtomme ja aktiivinen luonnossa liikkuminen on paras investointi omaan hyvinvointiimme. Yhdistämällä nämä ajatukset voimme luoda polkuja myös luontopositiivisen Keski-Suomeen, jossa luonto yhdistää meitä ihmisiä, tuo iloa ja terveyttä arkeemme ja innostaa meitä liikkumaan!

Janne Laitinen
Biologi, LähiLUMO-hanke (Jamk), Meijän polku

Tutustukaa myös 3–30–300 -luontosuositukseen alueellisen luonnossa liikkumisen innostamiseksi.