Kategoria: Luontotyöpäivä

Metsä lataa aivoja – uudistava (luonto)liikunta aivoterveyden alkupisteenä

Metsä lataa aivoja – uudistava (luonto)liikunta aivoterveyden alkupisteenä

Luonto edistää terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Arjessa moni kokee luonnossa ja suomalaisessa kontekstissa erityisesti metsässä oleskelun rentouttavana ja palauttavana kokemuksena. Yksittäisen luonnossa käynnin tiedetään myös edistävän tarkkaavaisuutta, vähentävän stressiä ja edistävän positiivista mielenterveyttä. Nämä arkikokemukseen ja tutkimusnäyttöön perustuvat havainnot kuvaavat erilaisia luonnon myönteisiä vaikutuksia mielentiloihin ja tiedollisiin toimintoihin. Luonto voi toimia myös aivojen latauspisteenä ja tukea aivojen rakenteellista ja toiminnallista hyvinvointia. 

Tutkimusten mukaan luontoaltistus muovaa aivojen rakenteita ja toimintaa. Se esimerkiksi rauhoittaa stressiin liittyvien hermoverkkojen yliaktiivisuutta ja tehostaa tarkkaavaisuuteen liittyvien verkostojen toimintaa. Vaikka luontoympäristöjen katselu valokuvina tai videoina voi lisätä muun muassa rentoutumiseen, keskittymiseen ja laskeneeseen virittyneisyyteen liittyvää aivojen aktiivisuutta, oikeissa luontoympäristöissä oleskelun vaikutukset näyttävät olevan suurempia ja laaja-alaisempia kuin kuvien tai videoiden katselu. 

Luonnossa liikkuminen voi olla erityisen hyödyllistä aivoterveyden parantamisessa. Luonnossa liikkuminen näyttäisi vähentävän aktivaatiota aivojen alueilla, jotka liittyvät asioiden märehtimiseen. Säännöllinen luontoliikunta saattaa myös kasvattaa toiminnanohjaukseen ja työmuistiin liittyviä aivorakenteita. Luontoaltistus näyttäisi tehostavan myös liikunnan positiivisia mielenterveysvaikutuksia. 

Luonnon merkityksen tunnistaminen aivojen hyvinvoinnin ja terveyden lähteenä tulisikin olla yhä kiinteämpi osa kuntien ja hyvinvointialueiden eri sektorien sekä teollisuuden, kuten metsä- ja kaivosteollisuuden, toimintaa. Aivoterveyden haasteet yleistyvät väestön ikääntyessä ja muistisairauksien lisäksi erilaiset lievemmät tiedonkäsittelyn ongelmat ovat yleisiä. Lisäksi on viitteitä lasten ja nuorten aivoterveyden positiivisen kehittymisen hidastumisesta ja jopa heikkenemistä. Lähes joka viides suomalaisista työntekijöistä kärsii stressioireista, ja yhä useampi lapsi ja nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa. Mielenterveyden ongelmat ovat myös suomalaisten yleisin peruste sairauspäivärahalla korvatuille pitkille sairauspissaoloille. 

Kuvat viestintätoimisto VALOA, Jarno Elo.

Luonto uudistaa aivoja, mutta siitä pitää huolehtia

Vanhojen ja uusien metsien sekä lähiluonnon säilyttäminen ja sen lisääminen sekä luonnossa liikkumisen tukeminen voivat parantaa aivoterveyttä koko elämänkulun ajan. Luonnon suotuisat terveysvaikutukset on nyt tunnistettu, joten esimerkiksi kaavoitus- ja rakennussuunnitelmien tulisi olla luontolähtöisiä ja päätösten perustua tutkittuun näyttöön luontoympäristöjen terveyshyödyistä. 

Tässä kohtaa on kuitenkin syytä pysähtyä tosiasioiden äärelle. Luonnon terveyshyödyt karisevat, jos luonto itse rapautuu. Ilmastonmuutos muuttaa luontoa radikaalisti ja nämä muutokset heikentävät luontoympäristöjen eheyttä ja vetovoimaa. Luontokadon seurauksena monimuotoinen, aisteja stimuloiva luontoympäristö, joka tutkimusten mukaan uudistaa ja elvyttää aivoja tehokkaimmin, on uhattuna. Yksipuolistunut, sairas tai kadonnut lähiluonto ei tarjoa samoja hyötyjä kuin elinvoimainen. Ilmastonmuutoksen torjunnassa, luontokadon ehkäisyssä ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ei ole kyse vain pienen alueen merkityksettömästä toiminnasta vaan mitä suurimmassa määrin kansanterveyden ja väestön hyvinvoinnin sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuden edistämisestä. Ilmastonmuutokset torjunta ja luonnon monimuotisuuden edistäminen eivät ole vain tämän sukupolven terveyden tae, vaan erityisesti tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kulmakivi. 

Lähiluonto on aivoterveyden infrastruktuuria

Kun rakennetaan uusia asuinalueita tai vanhoja uudistetaan, teitä levennetään tai lähiviheralueita kaavoitetaan rakentamiselle, tehdään samalla päätöksiä asukkaiden aivoterveydestä. Luonnon terveysvaikutuksista kertovan tutkimusnäytön sivuuttamista näiden suunnitelmien teossa on vaikea perustella. Lähiluonnon säilyttäminen ja lisääminen ja metsien suojelu ei ole vain kosmeettinen asia vaan investointi, joka maksaa itsensä takaisin vähentyneenä sairastavuutena, parempana oppimisena kouluissa ja parempana toimintakykynä ja pidempinä työurina. Luontolähtöinen kaavoitus, metsäiset koulupihat, viherkäytävät kaupungeissa ja luontopolut ovat käytännön keinoja, joilla päättäjät voivat edistää aivoja uudistavaa liikuntaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on lanseerannut 3–30–300-säännön. Sen mukaan terveessä elinympäristössä ikkunasta näkyy vähintään 3 puuta, alue, jossa yksilö pääsääntöisesti oleskelee, on latvuspeittävyydeltään vähintään 30 % ja lähimpään metsäalueeseen on korkeintaan 300 metriä matkaa. Suomalaiset kunnat voisivat ottaa tämän säännön toteutumisen kilpailuvaltikseen uusia kuntalaisia kosiskellessaan. Kyseisen säännön omaava ympäristö lienee asukkaalle miellyttävämpi kuin betoninen kaupunkikeskusta tai puuton pellolle kaavoitettu pientaloalue.

Uudistava liikunta lisää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Suomen kokonaisturvallisuuden toimenpidesuosituksissa korostetaan henkisen kriisinkestävyyden parantamisen työkaluina psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn edistämistä. Yhteiskunnan innovointikyky ja kyvykkyys löytää ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin on osin riippuvainen aivoterveydestä ja mielen hyvinvoinnista ja fyysinen kriisinkestävyys puolestaan väestön liikunta-aktiivisuuden ja sitä kautta fyysisen kunnon tasosta. 

Yhteiskunnan ja yksilön kannalta merkittäviä muutoksia voidaan saavuttaa jo pienillä arjen muutoksilla. WHO:n 3–30–300 sääntö on innoittanut suomalaista luontosuositusta, jossa suositellaan luonnossa olemista vähintään kolmesti viikossa, vähintään 30 minuuttia kerrallaan ja kokonaisuudessaan viettämään luontoympäristöissä 300 minuuttia viikossa. Luontosuositus antaa siten konkreettisen tavoitteen luonnossa olemiselle. Puolen tunnin kävelyllä lähimetsässä on mitattavia vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on myös erilaisia ulkokuntosaleja ja vuodenaikojen vaihtelu tarjoaa myös useita mahdollisuuksia lihaskuntoa parantavaan luontoliikuntaan. Luonnossa on siten mahdollista saavuttaa liikunnan monipuolisuus ja liikuntasuositusten mukainen kokonaisvaltaista terveyttä ja toimintakykyä edistävä liikunta-annos.

Ilmastonmuutoksen sopeutumisessa myös Suomessa joudutaan miettimään erityisesti kaupunkiympäristöjen lämpösaarekkeiden terveysvaikutuksia. Puuttomissa kaupunkikeskustoissa lämpötilat voivat nousta merkittävästikin kesähelteillä. Tällä voi olla tutkimusten mukaan haitallisia vaikutuksia erityisesti sairaiden, lasten ja vanhusväestön terveydelle. Lämpösaarekkeiden kuumuutta voidaan ehkäistä viherryttämällä myös kaupunkiympäristöjä. Tämä tarkoittaa vähintäänkin jo olemassa olevien viheralueiden säilyttämistä, mutta myös niiden lisäämistä.

Luonnossa liikkuminen ja luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten huomioiminen ei tulisi olla luksusta nyt eikä tulevaisuudessa. Luonto tulisi nähdä ihmisen perustarpeena ja yhteiskuntien kukoistuksen lähteenä yhä useammin kaikilla sektoreilla. 

Eero A. Haapala
Kati Kiehinen
Terveyden edistämisen tutkimusyksikkö
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu


Blogi on osa Luontovuosi 2026 -teemavuoden julkaisusarjaa, ja se julkaistaan kansallisen Luontotyöpäiväviikon kunniaksi.

Keski-Suomen liitto haastaa maakunnat Luontovuoden viettoon!

Keski-Suomen liitto haastaa maakunnat Luontovuoden viettoon!

Keski-Suomen liitto on laittanut liikkeelle luontohyvinvointia lisäävän haasteen, ja haastaa kaikki Suomen maakunnat mukaan Luontovuoden 2026 viettoon näyttämään, miten lähiluonto on osa hyvää arkea eri puolilla Suomea!

Haasteessa Keski-Suomen liitto innostaa tekemään lähiluonnosta näkyvämmän osan arkea, työpäiviä ja alueiden elinvoimaa, sillä lähiluonto tarjoaa tilaa palautumiselle, uusille ajatuksille, liikkeelle ja kohtaamisille.

Myös luonotyöpäivien teemat nousevat haasteessa esille näin Luontotyöpäiväviikon kunniaksi. Keski-Suomen liiton viestintäpäällikkö Jenni Isopahkala muituttaakin haasteessa, että yllättävän monen asian voi tehdä toisin kuin mihin olemme tottuneet. Palaveri voi onnistua kävellen, ideointi voi lähteä liikkeelle puistonpenkiltä ja tauko voi löytyä lähimetsästä.

Kuulkaa Keski-Suomen kutsu ja lähtekää mukaan nostamaan lähiluontoa ja sen monia mahdollisuuksia alueenne valtiksi.

 

Kasvientunnistushaaste Luontotyöpäiväviikolle

Kasvientunnistushaaste Luontotyöpäiväviikolle

Luontotyöpäiväviikko, Pieni kaupunkikasvio ja Luontovuosi 2026 kutsuvat kaikki työmatkarönsyilemään, kävelykokouksia ja ulkoilmatoimistoja pitämään sekä samalla tutustumaan oman lähiluonnon kasvilajeihin.

Olemme valinneet viikolle viisi kasvia, joita löytyy kaupunkiympäristöistä eri puolilta Suomea, ja joita on tarkoitus viikon mittaan bongata omista luontotyöympäristöistä. Eli käyttäkää työviikkonne ulkonaliikkumis- ja oleskelumahdollisuudet hyödyksenne ja tutustukaa monimuotoiseen lähiluontoon! 

Tunnistettavat kasvit löytyvät kuvina alta, mutta ne löytyvät myös haasteen järjestäjien (@luontotyopaiva @meijanpolku @luontovuosi2026 @pienikaupunkikasvio) Instagram-seiniltä.

Luontotyöpäiväviikolla töitäsi ulkoiluttaessa käytä tägejä #luontotyöpäiväviikko #luontovuosi2026 #outdoorofficeday #outdoorofficeweek, niin jaamme työympäristöjen luonnollistamisen ilosanomaa eteenpäin.

Tunnistettavat kasvit

KETO-ORVOKKI (natiivi)
Viola tricolor
Orvokkikasvit (Violaceae)

Kasvupaikka: kedot, kalliot, joutomaat, pientareet, puutarhat, tienvieret.

LUTUKKA (muinaistulokas)
Capsella bursa-pastoris
Ristikukkaiskasvit (Brassicaceae)

Kasvupaikka: viljelymaat, pihat, polut, kadut, tienvieret, joutomaat

PIHATÄHTIMÖ (muinaistulokas)
Stellaria media
Kohokkikasvit (Caryonphyllaceae) 

Kasvupaikka: pihat, puistot, viljely- ja joutomaat, kadut, polut, tienvieret, rannat

PUNA-AILAKKI (natiivi)
Silene dioica
Kohokkikasvit (Caryonphyllaceae)

Kasvupaikka: lehdot, rantalepikot, metsänreunat, pihat, pientareet, niityt, joutomaat; myös koristekasvi.

VOIKUKKA (muinaistulokas)
Taraxacum spp.
Asterikasvit (Asteraceae)

Kasvupaikka: jouto- ja viljelymaat, pihat, kadut, niityt, pientareet, rannat.

 

Pieni kaupunkikasvio

Rönsyilevä kasviopas keskittyy kaupungeissa tavattaviin kukkiviin luonnonkasveihin – niihin, jotka kiireessä usein ohitetaan mutta jotka sitkeästi nostavat lehtensä kohti aurinkoa, vaikka läpi harmaan kiven.  

Villi luonto löytyy läheltä. Nykyihminen kohtaa luontoa kasvavassa määrin juuri kaupungeissa, joissa elää ihmisen rinnalla tuhansia muita lajeja. Kaupunkikasvillisuus yllättää rikkaudellaan: kantakaupungistakin voi tavata 100–200 kasvilajia. 

Pieni kaupunkikasvio peilaa kasvien kautta muuttuvaa luontosuhdettamme sekä nähdyksi tulemisen tärkeyttä. Se tarjoaa uudenlaisen näköalan arkeen ja kannustaa hidastamisen ohella myös luovuuteen ja vastavuoroisuuteen. Luontoyhteyden vahvistaminen on mahdollista myös kivikaupungissa. Jos maltamme pysähtyä ja katsoa tarkkaan, kadunraosta voi löytyä odottamatonta, kenties ylevääkin kauneutta.

Milja Laine: Pieni kaupunkikasvio (Vastapaino, 2026)

Pieni kaupunkikasvio | Vastapaino

Milja Laine on helsinkiläinen luontoaiheisiin erikoistunut kuvittaja, jolla on tausta ympäristökasvatuksen parissa. Hänellä on ekologin ja kuvataiteilijan koulutukset.

www.miljalaine.com



Finland invites the world to take work outside

Finland invites the world to take work outside

During Finnish Outdoor Office Day Week, May 18–22, 2026, Finland is calling organizations, teams and individuals everywhere to move their work toward more natural environments.

The idea is simple: work doesn’t have to happen within four walls. Parks, forests, backyards, balconies and city streets can all become places for focused thinking, collaboration and creativity.

Outdoor Office Day Week is a global invitation to try working differently—even just for a moment. A change of environment can support better thinking, better energy, better work and better health.

This week also serves as a warm-up for International Outdoor Office Day on June 11, 2026—a shared global moment to rethink where and how work happens.

Wherever you are, start outside.
Make work environments more natural.
Join the movement.

Niittyhaaste kouluille julkaistu

Niittyhaaste kouluille julkaistu

Luontovuoden 2026 kunniaksi julkaistaan Niittyhaaste kouluille. Haasteen tavoitteena on innostaa kouluja muuttamaan oppimisympäristöjään yhä enemmän luonnon monimuotoisuutta tukeviksi ja mahdollistaviksi. Haasteessa jätetään koulun piha-alueita kesän ajaksi hoitamatta. Esimerkiksi osa nurmialueista voidaan jättää leikkaamatta kesän ajaksi. Tämä mahdollistaa kasvillisuuden ja hyönteiskantojen monimuotoistumisen kouluympäristöissä. Alueita voidaan käyttää myös oivalluksia ja oppimista mahdollistavina ympäristöinä, joissa oppilaat voivat todistaa elinympäristöjen muutoksen ja huomata kuinka pienillä teoilla voidaan tehdä isoja muutoksia elinympäristöissä.

Haasteen on alun perin laittanut liikkeelle Oivalluksia oppimisympäristöissä -hanke Jyväskylän steinerkoululla. Luontovuonna 2026 haastetta lähtee viemään eteenpäin myös Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto LYKE. Haaste löytyy Mappa.fi -palvelusta sekä siellä olevasta Luontovuosi 2026 -teemarepusta.

Teemareppu Luontovuoden viettoon kouluille

Teemareppu Luontovuoden viettoon kouluille

Oivalluksia oppimisympäristöissä -hanke ja Meijän polku ovat koonneet Mappa.fi-palveluun teemarepun kouluille Luontovuoden 2026 kunniaksi. Teemareppu johdattelee näin keväällä lintujen ja pölyttäjien maailmaan, mutta myös lisäämään oppimisympäristöihin näille sopivia elinympäristöjä. Syyskauden käynnistyessä tarkasteluun otetaan puut ja sienet, joidenka kiehtova maailma tarjoaa ihmeteltävää ja oivallettavaa koko syksyksi.

Teemarepun ajatuksena on madaltaa kynnystä luontoympäristöihin siirtymisille sekä luontoteoille kouluympäristöissä.

Teemareppu löytyy osoitteesta https://mappa.fi/teemareput/luontovuosi-2026/

Aamukahviwebinaari 20.3. klo 9–10

Aamukahviwebinaari 20.3. klo 9–10

Perjantain aamukahviwebinaarissa katsahdetaan luontoympäristöihin työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aamukahviwebinaari on ULOS-UT-OUT -tapahtuman järjestäjien toteuttama, ja sen teemoina ovat luonto työhyvinvointia lisäävänä ympäristönä, sekä siihen liittyen Sammaloituneen mielen oireyhtymä ja Luontovuosi 2026.

Aamukahviwebinaarin ohjelma:

  • Sammaloituneen mielen oireyhtymästä ja Luontovuodesta (Juho Jäppinen)
  • Luontoterveyttä työhön (Pauliina Salminen)
  • Mikä ULOS-UT-OUT? (Maija Ihantola)
  • Keskustelua ja kahvittelua
Luonto tarjoaa upeita mahdollisuuksia työn tekemiselle ja hyvinvoinnin lisäämiselle osana työelämää.

Ilmoittaudu mukaan webinaariin täällä.

Aamukahviwebinaari on lämmittelyä Tampereella 18.5. vietettävään Luontotyöpäivään, joka samalla käynnistää myös kansallisen Luontotyöpäiväviikon.

Aamukahviwebinaarin jälkeen voi lähteä nauttimaan luonnossa kävelystä ja samalla ottaa osaa kansainväliseen Resilience in Nature Walk -tapahtumaan, johonka mukaan Meijän polku on kutsunut kaikki suomalaiset.

Kansainvälinen Resilience in Nature Walk perjantaina 20.3.

Kansainvälinen Resilience in Nature Walk perjantaina 20.3.

Luontovuoden 2026 kunniaksi Meijän polku kutsuu kaikki mukaan perjantaina kävelylle lähiluontoympäristöihin ja -reitistöille. Resilience in Nature Walk -tapahtumapäivän ajatuksena on valjastaa käyttöön kolme mielen hyvinvointiamme ja jaksamistamme edistävää ja kannattelevaa elementtiä – luontoympäristöt, kävelyn ja yhdessä olemisen. Kaikki teemoja, jotka ovat myös Meijän polun ja Luontovuoden 2026 ytimessä.

Lähiluonnon metsät tarjoavat upeita ympäristöjä lähteä kävelylle. Resilience in Nature Walkin ajatuksena on kahden tunnin aikana kävellä noin 2–3 kilometrin matka omassa lähiluonnossa.

Kansainvälinen tapahtuma järjestetään klo 11–13 Suomen aikaan, mutta kävelylle luontoympäristöihin voi perjantain mittaan lähteä milloin itselle parhaaksi sopii. Liikkeelle voi lähteä itsekseen, naapurin tai ystävän kanssa, tai vaikka työporukalla. Päivän mittaan on mahdollisuus osallistua myös kansainväliseen tapahtumaan, josta lisätietoja alla olevasta julisteesta.

Jos lähdette kävelylle, niin Instagaramissa voi kuvia jakaa @innergreendeal, @meijanpolku ja @luontovuosi2026.

Alla vinkkejä kävelylle.

  • Sijainti: Tapahtumapäivä innostaa osallistujia kohden metsäisiä ympäristöjä. Jos tällaisia ei ole lähistöllä, niin muutkin rauhalliset luontokohteet käyvät. Ihannetapauksessa kohde on helposti saavutettavissa kävellen, julkisilla liikennevälineillä tai pyörällä.
  • Kävelyn pituus: Kävelyllä ajatuksena on hidastaa vauhtia, olla läsnä ja tietoisempi sekä huomata, miltä sinusta tuntuu, kun vietät aikaa luonnossa. Suosituksena on noin 2–3 kilometrin kävely ja tavoitteena liikkua luontoympäristöissä noin kahden tunnin ajan. Eli tauoille ja keväisen luonnon ihmettelylle jää hyvin aikaa.
  • Ajoitus: Kansainvälinen tapahtuma on klo 11–13 Suomen aikaa. Voit kuitenkin vapaasti valita ajan, joka sopii parhaiten sinulle.
  • Maasto: Varmista, että kävelymaasto sopii itsellesi ja mahdollisille kävelykumppaneillesi. Varaa aikaa pysähdyksille, tauoille ja luonnosta nauttimisille.

Tapahtuman on laittanut liikkeelle eurooppalainen non-profit Inner Green Deal ja siihen on ilmoittautunut osallistujia yli neljästäkymmenestä maasta.

 

 

Luontotyöpäiväviikko tulee taas toukokuussa!

Luontotyöpäiväviikko tulee taas toukokuussa!

Suomalaisen työn ulkoiluttamisen juhlaviikkoa, Luontotyöpäiväviikkoa, vietetään taas toukokuussa. Luontovuonna 2026 viikon ajankohta on 18.–22.5., ja sitä vietetään luonnossa lähellä sinua.

Kuinka mukaan Luontotyöpäiväviikolle?

Juuri teidän omalla tavallanne. Luontotyöpäiväviikkoja on kaupunkitasolla aiemmin järjestetty esimerkiksi Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Oulussa. Kuntana voi tänä vuonna osallistua myös Luontotyöpäiväviikkoon ja näin osallistua Vantaan kaupungin liikkeelle laittamaan Luontovuosi-haasteeseen. Pienemmissä työympyröissä tapahtumaviikolla voi kannustaa esimerkiksi työmatkarönsyilyyn, kävelypalaverien pitämiseen, kahvitaukojen siirtämiseen pihalla, tai tyhypäivien viettoon alueen lähiluonnossa. Myös lyhyiden ulkopiipahdusten hyödyt mielelle ja hyvinvoinnille nousevat yhä useammin esille; pidä muutaman minuutin tauko ja piipahda pihalla. Ideoita ja vinkkejä luontotyöpäivien viettoon löytyy Luontotyöpäivien nettisivuilta.

Tervetuloa mukaan tekemään suomalaisen työn tulevaisuutta ja kokeilemaan ajattelua laatikon ulkopuolella!

#luontotyöpäivä #luontotyöpäiväviikko #työmatkarönsyily #outdoorofficeday

Luontotyöpäivät ovat keskisuomalaisen asiantuntijaverkosto Meijän polun teemapäivä, jota on vietetty vuodesta 2020 lähtien, ja viikon mittaisena tapahtumana vuodesta 2024 lähtien. Luontotyöpäivät ovat osa kansainvälistä Outdoor Office Day -verkostoa. Vuonna 2026 Luontotyöpäiväviikko on luonnollisesti myös osa Luontovuosi-teemavuotta.

 

Talvi on ulkona työskentelyn cooleinta aikaa!

Talvi on ulkona työskentelyn cooleinta aikaa!

Luontovuosi 2026 innostaa myös luontotyöpäivien merkeissä siirtämään yhä suuremman osan sisällä vietettyä työaikaamme kohden ulkoympäristöjä. Tämä onnistuu mainiosti myös talven syleillessä. Esimerkiksi kävelykokoukset ja etäpalaverit onnistuvat paukkupakkasillakin, kunhan pukeutuminen ja välineet ovat kunnossa! Kepeämmillä talvisäillä myös kokoukset onnistuvat esimerkiksi nuotion äärellä ja kaakaot taikka kahvit termoksessa. Talvi antaa mahdollisuuksia myös luoda lumien ohella myös yhteishenkeä ja työelämyksiä. Toimiston voi vaikkapa rakentaa lumesta, tai kokouspaikalle voi saapua hiihtäen.

Myös työmatkarönsyily talven selässä onnistuu, ja ilmojen salliessa esimerkiksi vesistöjen ylityksen jäitä pitkin antavat mahdollisuuksia aivan uusille työreiteille. Kotimatkalla jäitä pitkin voi pysähtyä vaikkapa pilkille, jos on aamulla ottanut välineet mukaan.

Voit tulostaa Luontotyöpäivät – Winter edition -julisteen työpisteesi seinälle muistuttamaan työhyvinvoinnin lisäämisen monista mahdollisuuksista. Winter edition -julisteen PDF-tiedoston voit ladata itsellesi tästä. Tervetuloa mukaan siirtämään suomalaista työtä kohden terveellisempiä työympäristöjä!