
Kymmenes vuosi Retkihaasteen parissa
Uudenvuoden yönä vuonna 2016 saatu idea on vienyt meitä luontoretkille viikosta ja vuodesta toiseen. Kymmenes Retkihaaste-lista tuntuukin jo varsin juhlavalta.

Retkihaasteessa on ideana tehdä keskimäärin yksi retki viikossa, mikä tarkoittaa vuoden aikana 52 retkeä. Meillä luovuus pääsee valloilleen aina loppuvuodesta, kun ideoimme seuraavan vuoden listan valmiiksi. Aluksi ilmoille heitellään mahdollisimman paljon erilaisia haastekohtia, ilman että niitä arvioidaan sen kummemmin. Sen jälkeen karsitaan ja kehitellään haastekohtia eteenpäin. Retkihaasteen on tarkoitus kannustaa retkeilemään ympäri vuoden, joten suunnittelussa otamme huomioon koko vuoden kierron niin, että jokaiselle vuodenajalle löytyy sopivia haasteita.











Hyviä teemoja putkahtelee toki esille pitkin vuotta ja niitä on aina jonkin verran kirjattuna ylös ennen varsinaista loppurutistusta. Osa ideoista tulee mieleen retkiä tehdessä, esimerkkinä tämän vuoden haastekohta pienten sienten retki. Kuvaukselliset pienet sienet, ovatkin jääneet meille aika tuntemattomiksi, joten tästä syystä halusimme nostaa sen yhdeksi teemaksi, johon on mielenkiintoista perehtyä enemmän.
Listan tekoa helpottaa se, että meillä on ollut muutamia haastekohtia, jotka toistuvat vuodesta toiseen, kuten retki kansallispuistoon ja roskaretki. Roskaretki on erityisen tärkeää pitää mukana, jotta muistaisimme kaikki pitää luonnosta hyvää huolta. Välillä on hyvä napata poluilta matkaan muidenkin roskia.

Olemme myös tietoisesti nostaneet esiin meille tärkeitä teemoja. Tänä vuonna mukana on retki harvinaisen äärellä, johon aiomme merkitä sellaisen retken, jossa näemme uhanalaisen lajin tai luontoympäristön.
Nyt on toinen vuosi, kun tuomme esiin tärkeitä teemoja yhteistyön avulla. Viime vuonna saimme kaksi kohtaa Retkihaasteeseen Rammat retkeilijät yhdistykseltä. Vaikka yhteistyö päättyi, niin pidämme esteettömyyttä esillä myös tämän vuoden listassa. Olemmekin pyrkineet luomaan haasteiden kohdat siten, että niitä olisi mahdollisimman helppo soveltaa kaikkien retkeilijöiden käyttöön.
Tämän vuoden Retkihaasteeseen saimme kaksi tärkeää haastekohtaa Meijän polku -asiantuntijaverkostolta liittyen heidän Luontovuosi 2026 -teemavuoteen, jossa korostuu lähiluonnon merkitys. Luontovuosi kannustaa liikkumaan lähiluonnossa ja sitä myöten saavuttamaan terveyshyötyjä. Hyvinvointia lähiluonnosta on meillekin tärkeä teema, jota haluamme pitää esillä. Luonnossa oleilun ja rauhallisen kuljeskelun lisäksi tämän vuoden listassa on omat haastekohdat myös luonnossa voimailulle ja kunnon kohottamiselle, palautumista kuitenkaan unohtamatta.
Uuden listan julkaisu on aina jännittävää ja onkin ollut ilo huomata, että yhä uudet ihmiset löytävät tiensä Retkihaasteen pariin. Mieletöntä on myös se, että osa Retkihaasteen seuraajista on ollut mukana alusta saakka. Kiitos mukana kulkemisesta ja mukavia juhlavuoden retkihetkiä vuodelle 2026!
Henni Mustakorpi ja Elina Kynsijärvi